fbpx

marianne

KISSOJA HAUSKOJA, KISSOJA PALJON

Yhteistyössä on voimaa

Miksi näitä kissapopulaatioita aina vain löytyy kaikesta leikkautusvalistuksesta huolimatta? Sitä on saatu ihmetellä kerran jos toisenkin. Onneksi löytyy myös ihmisiä, joiden silmät ovat avoinna kissojen hädälle ja jotka ovat myös valmiita lähtemään loukkujen kanssa paikalle pelastushommiin, kun tarvitaan.

Naapurikunnista ja Pohjois-Pirkanmaalta tuli alkuvuodesta useita avunpyyntöjä  populaatioiden talteenotosta. Vain kerran yhdistys lähetti loukuttajan paikalle; muissa tapauksissa ilmoittaja itse vähä kerrassaan toi kissoja toimitilalle, jossa tehtiin normaalit toimenpiteet : madotus, sirutus, rokotus, neuterointi  ja uudelleen madotus, kun sitkeitä pieniä olioita asusteli ulkona elelleiden kissojen masuissa. Kun olotila alkoi olla hyvä, niin kesytys ja kodinetsintä saattoi alkaa.

Facebookista Tampereella luettiin syksyllä 2018, että Alavuden seudun eläintiimi ry oli saanut selvittääkseen erään talon pihapiiristä lähes satapäisen kissapopulaation.  Kissalauma uhkasi jäädä pakkasen armoille, joten oli kiire.  Oli selvää, että mikään yksittäinen yhdistys ei hommasta selviäisi.  Kuuden yhdistyksen mukana KKY päätti ryhtyä yhteistyöhön kissojen pelastamiseksi.

Erään populaation tarina

Eräästä Pohjanmaan kunnasta kissanomistaja otti vuoden 2018 keväällä yhteyttä Alavuden Seudun Eläintiimi ry:hyn, koska talon pihamaalla eleli parikymmentä kissaa.  Paikan päällä selvisi totuus : kissoja oli huomattavasti enemmän kuin kaksikymmentä, ja lisäksi pentuja oli tulollaan. Yhden emon synnytys oli käynnissä keskellä pihaa Eläintiimin mennessä paikalle. Nuori emo ei osannut hoitaa pentujaan. Eläintiimin jäsen Janita Heimonen kertoo ottaneensa terassille pahvilaatikkoon syntyneet pennut paitansa sisälle lämpimään, ja ne virvoiteltiin emonmaitovastikkeella, mutta pihamaalle maahan syntynyt pentu menehtyi.

Kaiken kaikkiaan pihasta ja ympäristöstä löytyi keväällä 2018 noin 40 pentua. Populaation pentukuolleisuus oli suuri, koska pennut olivat nähneet nälkää jo kohdussa. Eläintiimi kuljetti emoja eläinlääkärissä kuivumisen, kohtutulehdusten ja märän vatsakalvontulehduksen takia. Kun tiimi joutui pyytämään valvontaeläinlääkäriltä apua, kissojen omistaja ei enää halunnut tehdä yhteistyötä.

Valvontaeläinlääkäri antoi kuitenkin määräyksen, että omistajan oli hoidettava kissatilanne vuoden 2018 loppuun mennessä.  Kissamäärä pihassa jatkoi kasvuaan. Syksyllä 2018 Eläintiimin työ pääsi kuitenkin jatkumaan valvontaeläinlääkärin kanssa yhteistyössä. Osa kissoista oli huonokuntoisina vietävä suoraan eutanasiaan.  Janita Heimonen kertoo:

”Käytämme vain vaneriloukkuja, koska ne ovat kissalle mukavampia ja antavat suojaa. Kissoja oli vain nyt niin paljon, että pyysimme muita eläinsuojeluyhdistyksiltä loukkuja lainaksi.  Käytimme haavia, koska se on sisätiloissa kätevä.  Siinä pitää osata tekniikka, jotta tilanne on kissalle mahdollisimman stressitön, eli loukusta haaviin ja haavista boksiin nopeasti.

Vastaan tuli niin kesyjä kuin sitten kunnon sähikäisiä, jotka olisivat mieluusti käyttäneet kynsiään kiinniottajaan. Itse en pelkää yhtäkään kissaa. Siksi otteet ovat varmoja, eikä kissa satuta itseään eikä muita.

Pelkästään sisältä saimme yli 20 kissaa kiinni, ulkoa saman verran. Ilman yhteistyötä KKY:n kanssa emme olisi tähän kyenneet niin, että kissat saivat ansaitsemansa mahdollisuuden.”

