fbpx

Archives for helmikuu 2019

Iiris

Terveiset Iiriksen kodista

Iiris on ainutlaatuinen kissa, yhtä aikaa tosi seurallinen ja huomionkipeä, mutta myös kauhea vauhtihirmu. Suurimman osan ajasta Iiris leikkii ihan nätisti ja rauhassa, mutta aina välillä villiintyy ja saattaa ”vahingossa” vähän jotain rikkoakin. Vessapaperia ja sukkia on ainakin vaikea jättää rauhaan. Niitä löytyy milloin mistäkin, kun niillä on Iiriksen mielestä paljon mukavampi leikkiä itsekseen. Yritin parhaani mukaan hiukan kouluttaa tyttöä, mutta Iiris kulkee omia polkujaan ja leikkii ja raapii vain sitä, mikä häntä milloinkin kiinnostaa. Omasta mielestään Iiris on myös taitava sisustaja: joka aamu ja ilta siivoan hänen jälkiään, kun mm. matot ja verhot ei ole olleet hänen mielestään oikeassa paikassa. Vähän hölmö katti, mutta en kyllä vaihtamaan lähtisi mistään hinnasta.

Henni

Iiris kultapallo

Erilainen juhannusyö

Sain tiedon, että Nokian löytötalolla olisi tiineeksi epäilty tyttökissa. Se tulikin sitten suoraan minulle 13.6.2017.

Oli hieno kisuneito, heti otti kontaktin ihmiseen ja rupesi tutkimaan paikkoja. Eristystä kamariin oli aluksi, ja uloshan olisi pitänyt päästä. Onneksi minun, kokeneen kissamamman, korvat osasivat sulkeutua ensimmäisinä öinä, kun neitonen pyyteli ulos. En yhtään ihmetellyt, että oli päässyt ulos: heikompi ihminen olisi sortunut avaamaan ikkunan.  Pyynnöt voisi kuvata mieluummin karjunnaksi kuin vienoiksi pyynnöiksi.

Ja olihan tämä rassukka tiine. Neuvolakorttia ei ollut kaulassa, joten jännityksellä odotettiin h-hetkeä.

Juhannusaattopäiväkin oli mennyt rauhaisasti, ja olin ehtinyt lupaamaan auton yöksi lainaan. Havahduin yhdeksän aikaan: missä on Iiris? Saunassa, ponnisti, ja häntä pienokaisesta näkyi.

Tuntia myöhemmin Iiris ponnisti edelleen, ja häntä näkyi vain saman verran. Nyt alkoi olla jo hätä kädessä. Veto-otetta hännästä, mutta märkä talouspaperi luiskahti, ja hännästä kuoriutui pää irti. Mutta pois hätä, tilalle pyyhe, hyvä hännäntyviote ja työntö mahan puolelta.

Niin syntyi Töpö, vaillinaisine häntineen. Iso kaveri olikin ja siis kissaksi väärin päin, perätilassa.

Tuntien ponnisteluilla, vetämisellä ja työntämisellä syntyivät Kielo ja Suvi, kaikki myös puikulaperunan näköisinä kuten Töpö-poika.

Oli tietysti juhannusaatto jo kääntynyt yöksi, ja päätin katsoa aamulla, miten yö on mennyt vaikeasti syntyneille ja elvytystä tarvinneille pennuille.

Ja siellähän aamusella odotti virkku pentukolmikko. Ei muuta kuin ottamaan yhteyttä Omaeläinklinikkaan, jolla on päivystys Tampereella. Siellä Töpön häntä amputoitiin puoliksi.

Mitä virkein ja hienoin pentukolmikko oli syntynyt. Mutta vielä yli 3 kk päästä, sterilisaation yhteydessä Iiriksen kohtu kantoi rasituksen merkkejä. Pikkuruiselle emolle tuo isojen pentujen (ensimmäinen Töpö 116 g) kantaminen ja äärimmäinen ponnistaminen oli raskas kokemus.  Mutta Iiris tiesi, että oli tosi kysymyksessä ja antoi auttaa, vaikka oltiin tutustuttu vasta 10 päivän ajan.  Yksin tai kokemattoman ”kätilön” kanssa Iiris olisi kuollut.  Nyt Iirikseltä lähti maailmalle ihana pentukolmikko.

Suorastaan vastuutonta on ollut päästää tämä pikkuruinen teinityttö ulos leikkaamattomana.

Mutta Iiriksen ei tarvitse enää ikinä synnyttää. Siitä on pidetty huoli.

