fbpx

Archives for helmikuu 2019

Milli – Rakkaista rakkain rakkauspakkaus

12.8.2016 kotiini muutti maailman kiltein kissa. Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin joutunut tilanteeseen, jossa en ollut ollut noin 24,5 vuoteen – kotini oli kissaton. Suru ja ikävä viimeisimmän pitkäaikaisen ystäväni poismenosta oli tietenkin kova, mutta olo oli tyhjä ja merkityksetön ilman kissakaveria.

Kun mietin uuden kissan hankkimista, ajatuksena oli, että haluaisin tarjota kodin kissalle, joka sellaista todella tarvitsee. Katselin kodittomia kissoja ja huomasin palaavani aina vain uudestaan ensikodin KKY:n sivuilla esittämään Millin kuvaan ja tarinaan. Milli arvioitiin iäkkääksi kissaksi ja kerrottiin, että hammasremontteja olisi edessä. Lopulta asiaa pohdittuani otin yhteyttä ensikotiin, kerroin taustaani ja kyselin lisätietoja Millistä ja siitä, että miten KKY mahdollisesti suhtautuisi siihen, että tarjoisin Millille mahdollisuuden ulkoilla aidatulla (mutta ei katetulla) rivitalon takapihalla. KKY:lle asia sopi, tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Siispä sovimme ensitapaamisen, ja kävin tapaamassa Milliä, joka oli silloin hyvin, hyvin pikkuruinen. Tapaaminen meni ihan mukavasti ja Milli söi sormestani herkkutahnaakin. Kaikki vaikutti hyvälle, kunnes tuli yllätyskäänne. Millin ex-ex-isäntä ilmoittautui. Aluksi pelästyin, että voi ei, juuri kun olen keskittänyt ajatukset Milliin, niin nytkö hän palaakin entisen omistajan huomaan. Mutta tämä ei ollut lopulta ollenkaan huono käänne, sillä ex-ex-isäntä ei voinut Milliä ottaa takaisin, mutta kertoi Millin taustasta ja toimitti jopa Millin rokotuskortinkin. Ja samalla siis selvisi, että Millin oli noin 10-vuotias ja Millin nimi on Milli.

Ennen luokseni siirtymistä Milli joutui käymään lääkärissä, jossa kartoitettiin hampaiden kunto, laadittiin suunnitelma niiden hoitoon ja otettiin myös verikokeet ja laitettiin siru. Sovimme ensikodin kanssa, että tämä lääkärinkäynti tehdään ennen kodinvaihtoa, jotta Milli voi toipua pari päivää jo tutuksi tulleessa paikassa. Mutta sitten perjantaina 12.8. töiden jälkeen hain Millin kotiin. Automatkasta ja/tai kopassa olosta Milli ei pitänyt, mutta kotiin tullessa hän kävi reippaasti tutustumassa nurkkiin ja kävi maistamassa, kelpaavatko tämän talon ruoat. Lopulta hän hyppäsi syliini kehräämään. Kaikki oli meillä siis enemmän kuin hyvin, ja ennen kaikkea Millillä.

Nopeasti löysimme Millin kanssa yhteisen sävelen, ja tuntui, että ajatuksemme sointuvat yhteen kuin linnun laulu. Touhusimme yhdessä kaikenlaista, Milli oppi mm. nopeasti etsimään piilotettuja namuja, katselimme sylikkäin tietokoneelta niin formuloita, kalasääksen pesätouhuja kuin ruotsalaisen kissakodin live-lähetyksiä. Milli oli oikein hellyydenkipeä – hän kiipesi aina syliini kun menin loikoilemaan sohvalle. Samoin jos olin liian pitkään tietokoneen äärellä, kiipesi hän rinnan päälle siten, että en enää nähnyt tietokoneen ruutua. Eihän siinä muuta auttanut kuin lopettaa ruudun tuijotus ja helliä Milliä, joka kehräsi tyytyväisenä. Millillä oli ihana tapa: jos otin hänet syliini sohvalle siten, että hänen pää oli minun oikean käteni päällä, hän kääntyi aina toisinpäin. Silloin istuimme sylikkäin sydän sydäntä vasten – aina.