KKY ei kuitenkaan ollut ainoa, joka auttoi populaatiokissojen sijoittamisessa. Mukana oli kaikkiaan kaksi pirkanmaalaista ja neljä pohjanmaalaista eläinsuojeluyhdistystä!  Hienoa yhteistyötä kissojen auttamiseksi, koska yksi ainoa eläinsuojeluyhdistys ei olisi kyennyt sijoittamaan miltei viittäkymmentä kissaa.

Meille tuoduista kissoista kolme jouduttiin eläinlääkärin tutkimuksen jälkeen viemään eutanasiaan pahan suutulehduksen tähden, mutta loput ovat selvinneet.  Joukossa oli esimerkkiä näyttäviä rohkeita johtajakissoja, joista muistamme erityisesti Ossin, ja sähikäisetkin kesyyntyivät yllättävän nopeasti. Tätä kirjoitettaessa huhtikuussa 2019 iso osa on jo uudessa kodissa.

Hienoa ja uhrautuvaa työtä, Alavuden seudun eläintiimi! Oli ilo olla osana auttamassa tätä projektianne.

Populaatiosta parvisängyn valtiaiksi

Ikaalisista saapui toimitilalle joulukuussa 2018 kissapopulaatiosta kaksi harmaaraidallista teinikissaa, joiden työnimiksi tuli Tiuhti ja Viuhti. Vastaanottopapereihin merkittiin, että molemmat ovat hyväkuntoisia, ja lisähuomiona, että toinen, Tiuhti, on ”todella arka”. Kuukauden verran kaksikko ehti toimitilalla majailla, ennen kuin aukesi ensikotipaikka, ja parin kuukauden päästä löytyi jo oma koti. Sieltä tuli pian seuraavat terveiset:

”Kaksikko saapui meille maaliskuussa. Ensimmäisenä vaihdoimme Tiuhtin nimeksi Viiru, koska kukaan ei muistanut, kumpi on kumpi. Molemmat olivat todella arkoja meille tullessaan, ja vasta muutaman päivän päästä ne uskaltautuivat kylpyhuoneen ja eteisen pimeimmistä sopista tutkimaan uutta kotiaan.
Nyttemmin molemmista on kuoriutunut aivan ihanat pojat. Viuhti on kaksikosta uskaliaampi ja tulee muun muassa aamuisin herättämään minut puremalla tai kynsimällä varpaista, silloin on pakko nousta antamaan aamupalaa. Viiru on vielä aikamoinen arkajalka, ja se seuraileekin meitä turvallisen välimatkan päästä. Sekin kuitenkin on oppinut kerjäämään maukumalla pöydällä aina kun se huomaa jonkun tekevän ruokaa.
Molempien lempipaikka on parvisänky, jossa on pari patjaa päällekkäin varastoituna. Lisäksi ne ovat omineet tytön pehmoisen fleesekylpytakin ja vieneet sen keittiön pöydän alle omaksi pesäksi.”

Kangasalan komistukset

Elokuussa tuli toimitilalle Kangasalta talon alta loukutettu veljespari, komeita mustavalkoisia kissauroksia. Nimiksi tuli supisuomalaiset perinteiset Seppo ja Heikki.  Heikin silmäluomi oli sisäänpäin kääntynyt ja ärsytti silmän pintaa, ja lisäksi silmän alla oli ilmeisesti tappelussa saatu haava. Silmää jouduttiin lääkitsemään, ja lopulta luomi leikattiin. Heikki ei tietenkään hoitotoimenpiteistä tykännyt, mikä ehkä vaikutti siten, että kun Seposta kehittyi ulospäin suuntautunut hyppypuskija, niin Heikki antoi veljen hoitaa ihmissuhdehommat ja oleskeli mieluiten raapimispuun pussissa tarkkailemassa.

Veljekset asustivat toimitilalla puolisen vuotta, ja kaikki toimijat rakastuivat köllyköihin.  Sitten löytyi ikioma koti. Sieltä saatiin seuraavat terveiset:

”Seppo ja Heikki tulivat uuteen kotiin Kangasalle to 24.1.2019. Ensimmäiset päivät veljeksillä meni uusia ääniä säikkyessä. Televisiota ja jääkaappia ihmeteltiin suuresti. Myös mattoa kummasteltiin kovin. Mutta mamman kanssa ovat nukkuneet samassa sängyssä ensimmäisestä yöstä saakka. Kyllä ovat reippaita poikia!

