Monisairas kesykissapopulaatio osa 3: flunssa

Flunssa – monissa muodoissaan – on kissapopulaatioiden vakiovieras. Kun rokottamattomat kissat epäsiisteissä oloissa lisääntyvät ja asuvat yhdessä, mikä muukaan lopputulos voisi olla?

Flunssa – no big deal?

Kissaflunssalla tarkoitetaan kissojen hengitystieinfektioita, jotka aiheutuvat tavallisesti viruksista, kuten herpes- ja kalikiviruksista, bakteereista tai molemmista.

Helpoimmissa tapauksissa kissaflunssa menee ohi – joskin kissa jää viruksen kantajaksi ja voi tartuttaa muita kissoja myös oireettomana. Vaikeimmissa tapauksissa oireet uhkaavat henkeä: kissan hengitys takkuaa, kuume voi nousta vaarallisen korkeaksi ja ruokahalu vähenee. Syömättömyys vie kissan nopeasti heikkoon kuntoon. Erityisesti pennut ja kissat, joiden vastustuskyky on alentunut, ovat vaarassa sairastua vakavasti. Kroonistuessaan flunssaoireet ovat jatkuvia tai toistuvia.

Rokote suojaa kissaflunssalta muttei estä sitä. Stressi alentaa kissan vastustuskykyä ja siksi stressittömyys on olennaista flunssaoireiden puhkeamisen ehkäisemisessä. Stressiä aiheuttaa esimerkiksi maisemanvaihdos, eikä ole epätavallista, että kissa alkaa oireilemaan muuttaessaan pihalta esimerkiksi eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin. 

Flunssapotilaita hoidetaan monin tavoin

Yhdistyksellä flunssaiset kissat pidetään visusti omassa karanteenihuoneessa ja hygieniasta pidetään huolta. Flunssapotilaita hoitaa eri ihminen kuin muita toimitilan kissoja. Vuotavia neniä ja silmiä putsataan keittosuolaliuoksella ja kissoille annetaan vastustuskykyä vahvistavaa lisäravinnetta. Kissojen tukkoisuutta voidaan helpottaa höyryhengityksellä. Kissojen kuume mitataan. Kissojen ruokailua tarkkaillaan ja mikäli kissa ei syö, sitä tukiruokitaan ruiskulla. Tarvittaessa eläinlääkäri määrää antibioottikuurin. Jos kuume nousee korkeaksi tai ruokahalu ei herää, kissa kiidätetään lääkäriin. 

Samaa kaavaa on noudatettu myös tämän populaation kissojen hoidossa. Hammasleikkauksia tai neuterointia ei voi tehdä jos kissa on kovin flunssainen. Erityisesti pieni Makita on nyt seurannassa: hengitys rohisee pahankuuloisesti. Röntgenkuvissa ei kuitenkaan havaittu poikkeavaa, joten antibioottikuuri tukihoitoineen jatkuu ja tarvittaessa se vaihdetaan toiseen. Kalikiviruksen aiheuttamat suun haavaumat ovat myös todennäköisesti vaikuttaneet hampaiden hurjaan kuntoon.

Auta meitä auttamaan

Lisäravinteet, röntgenkuvat ja antibiootit eivät ole ilmaisia. Voit auttaa työtämme lahjoittamalla:

  • Mobilepay numero 67708
  • keräystilillemme FI93 5730 0820 3289 34 (OKOYFIHH), viitenumerolla 2312

Otamme myös kiitollisina vastaan flunssapotilaille tarkoitettuja lisäravinteita kuten Flumaxia, jota kuluu paljon.

Rahankeräyslupamme numero on RA/2019/1078 29.11.2019. Rahankeräysluvan myöntäjä: Sisä-Suomen poliisilaitos

SUURI KIITOS KAIKILLE LAHJOITTAJILLE! Teidän avullanne työmme on mahdollista!

Voit lukea aikaisemmat osat tästä: osa 1 ja osa 2.

Kuvat Roosa, Eveliina ja Mari

Jaa & Vaikuta

Facebook
Twitter
Email
WhatsApp

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.