Toukokuussa varasin ajan lääkärille, koska Milliltä oli tullut välillä hieman verta suusta ja ajattelin, että ne hammassyöpymän aiheuttamat hammasvaivat täytyy taas korjata. En arvannut, että saisin lääkärissä murskauutisen. Milliltä löytyi kasvain suusta. Lääkäri sanoi heti, että se on todella paha juttu. Maailmani romahti täysin. Milli leikattiin pariin otteeseen, mutta hänen urheasta, urheasta taistelustaan huolimatta me hävisimme. Jouduin päästämään Millin sateenkaarisillalle 2.6.2017, vain vajaan 10 kuukauden yhdessäelon jälkeen.

Olin menettänyt elämäni ilon ja rakkauden. Milli olisi ansainnut vielä niin paljon enemmän, hän oli niin upea kissa ja persoona. Yhteinen taipaleemme oli aivan liian lyhyt, olen aivan palasina ja kaipaan rakasta Milliäni sanoinkuvaamattomasti. Toivon vain että me, sitten kun minun aikani koittaa, tapaamme jälleen sateenkaarisillalla… Rakastan Sinua Milli, minun rakkaista rakkain Rakkauspakkaus!

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2017.

Idiopaattinen kystiitti – Mikä minun kissallani on?

Idiopaattinen kystiitti on oireyhtymä, jota esiintyy kissoilla sekä uroksilla että nartuilla. Sairaus aiheuttaa kissalle voimakasta kipua virtsarakossa ja sen seurauksena muita virtsaamisoireita.

Oireet:

  • vääriin paikkoihin virtsaaminen
  • vatsan alueen nuoleminen
  • ääntely virtsatessa
  • toistuva virtsaaminen
  • verta virtsassa
  • virtsaamattomuus

Oireilua voi esiintyä erilaisilla asteilla. Sairaudella on sekä akuutti että krooninen muoto. Krooninen muoto on sekundäärinen, josta seuraa akuutin muodon vaihe. Oireilu myös jaetaan tukoksen aiheuttamaan sekä ei-tukoksen aiheuttamaan muotoon. Tukoksen aiheuttamaa muotoa esiintyy enemmän uroksilla kuin nartuilla, koska uroksilla on kapeammat virtsatiet.

MIKSI? (sairauden etiologia)

Sairauden etiologia eli sairauden syy ei ole vielä täysin selvillä ja sen takia käytetään termiä idiopaattinen. Tiedetään että stressillä on voimakas yhteys oireiden laukaisuun, ja että ongelmaa esiintyy vain kissoilla, joilla vaste stressille ei ole normaali.

Stressistä kärsivän kissan sympaattinen hermosto aktivoituu, ja sen seurauksena katekoliamiinien ja norepinefriinien eritys nousee. Tämä aiheuttaa sen, että virtsarakon seinämän limakalvosuoja ei enää toimi normaalisti, jonka seurauksena virtsan ärsyttävät aineet pääsevät vaikuttamaan virtsarakon ulommaisia kerroksia.  Tämä aktivoi inflammaation mekanismit.

Inflammaatio on elimistön monimutkainen reaktio haitallista stimulaatiota vastaan, mikä kliinisesti ilmenee kipuna, punoituksena, kuumotuksena, turvotuksena ja/tai elimen toimintahäiriönä. Kissa tuntee jatkuvia kipuviestejä virtsarakosta ja kroonista sisäelinkipua sairasjaksojen aikana. Koko prosessi on aseptinen (eli ei infektio), joten bakteerit eivät osallistu sairauteen. Tämän takia idiopaattisen kystiitin hoidossa ei käytetä antibiootteja.

Se, mikä aiheuttaa kissalle stressiä on vaikea tulkita. Stressireaktion aiheuttajia voi olla vain yksi mutta useimmiten kyseessä on monien aiheuttajien yhdistelmä:

  • sisäkissa
  • monikissatalous
  • talon rutiineissa muutoksia (muutos, uusi perheenjäsen, remontti, matka, ilotulitus…)
  • ylipaino
  • pelkkä kuivamuonaruokinta
  • muita samanaikaisia sairauksia
  • liian vähän aktiviteettejä ja leikkivirityksiä (tylsistyminen)
  • liian lähekkäin olevat hiekkalaatikot, ruoka/juomakipot ja lepopaikka.
  • hiekkalaatikon koko, määrä, hiekkatyyppi ja sen siisteys.
  • riittämättömät vesipisteet ja veden tuoreus