Seppo on arempi uusille asioille ja äänille. Kaipaa kovasti rapsutuksia ja läheisyyttä, ja antaa myös vieraiden rapsuttaa. Sepon kanssa on jo huollettu kynsiä ja kammattu turkkia. Varsinainen herrasmies!

Heikki the Grinch. Katsoa saa muttei koskea. Ihminen kiinnostaa kovin, mutta koskea ei saa kuin ohi mennen. Saattaa tuijottaa pitkän aikaa metrin päästä ja hurista niin, että koko poika tärisee. Mielettömän aktiivinen, utelias ja leikkisä tapaus. Kyllä Heikki vielä jonain päivänä silityksiinkin taipuu.”

Uuteen kotiin

Kattia kanssa

Vesiongelmien vuoksi muutimme edellissyksynä kerrostaloon. Kissat eivät olleet kauhean ihastuksistaan korkean ulkotarhan vaihtumisesta parvekkeeseen vaan minkäs teit.

Viime syksynä tuli mitta kuivaa ja huonoa sisäilmaa täyteen ja muuttoauto kurvasi jälleen pihaan. Kissat bokseihin ja tavarat autoon. Pakko sanoa, että kertaakaan ei ole meidän poppoota niin helposti pakattu. Jopa arkaakin arempi Niilo tepasti ihan itse omaan häkkiinsä.

Muuttoauto pysähtyi omakotitalon pihaan. Kissat odottivat lukittuina pienessä huoneessa, kunnes tavarat oli kannettu sisään. No, ok. Mimmi-kissa oli lukittuna vessaan, eihän se hapake muiden kanssa sovi samaan tilaan.

Vapaaksi päästyään kissat tutkivat innolla uutta kotia. Kukaan ei pelännyt mitään, uteliaana vain touhusivat ylä- ja alakerrassa. Salminen hyppäsi keittiössä ruokapöydälle ja ilmoitti, että tästä ikkunasta sitten mennään kesällä ulkotarhaan. Tokihan se nyt Tarttilasta tänne haetaan! Ja haettiinhan se.

Tilaa on nyt sen verran vähemmän, ettei Mimmille liiennyt omaa huonetta vaan oma tila vaihtui pahvilaatikkoon pakastimen päällä. Siinä kyllä mahtuu nukkumaan ihan hyvin ja kissarouva otti muutoksen vastaan ihmeen hillitysti. Tällä hetkellä tosin Mimmi on jo laajentanut reviiriään. Hän nimittäin nukkuu aamupäivät vessassa, jossa on lattialämmitys. Iltapäivät kuluvat isännän sängyssä ja jostain kumman syystä välillä myös minun tyynyyni nojaillen. Illat Mimmillä vierähtää sohvalla isännän kanssa ja yöksi hän käpertyy kerälle keittiötasolle leipälaatikon eteen. Meillä on siis aivan turha edes kuvitella saavansa leipää ilman kissankarvoja.

Muutkin kissat ovat kotiutuneet aivan loistavasti. Salminen viihtyy pojan kanssa tämän huoneessa öiseen aikaan. Päivisin kattipahus on suurta johtajaa täällä alakerrassa. Aina sohvalla minun vieressäni, kun vain pääsee. Salminen ja Lulu ovat uudessa kodissa ottaneet tehtäväkseen minun suojeluni ja käyttäytyvät hyvin omistavasti minua kohtaan.

Lulu nukkuu useasti kiipeilypuun korkeimmalla olevassa pedissä ja Niilo nukkuu puolestaan viereisessä pienellä kerällä. Yöt Lulu nukkuu puksuttaa minun vieressäni. Usein minun vierestäni löytyy myös Niilo, joka on aikamoinen mammanpoika tätä nykyä. On sellainenkin ihme nähty, että meidän sängyssä on samaan aikaan nukkuneet minun puolellani Lulu ja Niilo ja isännän puolella Mimmi-kissa itse. Edistystä.