Ensikodin pikkupomoksi

Iiris ei ole oikein kissasosiaalinen kissa. Leikit toisten kanssa menivät helposti rähinäksi, tassulla lätkimiseksi ja murinaksi. Riehakas leikkijä Iiriksestä tuli, aktiivinen, toimelias kisu, joka seurasi ylimpänä työnjohtajana mm. pullan leipomista ja hyvä, ettei maistelemaan käynyt. Se valloitti emännän sängyn, paitsi että talon iso kingi Igor siellä oleili. Igorin ego oli niin suuri, ettei sitä yksi kolme kertaa pienempi tyttönen paljon hetkauttanut. Aamulla Iiris pussaili emännän ihan pussaamisen ilosta.

Kodin etsintä olikin sitten oma hommansa. Iiris kun osasi pistää katsojille pystyyn sellaisen esityksen, johon lauma 5-vuotiaita lapsia pystyisi. Vanhemman rouvan tullessa katsomaan neitosen esitys olisi ansainnut kissojen Oscarin. Oli kuin risteilyohjus tai sähikäinen olisi päästetty vapaaksi. Selitä siinä sitten katsojalle, että lopun päivää makasi ihan puhki väsyneenä.  Ja nuo esitykset oli varattu vieraille. Tutummat vieraat eivät sellaista enää saaneet.

Mutta sitten löytyi se oikea koti!

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2018.

Kuvat: Henni & Eeva Pulkkis

Kissan perusterveydenhuoltoa

Tällä kerralla eläinlääkärin palstalla käsittelen terveydenhuoltoon liittyviä perusasioita: kissan rokotusta, mikrosirutusta ja loishäätöä.

Rokotus

Rokottaminen on jokaiselle kissalle erittäin tärkeä, henkeä uhkaavia sairauksia ennaltaehkäisevä toimenpide. Vain terveen eläimen voi rokottaa, ja tästä syystä rokotuksen suorittaa eläinlääkäri. Ennen rokotusta eläinlääkäri tekee kissalle perusterveystarkastuksen, jossa vointi tarkistetaan. Joissain tilanteissa, kun kissa ei syystä tai toisesta ole käsiteltävissä, eläinlääkäri voi joutua rauhoittamaan kissan tutkimusta ja rokotusta varten.

Kissat rokotetaan Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto) antamien kissan rokotussuositusten mukaisesti, ja rokotustarve vaihtelee suuresti kissan ympäristön ja kissapopulaation mukaan. Pennut saavat ensimmäiset rokotukset 12 ja 16-20 viikon ikäisinä, ja sen jälkeen kissa saa tehosterokotteen vuoden iässä. Tämän jälkeen rokotukset annetaan rokotevalmistajan ohjeen mukaan 1-3 vuoden välein rokotteesta riippuen.

Kissat rokotetaan kissaruttoa (panleukemia) ja kissaflunssia (rinotrakeiitti ja caliciviruksia) vastaan. Myös raivotautia eli rabiesta vastaan kissa on syytä nykyisin rokottaa.

Mikrosirutus

Mikrosiru on kissan henkilöllisyystodistus ja siten usein myös henkivakuutus. Mikrosiru laitetaan kissalla niskaan/lapojen väliin ihon alle, josta se on luettavissa mikrosirulukijalla. Mikrosiru voidaan laittaa kissalle terveystarkastuksen, rokotuksen tai sterilisaatio-/kastraatiotoimenpiteen yhteydessä. Mikrosirun laitto on yleensä kivuton toimepide, eikä käsiteltävissä olevaa kissaa tarvitse mikrosirutusta varten erikseen rauhoittaa.

Mikrosirun numero löytyy sirutetun kissan rokotus-/terveyskortista, johon se mikrosirutuksen yhteydessä merkitään. Mikrosirun numero ja (tuleva) omistaja on tärkeää ilmoittaa esimerkiksi Kissaliiton Omakissa-järjestelmän mikrosirurekisteriin, josta karkuteillä olevan kissan tulevaisuudessa mahdollisesti löytävä taho voi tarkistaa mikrosirun numeron. Myös turvasiru.fi- ja siruhaku-palvelut ovat sivustoja, joihin mikrosirunumero kannattaa ilmoittaa mahdollisen kissan katoamisen varalta.

Loishäätö

Kissa hoidetaan yksilöllisen tarpeen mukaan ulko- ja sisäloisten varalta. Ulkoloiset aiheuttavat kissalle epämiellyttävän olon lisäksi mahdollisesti iho- ja ulkokorvan tulehduksia. Sisäloiset aiheuttavat mm. pahoinvointia, oksentelua, ripulointia, karvan takkuuntumista ja kaasun kerääntymistä suolistoon. Runsas sisäloistartunta saattaa olla huonokuntoiselle kissalle kohtalokas. Loiset tarttuvat helposti kissoista toisiin, ja tästäkin syystä loishäätöohjelma suunnitellaan yksilöllisesti kissan mukaan. Loislääkkeitä on useita erilaisia, ja jokaiselle kissalle valitaan niistä tilanteeseen sopiva lääkitys.