DIAGNOSOINTI

Idiopaattisen kystiitin diagnoosiin päästään poissulkemalla muut sairaudet, jotka aiheuttavat samantyyppisiä oireita, kuten bakteeriperäinen kystiitti, virtsakiviä/kiteitä, virtsarakon kasvaimet.  Virtsakiteet poissuljetaan virtsanäytteestä. Virtsatietulehdus poissuljetaan viljelemällä puhtaasti otettu virtsanäyte punktaatiolla suoraan virtarakosta. Virtsakivet virtsarakossa saadaan selville ultraäänitutkimuksen ja/tai röntgenkuvien avulla ja virtsarakon kasvaimet ultraäänitutkimuksella.

HOITO

Idiopaattisen kystiitin hoito on monimuotoista.

1.Kivun lievitys

Sairauden akuuttimuodon tärkein on kivunlievitys. Siihen voidaan tarvittaessa käyttää opiaattilääkitystä pistoksena tai suun kautta annettuna, laastarina ja/tai tulehduskipulääkitystä riippuen kivun asteesta.

Tärkeintä on kivun tunnistaminen.  Kissat peittävät kipunsa. Pienet käytösmuutokset saattavat olla kissalla kivun merkki. On erittäin tärkeää, ettei kipu pääse kroonistumaan. Siinä tapauksessa kipu jatkuu, vaikka alkuperäiset kivun aiheuttajat ovat jo hoidettu. Tällöin krooninen kipu pitää hoitaa omana sairautena.

2.Elämänlaadun parantamisen

  • Feromonit tai muut hyvää oloa tuottavat valmisteet, esim. haihdutin tai suihkemuotoinen spray. Tämä viimeisin vaihtoehto on suositeltavaa esim. tekstiileissä (esim. sohvat ja sängyt).  Markkinoilla olevat tuotteet ovat Feliway ja Pet remedy.
  • Ole kissasi kanssa: seurustele ja leiki.
  • Kissojen väliset konfliktit tulisi estää, vaikka se tarkoittaisi sitä, että joillekin kissoille pitäisi etsiä uusi koti.
  • Tarjoa kissallesi oma lepopaikka, missä se pääsee rauhallisesti puhdistamaan itseään.
  • Jokaisella kissalla tulee olla oma vessa.
  • Tarjoa riittävästi ruoka- ja juomapaikkoja.
  • Älä pidä ruokapaikkoja liian lähelle vessoja.

3. Lisää aktiivisuutta

  • Hanki kiipeilypuita, raapimapaikkoja, pahvilaatikoita (eri muotoisia, kokoisia) ja leluja nostamaan kissan aktiivisuutta.
  • Leiki kissasi kanssa.
  • Hanki aktivoivia leluja: esim. aktivointipallot, vieheet  yms. Vaihda lelut muutaman päivän välein.
  • Tee päivittäin kissaa kiinnostavia muutoksia sen elinympäristöön.
  • Piilota ruokaa pitkin asuntoa kupista tarjoamisen sijaan.
  • Suurenna kissan reviiriä: valjaissa ulkoilu, rappukäytävässä kävely, verkotetulla parvekkeella tai lasitetulla parvekkeella ulkoilu.

4. Ravinto ja juominen

  • Tarjoa kissallesi säilykeruokia ja tuoretta lihaa/kalaa mikäli kissasi pitää näistä.
  • Tarjoa kissallesi mahdollisuus valita itse sellainen ruoka/juoma-astia, josta se pitää. Tarjoa erimuotoisia tai eri materiaaleista valmistettuja astioita ja sijoita ne ympäri kotia.
  • Keitä suolatonta kala-, kana- tai lihalientä ja pakasta ne jääkuutioksi. Saat kissallesi raikasta makuvettä vaihtamalla veden ja pudottamalla sinne uuden kuution.  Vaihda vesi pari kertaa päivässä.
  • Kokeile  kissoille tarkoitettua vesiautomaatteja. Juoksevan veden ääni saattaa lisätä kissasi juomista.

5. Lisäravinteet

  • Cystaid, virtsarakon limakalvon toimintaa tukeva valmiste.