Laitoimme talveksi lintujen ruokintapaikat keittiön ikkunoiden läheisyyteen niin, että kissat saavat katsella lintuja päivisin. Koko nelikko onkin löytänyt tämän lintubongauksen salat. Ikkunasta voi seurata niin tiklien kuin fasaanienkin touhuja, oravista nyt puhumattakaan. Salminen kuitenkin arvostaa eniten tv:stä tulevaa Avaraa luontoa. Siinä seikkailevat karhut ja metsot ovat kissan mielestä paljon jännittävämpiä kuin oman pihan mustarastaat. Salminen katseleekin lempiohjelmansa joka viikko. Lulu ja Niilo puolestaan ovat ihastuneet hiiriohjelmaan. Sitä voi katsella meidän roskakaapissa, kunhan vain avaa oven. Siinä sitten kaksikko istua nakottaa ja odottaa ohjelman alkua. Yleensä ohjelma alkaa noin kello kaksi yöllä. Mainoskatkolla Niilo leikkii hiiren kanssa – tai paremminkin hiirellä jokseenkin äänekkäästi. Kahden ensimmäisen ohjelman jälkeen totesimme Niilolla puhjenneen hiiriallergian. Kattiparka yski ja köhi aamuyön hiirileikin jo päätyttyä. Viimeisimmän ohjelman jälkeen Niilo jätti reklamaation, sillä lelu puri häntä tassuun. Aivan ennenkuulumatonta. En tosin tiedä, mitä hiirien työehtosopimus sanoo näistä leikkihetkistä ja oikeudesta purra talon kissaa.

Työehtosopimuksesta puheen ollen. Ystäväni kysäisi joku aika sitten, että minkälainen Tessi näillä meidän kissoilla oikein on? Että onko sopimuksessa pelkkiä oikeuksia eikä lainkaan velvollisuuksia? En tarkemmin tunne tätä kotikissojen Tessiä, mutta ainakin paikallisen sisäkissajaoston mukaan asia on juuri näin, vain oikeudet on lueteltu eikä saavutetuista etuuksista todellakaan aiota luopua. Että pyydystä itse ne hiiresi. Ja sitä minä sitten hiiriä inhoavana naisihmisenä yritin.

Kävi nimittäin ilmi, että se raivopää hiiri, joka puri minun pientä Niiloani, oli piilotellut yöllisen leikin jälkeen kaksi päivää kirjahyllyssä minun keittokirjojeni takana. Lulu yritti kyllä asiasta kertoa, mutta isäntä sanoi kissan höpsivän. Eihän mikään hiiri kissahuushollissa kirjahyllyssä piilossa pysy. Mutta kun pysyi. Ja sieltä kirjahyllystä se siirtyi kissanvessan reunan alle. Sieltä sen löysi Salminen ja syöksyi hiiri edellään olohuoneeseen. Hiiri kiipesi ilmeisesti seinään, sillä katti hyökkäsi sohvalle minun olkapäälleni ja huitoi vimmatusti niskani taakse lätkien samalla hännällään minua naamaan. Minä kun en sitä hiirtä  – onneksi –  nähnyt, tuupin kissaa alas sohvalta useamman kerran. Isännän mielestä kissa jahtasi ikkunasta itikkaa, mutta kovin isolta se itikka innostuksesta päätellen vaikutti. Kissojen mielestä saalistuksen kohde oli jälleen päätynyt kissanvessan taakse. Poikani uskoi kissoja ja sittenhän se riemu repesi. Pojan nostaessa kissanvessaa hiiri ampaisi juoksuun ja pinkoi takaisin olkkariin Niilo kannoillaan. Hiiri oli aivan uskomattoman nopea, meistä kukaan ei nähnyt, minne se lopulta meni. Niilo paikallisti hiirikaverinsa sohvan alle ja uskollisena mammansa ritarina ryhtyi saalistustyöhön. Lopputulos oli se, että se hiiripirulainen puri Niiloa uudelleen. Siitä taas seurasi, että Niilo hyppäsi sohvan selkänojalle sylkien miehelleni (siis isän syytä kaikki tyynni) ja lopetti saalistuksen siihen paikkaan. Hiiri puolestaan kiipesi verhoa pitkin ylös lähelle katon rajaa ja hyppäsi sieltä valtavalla loikalla sohvan ja mieheni ylitse lattialle sohvapöydän reunaan törmäten. Törmäys ei vauhtia hidastanut, vaan hiiri viiletti piiloon Porin Matin taakse kissojen singahtaessa karkuun sängyn alle.

Sieltä kaminan takaa hiirulainen killitti minua silmät levällään ja pesi pienillä tassuillaan nättiä naamaansa viikset väpättäen. Kaveri oli kokonaiset viisi senttiä pitkä plus saman verran häntää. Yritin sitten saada hiirulaista menemään paperikassiin, jossa olisin voinut sen kiikuttaa ulos. Vielä mitä, tyyppi pinkaisikin juuri päinvastaiseen suuntaan eteiseen. Uusi yritys paperikassilla. Mimmi mokoma tuli sohlaamaan väliin ja hiiri hyppi rappuja yläkertaan kissa perässään. Pääsin niiden perään rappujen puoleen väliin, kun minua vastaan juoksi järkyttynyt Mimmi voitonriemuisen hiiren takaa-ajamana. Meniköhän tämä nyt jotenkin väärinpäin?