Kissan yleisimpiä ulkoloisia ovat korvapunkit (Otodectes cynotis), jotka aiheuttavat kissalle epämiellyttävän olotilan ja kutinan lisäksi herkästi ulkokorvan tulehduksen ja kipua. Eläinlääkärin tutkimuksessa kissan korvat tähystetään, korvista otetaan näytteet mikroskopointia ja korvapunkkien toteamista varten. Myös kaikki samassa taloudessa elävät kissat (ja koirat) lääkitään asianmukaisesti, sillä korvapunkki tarttuu. Jos kissalla on ulkokorvan tulehdus johtuen punkkien olemassaolosta, myös se hoidetaan.

Kissojen sisäloisista yleisimpiä ovat suolinkaiset ja heisimadot, myös Giardia-alkueläimen aiheuttamia tartuntoja esiintyy jonkin verran. Sisäloiset tulee häätää asianmukaisesti, ja loishäätöohjelma suunnitellaan kissalle yksilöllisesti. Kissanpentujen huolellinen sisäloishäätö on erittäin tärkeää. Erityisesti suolinkaiset ovat pennuilla yleisiä, sillä pennut saavat su

olinkaistartunnan yleensä jo emältään. Lääkkeen annostusta valittaessa kissa tulee punnita huolellisesti. Vapaasti apteekista saatavissa loislääkkeissä on valmistekohtaiset ohjeistukset lääkkeiden annostuksista ja kuurien pituuksista, ja näihin tulee tutustua huolellisesti ennen lääkitsemistä.

Palstanpitäjämme Noora Sjögren aloitti syksyllä Ahlman Instituutissa osa-aikaisessa opettajan virassa ja keskittyy ravitsemus- ja kipupotilaisiin Tampereen kotipraktiikassaan. Hän toimii Helsingin Viikissä akupunktio- ja kipuklinikan sekä ravitsemusklinikan eläinlääkärinä. Samalla hän suorittaa ravitsemustieteeseen liittyviä jatko-opintoja ja valmistelee aiheesta väitöskirjaa.

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2017.

Kuva: Noora Sjögren

Silja & Simo – Lady ja Tättähäärä

 

Kirjoittaja: Pia Viitanen  |  Kuvat: Pia Viitanen & Anna N.

Reilut neljä vuotta sitten saimme kotiimme kaksi arkaa, pienenpientä, ihanaa uutta perheenjäsentä. Rakkaan Tähti-kissamme nukuttua pois olimme KKY:n sivuja katsellessamme nähneet videon kahden pikkuisen mustavalkoisen karvapallon uteliaasta leikistä Annan ja Ollin ensikodissa. Pennut olivat Parkanon populaation kissoja, jotka KKY oli ottanut hoivaansa kylmän talven jaloista etsimään kotia.

Taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Heti kohta olimme jo Annan ja Ollin luona, jossa vähän rohkeampi Simo käyskenteli jo näkösällä, vaikka vierastikin kosketusta ihmisiin. Silja vielä pysytteli visusti sängyn alla vieraita karttaen. Sovimme, että toven kuluttua nämä sisarukset toivotettaisiin tervetulleeksi uuteen kotiin luoksemme Hervantaan.

Tullessaan Silja ja Simo olivat vielä arkoja pikkuisia. Ensimmäisenä päivänä turvapaikka löytyi pesuhuoneesta pyykkikoneen ja seinän välisestä raosta. Tiesimme, että ensin on saatava aikaa rauhassa haistella ja katsastaa uudet paikat keskenään. Sitten olisikin aika alkaa tehdä tarkempaa tuttavuutta meidän uusien kaksijalkaisten kanssa.

Tuolloin toimin ministerinä ja työpäivät olivat Helsingissä viikolla pitkiä. Harri pääsi onneksi jo varhaisemmin työpäivän jälkeen kotiin. Silti aina kun pystyin, matkustin viikollakin yöksi Tampereelle ja houkuttelin Siljaa ja Simoa tulemaan tykö istumalla eteisen lattialla ja rapsuttelemalla maton alta ”hiirihiirulais” – kutsuja. Pikkukissojen logiikka oli arvattavissa: uteliaisuus lopulta voitti epäluulon ja pelon, ja pikkuhiljaa noin viikon kuluessa askel kerrallaan lähestyttiin maton alla lymyilevää ”hiirulaista”, ja pian jo leikkisästi hiirtä pyydysteltiinkin maton päällä hyppien.

Näin askel askeleelta tultiin tutuiksi. Ensimmäiset silitykset saatiin kokea jo viikon sisään – ja sitten lyötiinkin jo kodiksi; epäluulot voitettiin ja saimme hyväksynnän ja kunnian tulla uudeksi kodiksi ja rapsuttajiksi.