6. Masennuslääkkeet, mikäli edelliset eivät auta ja kissan tilanne sitä vaatii.

LÄHTEET

– Cistitis idiopática felina: sabemos a que nos enfrentamos? Argos eläinlääkärilehti 2013

– Suomen Eläinlääkärilehti 1/201

Palstanpitäjämme Noora Sjögren aloitti syksyllä Ahlman Instituutissa osa-aikaisessa opettajan virassa ja keskittyy ravitsemus- ja kipupotilaisiin Tampereen kotipraktiikassaan. Hän toimii Helsingin Viikissä akupunktio- ja kipuklinikan sekä ravitsemusklinikan eläinlääkärinä. Samalla hän suorittaa ravitsemustieteeseen liittyviä jatko-opintoja ja valmistelee aiheesta väitöskirjaa.

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2017.

 

Pieni suuri mies

Eetu, aiemmin Retu, oli kauan toivottu perheenlisäys saapuessaan meille Kissojen Katastrofiyhdistykseltä 21.9.2014. Kotona odotti jo kaksi vanhempaa kissaa, HCM-potilas Vilperi ja kauniskasvoinen Minttu. Olin varovasti painostanut avomiestä kolmannen kissan hankintaan jo muutaman vuoden ja kun lopulta minulle näytettiin vihreää valoa, olin innoissani! Pentukuume oli ollut kauan jo polttava, joten miehen myönnyttyä tahtooni aloinkin tutustua eri yhdistysten pentutilanteeseen. Näin kuvan Eetusta ja ihastuin heti, mutta otettuani yhteyttä Eetun sijaiskotiin Tiina Anderssoniin, kuulin pettyneenä, että Eetu oli alustavasti jo varattu toisaalle. Tiina kuitenkin kertoi minulle toisesta kollipennusta luonaan, joten lähdin hänen luokseen tutustumaan ”vauvaehdokkaaseen”.

Paikan päällä olleet pennut olivat tietenkin kaikki uskomattoman suloisia ja ilman kotia ollut Mosse-poika toki aivan hurmaava. Mutta siltikin, nähdessäni Eetun, tiesin että sydämeni kuului sille pienelle ja pyöreälle pennunrontille joka rohkeasti kiipesi syliini. Kerroin tämän tunteeni Tiinalle ja lupasin myös Mosselle kodin antaa, mikäli hän tilanteen niin parhaaksi näkisi. Viikonlopun harkinnan jälkeen Tiina soitti minulle ja ilmoitti, että Eetu saisi tulla meille – riemullani ei meinannut olla rajoja tuossa kohtaa. Sovittiin, että hakisin Eetun uuteen kotiin syntymäpäivieni jälkeen, parempaa lahjaa siis ei olisi voinut toivoa!

Tullessaan meille Eetu otti tilan haltuun kuin olisi aina meillä asunutkin. Pikkupojalle maistui ruoka hyvin, leikit olivat vauhdikkaita ja hiekkalaatikolla se osasi heti käydä sujuvasti. Vanhempi kissamme Vilperi hyväksyi pennun hyvin, mutta tyttökissamme kanssa jouduimme tekemään pitkän aikaa enemmän työtä, jotta yhteiselo saatiin sujumaan. Valitettavasti Eetu alkoi pian tulonsa jälkeen oireilla hengitystieoireilla, ja myös kuumeilulla, ja jouduimme tutkituttamaan poikaa ensin Hattulassa, sitten Tampereella ja Lahdessa. Pojan nielusta löytyi alkuun rakkuloita, vaikka virustestit näyttivät negatiivista ja hengitystieoireita epäiltiin myös astmaperäisiksi. Keuhkoista löytyi röntgenkuvista tiivistymää. Lisäksi sydänlääkärit Tampereella ja Lahdessa löysivät sydämen eteiskammioläpistä ja kammioväliseinistä vuotokohdat. Näiden vuotokohtien on kuitenkin tutkittu olevan niin vähäisiä, että ne eivät välttämättä muodosta kliinistä sydänsairautta koskaan.