No, Mimmi hyppäsi turvaan keittiötasolle ja hiiri juoksi uudelleen kissanvessan taakse, josta yritin ajaa sitä lattiaharjan kanssa alakerran ovesta kellarinrappuun. Eihän se mokoma sinne mennyt vaan takaisin sinne kirjahyllyyn. Sitten se mokoma jyrsijä kiipesi seinää ylös aiheuttaen minulle väristyksiä. Olin jo purkamassa tavaroita ylähyllyiltä pois saadakseni hyllyn siirtymään, kun hiiri livahti hyllystä keittiöön. Ensin kiihdytys kissankupeille. Mimmi ei enää suostunut astumaan samalle lattialle hiiren kanssa vaan keittiötasolta katseli hyvin tuomitsevasti toisen juoksemista.. Hiiri etsi epätoivoisesti pakotietä ja vihdoin löysi tiskipöydän sivusta sen saman sähköjohtojen läpituonnin, josta oli ilmeisesti tullutkin. Pää mahtui hyvin koloon ja loppuhiirikin pienellä pinnistyksellä. Ja sinne livahti siimahäntä omaan koloonsa. Meni varmasti kertomaan äidilleen, miten oli höykyttänyt meidän mustan kissan ja juoksuttanut persialaista pitkin rappuja.

Tällaista tällä kertaa – kyllä maalla on mukavaa!

Hyvää kesää teille kaikille toivottelee Satu, neljän kissapukuisen tohelon mamma

Kissan hammassyöpymät

Hammassyöpymät ovat kissoilla hyvin yleinen, ennen pitkää kipua aiheuttava vaiva.

Hammassyöpymät (tooth resorption eli TR, jota kutsuttiin aiemmin nimellä FORL eli feline osteoclastic resorptive lesion) ovat kissoilla yleisiä, kipua aiheuttavia hammasvaurioita, joita esiintyy yli 70 prosentilla kaikenrotuisista kissoista.

Hampaan syöpyminen alkaa juuren uloimmasta kerroksesta (sementti), josta se etenee hammasluuhun ja hampaan ytimeen. Syöpymät jaetaan kahteen eri tyyppiin. Hammasröntgenkuvat ovat ensiarvoisen tärkeitä juuri näiden syöpymätyyppien erottamiseksi, koska hammasröntgenkuvista saatu tieto vaikuttaa merkittävästi hoitosuunnitelmaan. Ulkoisesti molemmat syöpymätyypit näyttävät samalta, ja usein samassa suussa ja jopa saman hampaan eri juurissa voi olla erityyppistä syöpymää. Joskus syöpynyt hammas voi näyttää ulkoisesti täysin normaalilta ja muutokset havaitaan vain röntgenkuvassa.

Koska synnynnäisten hammassyöpymien syytä ei tiedetä, on niitä mahdotonta ennaltaehkäistä. Koska taudin etiologiaa ei tunneta, sen kehittymistä tai etenemistä ei osata toistaiseksi estää. Koska ensimmäiset muutokset näkyvät nimenomaan röntgenkuvissa juurien alueella, ongelman laajuuden kartoitus edellyttää kaikkien hampaiden röntgenkuvausta. Vaurioita, jotka näkyvät vasta röntgenkuvassa, voidaan seurata kliinisesti ja röntgenologisesti. Kirjallisuudessa mainitaan kliinisten vaurioiden paikkaus yhtenä hoitovaihtoehtona, mutta se ei pysäytä syöpymistä vaan hammas menetetään joka tapauksessa.

Hammassyöpymää on esiintynyt kissoilla aina: pyramidien sisältä löydetyistä kissojen kalloista on löytynyt syöpyneitä hampaita. Vastaavanlaisia muutoksia esiintyy myös ihmisellä ja koiralla, mutta huomattavasti harvemmin kuin kissoilla. Syöpymiä voi esiintyä kaikissa hampaissa, mutta tavallisimpia ne ovat väliposkihampaissa ja kulmahampaissa.

.Alkuvaiheen hammassyöpymä, joka on vielä piilossa ienrajan alla eikä ole edennyt juurikanavaan asti, on yleensä vielä kivuton. Kun hammassyöpymä etenee hammasluuhun ja kruunun kiilteen läpi, muodostuu kissan hampaan pinnalle reunoiltaan epätasainen, usein tulehtuneen ikenen peittämä kuoppa. Erityisesti hampaan pinnalle auenneiden ja hampaan ytimeen asti ulottuvien hammassyöpymien tiedetään aiheuttavan kissalle kipuja.