Silja ja Simo kasvoivat näin nopeasti aroista kodittomista löytökissoista ihan ”normaaleiksi” kotikissoiksi (kissat tosin mielestäni aina ovat persoonia isolla P:llä, kaikki ainutlaatuisia, eikä yksikään ole ”normaali”

Vaikka Silja ja Simo nyt ovat jo kooltaan isoja kissoja, tuntuu, että edelleenkin ne ovat mieleltään ”pikkukissoja”. Silja ja Simo ovat syli- ja kainalokavereita ja rakastavat läheisyyttä. Molemmat ovat leikkisiä, uteliaita, touhukkaita, hellyyttä kaipaavia ja kissamaisesti kotiväeltään huomiota vaativia. Yhteiset koodikielet ja tavat ovat vakiintuneet. Kotiin tullessa otetaan syliin, maukaisemalla sopivissa paikoissa edellytetään herkkupalaa ja ”nukkumaankukkumaan” – kutsun kautta mennään yhdessä yöpuulle.

Silja ja Simo ovat myös rohkeita kissoja nykyään – mutta arkuutta on molemmilla tietyissä, täysin erilaisissa tilanteissa. Kun vieraita tulee, on Silja arka. Tuskin näyttäytyy tuntemattomien ihmisten parissa, mieluummin vetäytyy piiloon. Simo sen sijaan ei vilkkaana kissana malta näin toimia, vaan hyvin pian uusienkin ihmisten pariin tullaan pyörimään. Mutta se, missä Silja puolestaan on ”rohkeuden kuningatar”, on siivous!?! Aina, kun imuri kaivetaan esiin, pakenee Simo piiloon, mutta Silja on ”elementissään”: pyörii imurin ympärillä maailman rohkeimpana kissana…ota tästä nyt selvää…

Silja ja Simo ovat mitä parhain ja hellyyttävin parivaljakko. Nopeasti katsottuna hyvin samannäköiset mustavalkoiselta väritykseltään, mutta kuitenkin niin erilaisia – niin luonteeltaan kuin ”fyysisestikin”.  Silja on ”naisellisesti” hieman pyöreämpi ja hyvin ”pehmeä”, Simo taas jäntevä ja hieman ”ripakinttuinen” isoine käpälineen. Mainittakoon, että Simolla on suorastaan epätavallisen pitkä häntä. Sen saa sellaisille klassisille kiemuroille, joita yleensä näkee korkeintaan kissa-aiheisessa karikatyyripiirroksissa!

Ja ne luonteet! Silja on hillitympi ”Lady”, perinteisesti ”kissamaisempi” – eli arvostaa lepohetkiä ja rauhassa nukkumista, kun ramasee; fiksu kuningatar. Silja on rauhallinen, mutta päivittäin saa niin ”hellyys” – kuin ”hulluus” – puuskatkin. Hellyyspuuskassa tullaan syliin, kehrätään kovaa ja ”tarritaan”. Harri uskoo, että Silja pitää häntä ”emonaan” kun tulee päivittäin hänen mahansa päälle kehräilemään. Kun hulluuspuuska, ”hepuli”, Siljalle iskee, menee normaalisti haastava Simokin tarkkailuasemiin. Silloin Silja hyppii metrin hyppyjä ilmaan lelujen kanssa ja antaa palaa.

Simo taas on oikea ”tättähäärä”, vilkas ja joskus tuntuu, että hyvin ”epäkissamainen” siinä, että koskaan ei oikein tuntuisi malttavan asettua paikoilleen. Siljan jokaikinen liike pistetään merkille ja nukkua ei malteta, jos vähänkin jossain risahtaa. Itselläni on kokemusta kissoista käytännössä koko elämäni ajalta, ja tuntuu siltä, etten koskaan ole nähnyt kissaa, joka nukkuu niin vähän. Haaste leikkiin niin emännälle ja isännälle, kuin Siljankin suuntaan, on lähes loputon. Joskus mietin, että Simo saattaa ajatella olevansa koira: yksi lempileikki nimittäin on se, että heitän lelun ja Simo hakee sen takaisin – uudestaan ja uudestaan. Vaikka olen elänyt kissojen kanssa aina, on Simo ensimmäinen poika-kissani…siksi mietin, onko tämä ikään kuin ”jätkä-piirre”, vai ihan vaan sitä Simoa…)

Melkoisia persoonia siis. Arvaatte, että tämän kaksikon touhuja ei voi hymyilemättä ja nauramatta katsella. Samaa olen usein jutellut monien ihmisten kanssa: kuinka paljon eläinystävä tuo iloa, lohduttaa elämän ”sadepäivinä” ja tuo lisää niitä aurinkopäiviä.

Olen usein ajatellut, kuinka onnekkaasti kävikään, kun Siljan ja Simon tiet kanssamme kohtasivat. Kuinka sattuikaan, että Anna ja Olli ottivat koriinsa Siljan ja Simon. (Silja kuulemma ensin oli ”Sepi” kunnes paljastui tytöksi).