Kortisonilääkitys lopetettiin todeten, että astma ei ole syypää satunnaiseen, rasituksen jälkeiseen läähätykseen. Pikkuhiljaa ajan myötä kaikki oireet ovat helpottuneet ja nykyisin Eetu voi leikkiä hyvinkin rajusti ilman minkäänlaisia oireita. Eetu rakastaa lunta ja ulkoilemista sekä valjaissa että häkissä, jossa se saa kiipeillä kesällä lähes ympäri vuorokauden. Eetu on aina iloinen ja moni sanoo, että se näyttääkin hymyilevän koko ajan koko olemuksellaan. Sylissä poika viihtyy oikein mielellään ja lempiunipaikka onkin ihmismamman tai ihmisiskän sylissä. Raakaruoka on Eetun mielestä parasta ja kyllä muukin ruoka maistuu, vaikka onkin kooltaan jäänyt siroksi ja uroskissaksi muutoinkin pikkuiseksi. Siinä missä kooltaan se häviää muille, egossa se voittaa kaikki. Eetun itsevarmuus on vailla vertaa ja se tietää olevansa koko perheen lellivauva, kissasisaruksiaan myöten. Olen äärimmäisen onnellinen, että saimme Eetun meille. Tämä ihana pikkukissa on tuonut paljon iloa, rakkautta, hellyyttä, naurua ja onnellisia hetkiä perheeseemme. Kiitos Kissojen Katastrofiyhdistykselle tärkeästä työstä, ilman teitä meillä ei olisi rakasta Eetuamme!

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2017.

Tiuhti ja Viuhti – seniorikisut uudessa kodissaan

Tiuhti ja Viuhti tulivat meille maaliskuun alkupuolella, ja tätä kirjoittaessani ne ovat olleet meillä vasta noin kuukauden. Hurmaavat kissaherrat ovat kuitenkin jo ottaneet omakseen niin uuden kotinsa kuin sen ihmisetkin.

Ajatus omasta kissasta sai meillä uutta pontta pari vuotta sitten, kun muutimme Raholaan ja kuljimme melkein päivittäin KKY:n toimitilojen ohi. Oli jotenkin itsestään selvää, että jos ja kun kissan otamme, haluamme antaa kodin sitä tarvitsevalle. Samoin se, että meidän kissalla saisi olla jo ikääkin. ”Rauhallinen, vanhempi kissa”, ajattelimme.

Kunnes sitten vastaan tulivat Kissapörssissä kilteiksi kodinvaihtajapojiksi mainitut Tiuhti ja Viuhti, jotka etsivät yhteistä loppuelämän kotia. ”Kaksi rauhallista, vanhempaa kissaa, mikä ettei”, tuumasimme. Kävimme tapaamassa kissoja, saimme ystävällisesti hurisevan vastaanoton ja päätös oli sillä selvä. Jokunen päivä myöhemmin haimme kissat kotiin.

Ensimmäiset päivät menivät totutellessa ja vaativat kissoilta monta mietintähetkeä sängyn alla. Toisaalta molemmat ovat alusta asti hakeneet seuraa meistä ihmisistä – on helppo huomata, että Tiuhtia ja Viuhtia on rakastettu ja ne ovat tottuneet luottamaan ihmisiin. Tiuhti on alusta lähtien ollut helposti lähestyttävä rapsutusmagneetti, Viuhti taas valitsee mielellään itse, milloin ja miten haluaa seuraa.

Senioriherroilla on myös ihastuttavan selvä käsitys siitä, miten asuminen ihmisten kanssa sujuu. Eipä tässä ole tarvinnut kuin olla hiukan tarkkaavainen, ja kissat ovat opettaneet, miten kannattaa toimia. Mikä on hyvää ruokaa, mukavinta kissanhiekkaa, mitkä lelut hauskimpia, millaiset paikat syytä raivata ja kenties pehmustaa oleskelua ja nukkumista varten… Ainoastaan ruuan määrän suhteen meillä on ajoittain eriäviä mielipiteitä – jos kissoilta kysytään, sapuskaa saisi tarjoilla paljon enemmän!

Ikää kissoillamme on arviolta 10 vuotta ja himpun verran päällekin, melkoinen matka kissanelämää. Rauhallisuutta ikä toki jo tuo, mutta nyt kun kissat ovat kotiutuneet ja rentoutuneet, ne intoutuvat välillä hyvinkin reippaaseen leikkiin. Vähintään pari kertaa päivässä Tiuhti ja Viuhti jahtaavat vuorotellen toinen toistaan niin että töminä käy. Leikki ei yleensä kestä kerrallaan kovin kauan, mutta sen tiimellyksessä nähdään hienoja heittäytymisiä, taitavaa kiipeilyä ja joskus jokunen volttikin.