Hammaskivun vuoksi kissa pureskelee haluttomammin ja saattaa siirtyä syömään pehmeämpiä ruokia. Kipeällä suulla on myös vaikeampaa pitää huolta turkista. Oireena voidaan myös huomata kuolaamista, ruokailutapojen muuttumista, naaman kaapimista, leukojen väpättämistä, kissa voi olla epäsosiaalinen tai sille voi tulla käytöshäiriöitä kuten vääriin paikkoihin pissailua. Kissa voi myös olla oireeton, tai sen oireilua on vaikea tunnistaa ja huomata.

Kissan hampaat on hyvä tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi rokotuskäyntien yhteydessä ja aina, jos kissa aristelee suutaan tai sen syömistottumukset muuttuvat (eli esimerkiksi kuivaruoka ei enää kelpaa) tai jos kissalle muodostuu hammaskiveä.

Hoitona on syöpyneen hampaan poisto. Resorptiohammas poistetaan aina kirurgisesti. Poistamalla hammas poistuu myös kipu.

Onneksi kissa pärjää hyvin, vaikka hampaita jouduttaisiinkin poistamaan. Useimmat kissat pystyvät syömään aivan normaalisti jopa kuivaruokaa harvemmallakin hammaskalustolla. Kissa ei sure menetettyjä hampaita, mutta kivun kanssa elämänlaatu kärsii varmasti.

Syksy pir…… ja talvikin on tulossa

Voi Elluparka, nyt on sitten taas Tampereelle lähtöaika, menetkö koppaasi vapaaehtoisesti, kysyi mami.   Vai että vapaaehtoisesti, no en taatusti. Vedin ympyrää ympäri taloa, onneksi täällä ei ole joka paikassa ovia. Mami kulki perässäni kopan kanssa, kerran kompastuinkin ja kellahdin selälleni matalan kirjahyllyn päälle, mutta huidoin tarmokkaasti kaikilla neljällä tassullani ja rähisin.. Sitten kävi vahinko, juoksin huoneeseen, jossa sai ovet kiinni. Himputti, mami oli jossain vaiheessa sulkenut siellä toisen oven ja veti perässään toisenkin oven kiinni, olin ansassa. Vaikka Ilmoitin mamille kaikki osaamani kirosanat ja keksin vähän uusiakin, niin ei auttanut, mami näytti niin itsepäiseltä, että pujahdin koppaan. Mami läppäisi luukun kiinni, vaikka yritinkin kyllä vielä huitaista. Ulkona satoi, kun suuntasimme autolle, kyyristelin viluissani ja harmissani. Autoon ei onneksi satanut, mutta Tampereella kyllä, kun mami laski hetkeksi koppani maahan, hui, en halua ulos. Jaahas, teitä tuleekin siellä kaksi, sanoi muuan nuori mies pitäessään meille talon ovea auki, ilmoitin heti hänelle, että minähän en ole tulossa vapaaehtoisesti. Mami mokoma nauroi minulle ja opetti, että naapureille pitää puhua nätisti. En aio tästedes puhua naapureille. Sisällä juoksinkin heti vanhaan turvapaikkaani – sängyn alle ja mökötin siellä kaksi päivää, mitä nyt tietenkin kävin vessassa ja juomassa. Sitten alkoivat muikut ja pallo houkutella, edelliset pistelin poskeeni ja pallolla pelasin seinäpalloa, toivottavasti onnistuin edes vähäsen häiritsemään naapureita. Kaupungissa kun ei ole yhtään kivaa. Tai no, enhän minä maallakaan mene ulos enkä täällä parvekkeelle. Olen joutunut olemaan ulkona ihan tarpeeksi. Mutta kun täällä ei ole hiiriä. No joo, ei siellä maallakaan ollut kuin yksi.

Iltaisin, kun mami katsoo televisiota, kiipeän nukkumaan hänen sänkyynsä vähäksi aikaa, ennen kuin menen herättämään hänet sohvalta telkun edestä ja pyytämään iltapalaa tai paremminkin yöpalaa. Niin no tuota, kuten näkyy, osaan myös pedata itse itselleni petipaikan.

Täällä on aina joskus kamalan kova meteli ja minua pelottaa. Mami kyllä selittää, että jotkut naapurit tekevät remonttia. Mitä sitten, pitääkö sitä tehdä niin kovaäänisesti, että seinät tärisevät. Siellä Laviassa pörisi kovaäänisesti vain leikkuupuimuri ja sekin  vain yhtenä päivänä.