Näitä onnekkaita kohtaamisia on KKY jo 40 vuoden ajan tehnyt mahdolliseksi. Arvostan sitä sydäntä, mitä KKY:n väeltä löytyy tehdä pyyteetöntä työtä kissaystäviemme hyväksi. Maailma tulee paremmaksi kun välitämme toisistamme ja eläinystävistämme. Kiitos ja onnea.

Terveisin Pia Viitanen ja Harri Sandell sekä Silja Viitanen ja Simo Sandell….tai toisin päin – päivästä riippuen

Otteita Elmerin päiväkirjasta

Moi, olen Elmeri, muutaman vuoden ikäinen kollipoika, en tarkkaan muista, kuinka vanha, mutta en kovin vanha kumminkaan. Elelin aikaisemmin ihan villinä metsässä – aika karua elämää. Sitten päädyin KKY:lle ja nyt olen täällä Tampereen keskustassa opettelemassa ennen kaikkea luottamista ihmisiin, niin että minusta voisi tulla ihan kotikisu. Emäntä haki minut tänne helmikuun 5. päivänä. Urheasti kestin automatkan enkä puhunut mitään, mutta olin kyllä ihan kauhuissani. Päätin kuitenkin olla kiltti ja käyttää heti alusta alkaen omaa vessaani. Kerron tässä muutamia virstanpylväitä alkutaipaleelta.

Helmikuun lopulla: Olen löytänyt majapaikan sängyn alta, siellä on semmoinen pussukka, mitä lie erivärisiä tilkkuja. Kyllä suihkukopin lattiakin välillä käy, se kun lämmittää niin mukavasti mahaa. Ensimmäiset päivät täällä asustin semmoisen kiipeilypuun kopissa, mutta se oli minulle hieman pieni ja kulkuaukko ahdas. Kyllä mua vieläkin kovasti pelottaa, mutta yöllä kun emäntä nukkuu, kiertelen tutkiskelemassa paikkoja. Hiukan mua jännittää ensi viikko, mutta onpahan silloin aikaa kierrellä myös päivännäköaikaan tätä huushollia. Kuulin näet, että emäntä lähtee viikoksi reissuun ja naapurin täti käy antamassa mulle ruokaa. En aio näyttäytyä.

Naistenpäivänä: Emäntä lähti istumaan iltapäivää jonkin kaverinsa luo ja sanoi mulle, että vartioipas Elmeri taloa. Lähdinkin melkein heti kierrokselle, kun ovi pamahti kiinni. Yleensä kyllä mieluummin kuljeskelen yöllä, mutta tehtävä velvoittaa. Emäntä oli laittanut koppani eteen pienen punaisen pallon. Tuuppasin sitä varovasti tassulla. Sehän lähti kierimään ja se oli niin hassun näköistä, että piti tuupata uudestaan. Sitten se kieri tuolin alle, enkä viitsinyt ryömiä hakemaan sitä. Lisähommana päätin pudottaa olkkarin sohvalta semmoisen vihreän pehmoisen, jota emäntä pitää jalkojensa päällä katsoessaan telkkaria.

13.3. Hihi, iltayöstä sattui hassuja, emäntä oli pistänyt eteisen lattialle hiiren näköisen esineen ja aivan väärään paikkaan. Siirsin sen mielestäni parempaan. Unenpöppyräinen emäntä hipsutteli vessaan,  astui tietysti sen hiiren päälle ja hyppäsi puoli metriä ilmaan (Ellu, älä liioittele, 5 senttiä, korkeintaan 7,5), kyllä mä sitten jälkeenpäin otin sen hiiriparan käsivarsilleni, kun oli selvitty aamuyön seikkailuista. Sitten hipsin ovelle katsomaan, kun joku yritti tupata semmoista nippua oven läpi, eikös vaan emäntä töytäissyt siihen samaan. Säikähdin hirveästi, että mulle käy samoin kuin sille hiirelle ja sähähdin ja ryntäsin pää kolmantena, eikun siis viidentenä jalkana keittiöön. Vähän helpotti, että hänkin pelästyi ja väisti yllättävän ketterästi.  Kurkin kyllä epäluuloisena keittiön ovella, kun emäntä tuli ehdottamaan rauhan hierontaa. Päätin kuitenkin linnoittautua aamuyöksi keittiöön. No siinä tunnin jälkeen tuli kuitenkin se hiiri mieleen ja pissahätäkin. Hiivin hiljaa eteiseen, kävin vessassa ja yritin varovaisesti peitellä pisut, niin ettei kukaan vaan heräisi. Sitten löhähdin hiiren viereen eteisen matolle.  Seikkailurikas yö.