Ensimmäinen kuukautemme on ollut hauska ja opettavainen puolin ja toisin, kun olemme tutustuneet toisiimme. Jo parin viikon jälkeen kissoille alkoi vähitellen kehkeytyä omia, selvästi tähän kotiin kuuluvia tapoja: Viuhti herättää minut hiukan ennen kellonsoittoa kehräämällä tyynyn vieressä, Tiuhti haluaa aina heti aamiaisen jälkeen pistäytyä parvekkeella ja Viuhti menee tietyn matonkulman viereen odottamaan, että kätken sen alle vähän saalistettavaa. Sen jälkeen peseydytään, ja kun Tiuhti on nukahtanut, Viuhti tulee työhuoneen ikkunalaudalle maisemia katselemaan…

Poikien seikkailuista voit lukea lisää blogista  stenroos.wordpress.com

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2017.

Siru – mamman mussukka

Ensikoti Sirusta

Kaunis Siru, KKY-nimeltään Iridessa ja tuttavallisemmin Läntikäs, saapui yhdistykselle Ikaalisista löytyneestä kissapopulaatiosta marraskuussa 2014. Monesta muusta saman populaation kissasta poiketen tyttö oli hyväkuntoinen; sen ainoa vaiva oli ujous. Ujous tosin kohdistui ainoastaan ihmisiin, se kävi ilmi sillä sekunnilla, kun Läntikäs ensimmäistä kertaa tapasi omat kissani: se hullaantui täysin kollikissastani Hipsusta ja tytön kehruumoottori käynnistyi aina heti, kun toinen kissa ilmestyi näköpiiriin. Ja voi sitä onnellista kiehnäystä ja puskemista! Onnenhyörinnän keskellä Läntikästä sai silloin tällöin salaa vähän silitellä, vaikka ihmisen käpälä muuten jännittikin kovasti. Typy ehti majailla luonani vain pari viikkoa, kun täydellinen koti jo löytyi. Kuulumisia saan edelleen silloin tällöin ja se lämmittää aina mieltä – Läntikäs on löytänyt oikean kodin.

Hanna

Siru – mamman mussukka

Siru muutti luokseni vuosi sitten tammikuussa. Hän oli hiljaa matkakassissaan koko matkan Tampereelta Valkeakoskelle. Kotona ensimmäinen turvallinen paikka löytyi saappaiden alta eteisestä. Parin tunnin päästä lähdettiin varovasti tutkimusmatkalle ja leivänpaahtimen suojista olikin hyvä tarkkailla keittiön tapahtumia.

Muutama vuorokausi myöhemmin heräsin yöllä, kun Siru taputteli etutassuillaan jalkojani. Pari yötä myöhemmin neiti taputteli minut kauttaaltaan ja nuuhki kasvoni. Siitä lähtien olemme nukkuneet samassa sängyssä. Vähitellen sain hiukan koskettaa ja vähän silauttaakin häntä.

Helmikuussa meillä oli pissikriisi. Ajattelin Sirun alkaneen kotiutua hyvin, mutta sitten hän ryhtyi pissimään lähes päivittäin kangastuoliin. Pesin aina kankaan heti, kokeilin laittaa ruokaa tuoliin (eihän siisti tyttö pissi ruokakippoon) ja laitoin lopulta sitruunaa karkottaakseni hänet tuolista. Mikään ei auttanut. Aiemmalle kissalleni olin saanut avun virtsatieongelmaan Cystaid -valmisteesta. Päätin vielä kokeilla sitä Sirulle ennen kuin käyttäisin neitiä lääkärillä tutkimuksissa. Kahden viikon kuuri tehosi ja tuoli jäi rauhaan.

Liikuttavaa Sirun käytöksessä oli alkuun hänen suuri intonsa leipään. Sämpylät katosivat pussista sängyn alle jemmaan. Aloin säilyttää leivät jääkaapissa. Vuoden mittaan Sirun luottamus ruoan saamiseen on vahvistunut ja leipä jäänyt rauhaan.