Minulla on monta värikästä pientä palloa, joita potkin. Mami katseli, kun köllötin kyljelläni, pidin etutassuilla kiinni pallosta ja potkin vimmatusti sitä takakäpalillä, hän teki minulle potkuttimen, joka on vähän isompi pallo, näin en vahingossa raapisi etutassujani potkiessa, heheh, minäkö muka raapisin itseäni. Niitä pienempiä palloja on kiva piilottaa esim. kaapin tai sohvan alle, ja sitten marmattaa mamille, että anna uusi pallo. Mami sitten konttaa niitä esiin. Varma piilopaikka on myös makkarin sängyn alusta. Osaan kyllä itsekin hakea varapallon olohuoneen kaapin päältä korista, jos mami nukkuu, eikä herää, vaikka kiipeänkin pöydälle istumaan tietokoneen näppäimistölle ja tuijotan häntä. Saan myös leikkiä pienillä lankakerien lopuilla.

Olen utelias, mami istuu hiljaa työpöytänsä vieressä ja puuhaa jotakin. Ei, ei ole tietokoneen vieressä, siirsi koko kapineen johonkin muualle. Kiipesin pöydälle katsomaan, kun mami poistui. Siinä pöydällä oli jonkinlaisen kuvan alku ja se koostui semmoisista kivoista pikku palasista.  Minun mielestäni se rupesi muistuttamaan liikaa sitä kuvaa, joka oli siinä vieressä mallina, hmm… eihän tuossa ole mitään luovuutta. Hän siis sommittelee sitä aivan väärin, joten päätin kantaa oman korteni kekoon. Ensimmäiseksi siivosin sopimattomat palaset lattialle, muutamia piilotin myös omaan nukkumapaikkaani sängyn alle. Kun mami tuli jatkamaan hommaa, hän ihmetteli ja luuli tiputtaneensa itse ne palaset vahingossa, mutta kun kokoilin sitä myös seuraavana päivänä mieleisekseni, hän hiffasi minun puuhani. Palapelilaatikossa oli myös kiva istuskella tai ottaa nokoset pelin päällä, kunnes kyllästyin, kokoa itse pelisi loppuun. Mami kyllä väittää, että minä olin ollut rähmälläni palapelin päällä. Myöhemmin päätin hiukan palautella jemmaamiani palasia – yhden muun muassa kylppäriin, kyllä mami sen löytää siitä matolta imuroidessaan. Sitten mami huomaa

avuliaisuuteni, kun se ei ole aikaisemmin ollut siinä ja kehuu minua. Minulla on vielä monta palaa tallella, palauttelen niitä sitten yksi kerrallaan, mami kun ei tule onneksi pöyhimään nukkumapaikkaani.

Tänään opettelin kehräämään, ei se oikein hyvin aina sujunut. Unohdin välillä, mitä pitää tehdä ja sitten vaan pörähtelin. Rytmikin oli pikkuisen hukassa, mutta kyllä mami silti kehui.

Voihan harmi, en ole saanut muikkuja pitkään aikaan ja olen todella onneton. Mami selittää jotain kelirikosta ja että kalastajat eivät pääse verkoille. Eikö ne tiedä, että täällä pieni kissa rakastaisi syödä muikkuja. En syö silakkaa.

Kivaa, mami ei lähdekään jouluksi Saksaan vaan on pikkuhiljaa alkanut tehdä jouluvalmisteluja.  Minä myös. Päätin stailata hiukan olohuonettamme ja uhrasin yhden palloistani pieniksi paloiksi, värikkäät pallon palaset koristavat kivasti olohuoneen mustaa mattoa, eikö vaan.

Mamin sisko tuli Saksasta, muistan hänet kyllä kesältä, mutta silti minua ujostutti, kävin kyllä välillä hiukan seurustelemassa ja leikkimässä, mutta en oikein kehdannut puhua mitään muuten kuin kuiskaamalla. Muutaman kerran tosin hyppäsin yöllä nojatuoliin tarkastelemaan, mitä hän tekee, luki kirjaa, pöh, sitä mamikin aina tekee. Minä en kyllä viitsi.