2o.3. Lisää seikkailuita: Viime yönä hiffasin olkkarin pöydältä uuden kapineen, semmoisen, jota en ollut ikinä nähnyt tai mitä nyt vähän samantapaisia joskus kesällä pihoissa. Hyppäsin katsomaan sitä tarkemmin. Sitten, peijoona sentään, astuin harhaan, putosin ja törmäsin yhteen kaappiin. Päätin olla yhtä vihainen kuin emäntäkin äkkiherätyksestä. Mutta emäntä kyseli vaan, että oletko pikku karvanaama kunnossa – karvanaama, olisi se kyllä  voinut nimittää mua taas kullannupuksi, se kuulostaisi paljon kivammalta. Huiskin kiukkuisesti hännälläni, mutta en sitten viitsinyt kovin kauaa jatkaa. Vaikka kyllä vieläkin harmittaa niin p…sti se putoaminen.

22.3.  Emäntä lähti illalla katsomaan Catsia, ajattelin kyllä mielessäni, että kunhan mä tästä rohkaistun, niin ei tarvitse lähteä mihinkään teatteriin, on Catsit kotona.  Ensin leikin vähän palloilla. Muuan Kaarina kävi tuomassa mulle lisää palloja ja kilisevän hiiren. En tosin oikein osaa leikkiä, kun ei mulla ole koskaan ollut leluja. Sitten tepsutin keittiöön katsomaan, olisiko jätetty mitään syötävää, oli ja vieläpä oikein herkkua. Söin varovaisesti puolet ja jätin loput yöpalaksi. Olohuoneen matolla oli hiiri, siirsin sitä pikkuisen, ettei vaan kukaan kävele sen päälle.  Yöllä kävin sitten putsaamassa sen ruokakipon. Samanlaista jatkossakin, kiitos. Aamulla kun emäntä joi kahviaan, siirtelin taas pikkuisen niitä palloja.  Mielessä käväisi ajatus, että rupeaisin kutsumaan sitä varamamiksi, mutta ei, ei sentään, mähän olen ujo kissa ja me olemme tunteneet vasta reilun kuukauden.

25.3. Sain eilen uuden lelun. Emäntä esitteli sitä mulle ja kertoi, että siinä on kissanminttua, mitä se sitten lieneekin. Ai kun se tuoksui hyvälle. Olisin niin mielelläni ruvennut tutkimaan sitä lähemmin, mutta sisukkaasti päätin jättää sen yöleikiksi. Kyllä mä sitten yöllä leikinkin, kaikilla palloilla vuorotellen ja sillä uudella lelulla. Sitten tuli aamulehti ja leikki piti hetkeksi lopettaa ja livahdin kiireesti koppaani, mutta kun  emäntä kömpi takaisin sänkyyn lukemaan sitä, niin jatkoin leikkimistä.

26.3. Opin uuden sanan. Emäntä tuli kaupasta ja toi tuliaisia, se pisti mun eteeni semmoisen pienen kalan ja sanoi, että sanopas Elmeri ”muikku”! Leikin tietysti välinpitämätöntä, mutta kun emäntä käänsi selkänsä, haukkasin. Voi että, olipas hyvää! Onneksi hän huomasi, että se muikku oli kadonnut parempiin suihin ja antoi lisää, juu, en yhtään pistä pahakseni kaupassa käyntejä, jos sieltä saa aina niin hyviä tuliaisia.

28.3. Aamulla murjotin ja sihisin emännälle, kerrankos sitä kissakin väärällä tassulla nousee. Olisin niin mielelläni syönyt taas niitä muikkuja, vaikka ne on niin pieniä, että kun kissa kerran puraisee, niin se on sitten siinä. Onneksi tuo emäntä kävi kaupassa ja toi taas tuliaisia, namnam, söinkin heti viisi, olisin kyllä syönyt enemmänkin, mutta ei annettu. Ajatelkoon vaan omia linjojaan.

29. maaliskuuta: Hui, emäntä otti taas semmoisen kirkkaankeltaisen ison esineen ja alkoi pöristelemään sillä. Tällä kertaa säntäsin vaatenaulakon alle turvaan. Emäntä totesi, että hyvä, nyt hän voikin imuroida sängyn alustan. Kurkin sieltä, kuinka ne valkoiset hiekanjyväset, joita olen ihan vahingossa tassuissani kuljetellut eteisen matolle, katosivat siihen aparaattiin ja olin hyvin huolissani lelujeni puolesta. Huh, kaikki tallella.

Aprillinä: Tähän asti olen saanut aamupalan koppani eteen, mutta tänä aamuna emäntä sanoi, että nyt ei olekaan petiin tarjoilua, mutta täällä olisi muikkuja aamupalaksi. Kyllähän minäpoika tassutan paikalle, kun kuulen sanan muikku. Nuolin vielä lautasenkin puhtaaksi.