Toukokuussa kahden naisen talouteemme muutti komea kissaherra Max. Kaksi ensimmäistä vuorokautta pidin kissat erillään. Pääsivät haistamaan toistensa nenää keittiön ovenraosta. Kovin alkoi juttu herrasväellä luistamaan. Lempein äänenpainoin puhuttiin oven molemmin puolin. Voi sitä iloa, kun kolmantena päivänä päästin Maxin keittiöstä. Kissat ovat olleet siitä alkaen paita ja peppu. Yhdessä leikitään ja riehutaan, kaverit pesevät toisiaan, juttelevat paljon ja usein yhdessä nukutaankin. Siru on tosi kova tyttö juttelemaan erikoisella, kireällä äänellään. Esim. vessaan menosta pitää aina ilmoittaa.

Siru sai Maxin tultua aimo annoksen rohkeutta. Häntä sai alkaa silitellä ja nostaa syliin. Aamuisin olen hukkua rakkauden osoituksiin, kun neiti kiipeää syliin pyörimään ja antamaan nenäpusuja. Nyt uusin juttu on, että Siru puolestaan on alkanut opettaa Maxille, miten kivaa on lötköttää mamman sylissä. Max on alusta asti ollut täysin luottavainen, mutta sylistä on halunnut heti pois, jos istun. Viikko sitten Max tuli kokeilemaan myös sylissä oloa ja viihtyi pitkän tovin.

Vietimme joulua äitini luona. Kissat vein jo edellisenä viikonloppuna tutustumaan mummolaan, joka tulee toimimaan myös hoitopaikkana tarpeen tullen. Max otti heti rennosti, Sirukin paljolti illan mittaan. Ajelin kotiin tyytyväisenä. Yöllä soi puhelin. Äiti soitti. Siru oli itkenyt koko yön minun perääni. Äkkiä vedin vaatteet päälleni ja lähdin ajamaan. Sirun itku loppui heti, kun hän näki minut. Nukuimme kaikki tyytyväisinä aamuun asti. Vielä seuraavan yön kävin nukkumassa äidin luona. Sitten neiti oli jo niin tottunut isoäitiinsä, ettei mammaa tarvinnut. Jouluna meillä oli rento meininki. Uusilla leluilla leikittiin ja juostiin ympäri taloa. Parvekkeella oli kivaa katsella lasien takaa kuusen alta ulos. Ja isoäiti kiedottiin tyystin pikkuvarpaan ympärille.

Vuoden vaihteessa meillä oli hammasremontti. Sirulta poistettiin alaetuhampaat. Eläinlääkärin mukaan ne saattoivat olla maitohampaita, koska olivat alkaneet heilua ja tulehduttaa ientä. Poisto-operaatio ja paraneminen menivät hyvin. Jälkitarkastuksen yhteydessä uusittiin rokotukset. Varmaan hampaat olivat neitiä vähän vaivanneet, sillä hän on nyt kahta leikkisämpi.

Sirussa on selvästi myös lähihoitajan ainesta. Minulla on toisinaan ollut särkyjä jaloissa ja lonkissa. Siru vaistoaa sen ihmeellisesti, sillä käpertyy nukkumaan juuri kipeän paikan päälle. Kissan lämpö ja kevyt paino helpottavat kipua huomattavasti.
On ollut huikeaa saada tutustua Siruun, voittaa luottamus ja nähdä, miten hän nauttii elämästä. Olen hyvin onnellinen kahdesta karvakerästäni!

Karoliina Karppelin (1.2.2016)

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2016.

 

Kuvat: Hanna & Karoliina Karppelin

40 vuotta sitten

Kirjoittaja: Terttu Kanervo, perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja  |  Kuva: Virpi Koivula

Terttu Kanervon juhlapuhe 15.2.2019 – KKY:n historia

Kissa on meille kaikille tärkeä ja rakas lemmikki.  Valitettavasti on kuitenkin monia ihmisiä, jotka suhtautuvat nykyisinkin kriittisesti kissoihin.

Minä olen Terttu Kanervo.  Sain kutsun KKY ry:n 40-vuotisjuhlan kunniaksi tulla muistelemaan kanssanne aikaa, mikä 1970-luvun alkupuolella, lähes 50 vuotta sitten alkaneen toiminnan seurauksena johti tämän yhdistyksen perustamiseen ystävänpäivänä 14.2.1979.