Joulu on ohi ja olemme mamin kanssa kahden, nyt voin taas pulputtaa kaikki varastoon jäänet asiat. Mami kyllä välillä naureskelee, että minulla on taas puheripuli. Parasta talvessa on, että saan taas muikkuja, mieluiten söisin pelkästään niitä, mutta mami sanoo,  että pitää syödä muutakin ruokaa, joskus öisin napostelen ajankulukseni raksuja, mutta en joka yö, pussiruoan pistelen kyllä kiltisti. Juoksen, leikin ja touhuan sitten senkin edestä, etten ihan liian kovasti pyöristyisi, no on minulla vähän varaakin, sillä laihduin hieman muikuttomana kautena. Eilen illalla mami oli unohtanut ottaa aamumuikkuni sulamaan ja jouduin odottelemaan, marmatin. Sain uuden pallon, että voisin leikkiä lisää odotellessani.

Olin keittiössä kun jostakin alkoi levitä herkullista tuoksua ja pepussani tuntui lämpimältä, käännyin katsomaan, venytin ensin kaulaani, mutta en oikein kunnolla nähnyt, piti nousta ihan kahdelle tassulle, siellä pienessä kaapissa oli valo ja siellä oli joku astia ja tuoksun lisäksi sieltä tuli myös se lämpö, saisinkohan maistaa, kun se tuoksuu niin hyvälle. Toisenkin kerran siinä samassa pikku kaapissa oli taas valot ja nenääni tuli niin huumaava tuoksu, että menin kysymään mamilta, mitä se on, mami kertoi, että hernekeittoa ja lupasi, että saan maistaa, kun se on valmista ja vähän jäähtynyt, ettei kieli pala. Minä kävin ainakin seitsemän kertaa keittiössä tarkastamassa tilanteen, joten minusta tulee hyvä apukokki.

Tiputin pöydältä mamin kynän, ensin kieritin sitä pitkin lattiaa ja yritin piilottaa sen maton alle, mutta mami löysi sen. En lannistunut, vaan hain kynän uudelleen. Aikani sitä kieriteltyäni, otin sen suuhuni ja marssin arvokkaasti kotikolooni, mami saa luvan käyttää muuta kynää, tämä on minun. Mami kyllä kysyi, aionko ruveta kirjailijaksi vai teenkö minäkin sudokuita.

Tänä aamuna mami oli minulle vähän vihainen, mutta kun en tykkää yhtään siitä raapimispuusta, siinä on semmoista köyttä, johon kynteni jäävät kiinni ja se sattuu. Niinpä teroitin kynsiäni makuuhuoneen ovenpieleen, upsista, sitä ei olisi saanut tehdä. Yritin kyllä olla mamille jälkeenpäin ihan mielin kielin.  Mami on tilannut minulle uudenlaisen raapimisalustan. Se raapimisalusta ei minua suuremmin kiinnosta, mutta sen mukana tuli semmoista ihanan hajuista ’jauhoa’, hinkasin poskeani siihen ja ihan vähän maistoinkin, oli kuulemma kissanminttua.

Mami mokoma sanoi, että peppuni on hiukan levinnyt, kun kävin ei-ruoka-aikana kysymässä, saisinko muutaman muikun. Pyh, vahtikoon vaan omaa peppuaan, minä en ole yhtään liian pulska. Ja sitä paitsi, kalahan on oikein hyvää terveysruokaa ja niinpä söisinkin mieluiten melkeinpä pelkästään muikkuja, välillä toki narskutan myös kuivarakeita, ne kun pitävät hampaani valkoisina. Ja varmaan semmoinen karkkipatukka sopii myös hyvin hampaiden valkaisuun.

Olin muutama päivä sitten kakistellut kurkustani karvapallon, niinpä mami oli kylvänyt tulemaan minulle ’ohrapirtelöä’, siis semmoista vihreää ruohoa, nakertelen aina välillä sitä, sitä paitsi se tuoksuu hyvälle. Kävin tarkistamassa myös kaapin päällä olevan kukkapuskan, mutta siinä ei ollut mitään syötävää. Seinältä kyllä katsoi vastaan oikein komea kolli. Käyn aamuisin ihailemassa itseäni myös eteisen peilistä.

Aamuisin nuuhkin mamin sormia ja hän saa hiukan hipaista nenänpieltäni, mutta silittää en kuitenkaan anna, vaan peruutan aina pari askelta, vaikka mami kuinka selittää, että hän silittäisi paljon hellemmin kuin se ovenpieli, johon pyyhin poskiani ja kylkiäni, mami sanoo, että keimailen, no joo’o, mutta saavathan pojatkin keimailla.

Nyt se on sitten virallista, minusta tuli kokonaan mamin ihan ikioma kullannuppu, sain sen kunniaksi ylimääräistä karkkia ja kermaa, mami taisi ottaa lasiin semmoista kuplivaa. Saimme postissa onnittelukortteja, joissa oli myös minun nimeni  –  Elmeri!!! ja Maila.