4. 4. Nyt minulla ei ole sitten enää punaista palloa, Viime yönä päätin pistää sen atomeiksi ja vähän kyllä naureskelin partaani, kun levitin sitä silppua pitkin olohuoneen lattiaa. Aamulla emäntä sitten haukotteli, että Ellu on näköjään hiukan stailannut täällä. Emäntäpäs ei tiedäkään, että mulla on vielä jemmassa toinen puoli siitä pallosta, hihih. No huomenaamulla tietää.

6. 4. Nyt täytyy tunnustaa pikkuisen nolo juttu. Tassuttelin illalla keittiöön iltapalalleni. Emäntä oli laittanut semmoisia kuivia, rapeita, ihanasti tuoksuvia muikkuja välipalalautaselleni ja jättänyt sen jostain syystä pöydälle. Enempiä ajattelematta pomppasin ylös ja pistelin herkut poskeeni. Sitten tuli mieleeni, että tämä ei taidakaan kuulua hyviin tapoihin. Hiirenhiljaa hiivin omaan koppaani. Hävetti. Jonkin ajan kuluttua, kun emäntä tuli kurkistamaan minua, yritin näyttää oikein anteeksipyytävältä, sorry, että mä söin ne, mutta kun ne tuoksui niin hyvältä ja maistui. Ja olihan ne muikut kuitenkin tarkoitettu minulle, eikö?

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2018.

Kuvat: Kaarina P.

 

Otteita Tinkerin päiväkirjasta

10.7.2016

”Saavuin tänään Ensikotimamman luokse. Sain ikioman huoneen, jossa minulla on omat raksut ja vessa ja pikkuruinen raapimapuu. Heittäydyin heti helläksi, kiehnäsin, kehräsin, puskin ja menin syliin. Mitä sitä suotta ujostelemaan… Olen huudellut aika paljon täältä omasta huoneestani ja oven alta olen komentanut Ensikotimamman kollikissoja – ne haisevat oudolle. Vähän minä myös ikävöin omaa poikaani Daltonia, mehän elelimme sen kanssa yhdessä aina Daltonin syntymästä asti, siis seitsemän vuotta. Se on pitkä aika. Niin, Äiskä rakasti meitä kyllä kovasti, siksi meistä kasvoi Daltonin kanssa niin helliteltäviä kissoja, mutta joskus se elämä heittelee niin, ettei voi muuta kuin luopua, kyllä me se ymmärretään. Äiskä, jos luet tätä, älä huoli – kyllä me Daltonin kanssa pärjätään!”

28.7.2016

”Tänään muutan omaan kotiin. En minä kauaa täällä ensikodissa vanhentunut, pari viikkoa vain. Näin, että Ensikotimamma pakkasi minulle mukaan ainakin raksuja ja sen tutun tassukuvioisen viltin, jonka päällä olen täällä torkkunut. Se on hyvä viltti – kerran se oli vahingossa pudonnut kiipeilypuun ja vessalaatikon väliseen pikkukoloon, mutta minä tyttö se silti möngin sen päälle nukkumaan. Se on minun viltti! Nyt alkaa jo vähän jännittää; millainenhan se uusi oma koti on..?

1.8.2016

”Neljäs päivä uudessa kodissa. Olen ollut reipas tyttö. Syön ja juon ja vähän leikinkin, vaikka siellä ensikodissa en moiseen ryhtynyt – olin ollut niin kauan ilman pitkiä hellittelyhetkiä, etten tuhlannut aikaani turhanpäiväiseen touhuiluun. Sitä Tytärtä vähän vielä varon, mutta kyllä sekin minua saa paijailla, jos Mami on lähellä.”

4.8.2016

”Me ollaan Mamin kanssa ihan rakastuneita toisiimme. Tehdään kaikenlaisia kotiaskareita yhdessä ja jutellaan paljon. Minä varsinkin, tällä elämänkokemuksella tarinaa nimittäin riittää! Aamuisin tarinoin erityisen paljon, kun olen koko yön pitänyt mölyt mahassa. Se Tytärkin on osoittautunut ihan OK tyypiksi; jaksaa aina rapsutella minua!

Öisin annan palloille ja leluhiirulaisille kyytiä – ihmisten kanssa en leiki, ehei – ja päivisin torkun sillä viltillä, jonka Ensikotimamma pakkasi minulle mukaan, kun muutin. Siinä on tuttu tuoksu, vaikka ei täällä omassa kodissa mitään kovin pelottavaa enää olekaan. Paitsi Inhottava Imuri ja Hirvittävä Hiustenkuivain…!”

23.8.2016

”Mami osti minulle kiipeilypuun. Ei kamalasti kiinnosta, paitsi jos sinne on laitettu karkkia… Ne minä kyllä kipuan hakemaan, kunhan kukaan ei ole näkemässä. Ja voi hurja, arvatkaas, Mami on muutaman kerran pukenut minulle valjaat! Treenailtiin aluksi sisällä niiden kanssa, mutta koska olin niin reipas, Mami vei minut ulos. Se on kyllä aika jännittävää puuhaa, kamalasti ääniä ja tuoksuja!

Tässä eräänä päivänä yllätin Mamin aloittamalla märkäruuan mutustelun, vaikka olenkin enemmän raksutyttöjä. Nyt Mami sanoo, että on varottava, etten pulskistu. Pyh…”

28.9.2016

”Minä olen vallan ryhtynyt viekkukissaksi. Mamin vieressä on niin mukava ja lämmin torkkua! Iltaisin Mami lukee Tyttärelle iltasatuja ja ne ovat niin mielenkiintoisia, että minäkin osallistun satuhetkiin ja hoputan sitten Mamia, jos iltatoimet uhkaavat venyä ja nukkumaanmenoaika alkaa häämöttää.

Se ulkoilupuuha on edelleen aika jännää ja nyt, kun ilmat ovat alkaneet kylmetä, niin kuka siellä vilpoisessa tahtoo kökkiäkään? Mieluummin ihmettelen maailmaa Mamin kanssa meidän omalta parvekkeelta käsin.

P.S. Olettekos huomanneet, että minä poseeraan KKY:n ensi vuoden seinäkalenterissa joulukuun tyttönä! Laittakaahan tilaukseen!”

Ensikoti  Hanna Tinkeristä:

Tinksu hurmasi minut heti, kun ensikotiin saavuttuaan astui ulos kantokopasta. Neidolla oli paljon asiaa ja hurjasti rakkautta annettavana. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Tinkerin kohtalo huolestutti hieman. Vaikka Tinker oli kaunis ja hellyydenkipeä kissa, oli kyseessä kuitenkin jo 8-vuotias kodinvaihtaja, joka kaipasi lähitulevaisuudessa ainakin hammaskivenpoistoa ja se etsi uutta kotia vuoden kovimpaan pentuaikaan. Valmistauduin siis henkisesti siihen, että Tinkerin vierailu saattaisi venyä pitkäksikin. Ja vielä mitä! Varsin pätevän oloinen emäntäehdokas Tuuli otti yhteyttä hyvin nopeasti. Treffit sovittiin ja Tinker hurmasi niin, että emäntätarjokas suuntasi suoraan lemmikkitarvikekauppaan ja viikon kuluttua Tinkeroinen pääsikin ikiomaan, ihanaan kotiin Mamin ja Tyttären prinsessaksi!

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2016.

Kuvat: Tuuli Jokela

Oki

Oki 15.5.1998-21.05.2018

Vuonna 1998 pikkuinen Oki-kissa, tatuointinumero 834L, muutti KKY:ltä Rautiaisen perheen luo.  15.5.2018 Oki täytti kunnioitettavat 20  vuotta Akaan Kylmäkoskella. Emäntä Raija kertoi: ”Oki saa syntymäpäivänään herkkuruokaa, vaikka syömiset ovat nykyään aika pientä. Päivänsankari nukkuu tosi paljon. Ihanan ja rakkaan kissan sain teiltä, ja sillä on ollut hyvä ja pitkä elämä.”

Viikkoa myöhemmin ilo kuitenkin muuttui suruviestiksi. Emäntä Raija kirjoittaa: ”Okin tilanne huononi. Paino oli jo alkanut pudota, ruoka ei enää maistunutkaan ja tuli vaivoja. Piti tehdä kova päätös, että Okin on aika lähteä sateenkaarisillalle. Sydämeen sattuu, ja tätä kirjoittaessani kyyneleet virtaavat.

Oki haettiin KKY:ltä Tampereelta heinäkuun lopulla v.1998.  Jostain Luopioisista maatalon nurkista pelastettu. Ex-mieheni silitteli Okia, ja päätettiin, että tämä pienokainen tulee meille.  Koiria meillä on ollut melkein aina, ja Okilla olikin ensin sopeutumista yli-innokkaisiin koiriin.  Nopeasti hän kuitenkin tottui niihinkin. Sisäkissana joutui olemaan alkuun, kun asuttiin rivitalossa, ja vain mökillä oli vapaana. Nykyisen mieheni tavattuani ostettiin tämä ihana paikka Savikoskelta Akaasta.  Siitä lähtien Oki oli aina vapaana, kun oltiin kotona, ja tuli yöksi aina sisälle

Nyt on Okin lempipaikka etuterassilla tyhjä.  Yhdessä nuoremman kissan Laku-Liinan ja koirien Masin ja Eemelin kanssa saateltiin Oki rajan taakse. Yhdessä koettiin monenlaista pitkän elämän aikana. Ikävä on kova, ja sydämeeni jää ikuisesti Okin tassun jälki.  Kiitos, Okkeri rakas, kaikesta.”

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2018.

Kuvat: Raija Rautiainen