Suhtautuminen kissoihin 1970-luvun alkuvuosina oli siis melko ankeata ja välinpitämätöntä. Ei Tampereella eikä ympäristökunnissakaan ollut siihen aikaan yhtään instanssia, joka olisi auttanut heitteille jätettyjä ja ulos syntyneitä maatiaiskissoja ja kissapopulaatioita. Kisat olivat leikkaamattomia ja lisääntyivät vapaasti. Niitä oli ympäri Tampereen kaupunkia ydinkeskustaa myöten. Niitä oli mm. Särkänniemessä, Pispalassa, Tahmelassa, Järvensivulla, Kalevantien pikataloilla, Mattilan torpalla Litukan siirtolapuutarhan kyljessä, Amurissa ja Petsamossa muutamia vain mainitakseni, joten toiminnallemme oli tilausta ja aika siihen kypsä.

Kissat hakeutuivat luonnollisesti ihmisasumusten lähelle ravinnon puutteessa ja talvisia pakkasia pakoon. Tampereella oli silloin vielä puutalokortteleita ympäri kaupunkia, kuten Tammelassa, Kyttälässä ja Amurissa.  Niiden alustoissa kissoilla oli jonkinlaista turvaa. Vähitellen puutaloja purettiin, ja tilalle rakennettiin kerrostaloja, ja kissojen turvapaikat vähenivät.

Leikkaamattomina kissat lisääntyivät.  Keväiset kissatappelut hajuhaittoineen häiritsivät asukkaita eikä se parantanut kissan arvostusta, joka ei muutenkaan ollut kovin korkealla.  Niitä vähäteltiin, samoin kuin meitä auttajia.

Omakohtaisesti heräsin tilanteeseen muutettuamme kerrostalosta Kalevassa Takahuhtiin vastavalmistuneeseen rivitaloyhtiöön lähellä Ristinarkkua. Taloyhtiömme vieressä sijaitsi Linnan kartano puutarhoineen. Katselin eräänä päivänä keittiömme ikkunasta, kun pikkupojat kiusasivat pientä kolmiväristä kissaa heitellen sitä kivillä. Sanoin tyttärilleni: Hakekaa tuo kissa meille turvaan.  Kissa nimitettiin Misseksi. Siitä alkoivat omakohtaiset toimeni kissojen hyväksi.

Siispä Missestä se alkoi.  Sillä oli kiima, joten päätin, että kissa tulee leikkauttaa ensi tilassa, koska ei ollut tarkoitus lisätä kantaa. Aloin huomata muitakin avun tarpeessa olevia kissoja. Otin niitä talteen, leikkautin muutamia omalla kustannuksellani ja kyselin niille uusia koteja, ellei omistajaa löytynyt. Onnistuin niitä sijoittamaankin, josta päättelin, että näin voisi auttaa kissoja jatkossakin. Tampereella alkoi ilmestyä kaupunkilehti Tamperelainen, jossa sai ns. Agentin palstalla veloituksetta ilmoittaa löytyneistä ja kadonneista kissoista.  Palstalla olikin aina pitkä rivi ilmoituksia.

Sitten kuulin, että Suomen Rotukissayhdistyksellä eli SUROK:illa oli katastrofirahasto kissoille.  PIROK:ia ei vielä silloin ollut. Käännyin siis SUROK:in puoleen. He korvasivat minulle muutaman kissan leikkauksen. Sitten perustettiin PIROK, Pirkanmaan rotukissayhdistys, mutta tällä vastaperustetulla yhdistyksellä ei ollut katastrofirahastoa. Myöhemmin toki olemme saaneet heiltä monenlaista tukea.

Kissojen leikkauttaminen suvunjatkamisen estämiseksi oli alusta alkaen kaiken toiminnan A j O. Kaikki varat, joita satunnaisesti saatiin toiminnassa mukana olevien taidoilla, kuten savityöt, sukkien neulominen, korttien piirtäminen jne, käytettiin leikkauskuluihin. Toiminnan apuna meillä oli käytettävissä vain minun autoni ja lankapuhelin sekä kirjoituskone, kirjoittaminen lehtiin ja ns. puskaradio.

Mietin, mitkä olivat mahdollisuudet jatkaa toimintaa. Onneksi Tampereelle perustettiin silloin Koe-eläinten suojelu -niminen yhdistys. Osallistuin sen perustavaan kokoukseen Kalkussa ja tutustuin siellä muihin kissaihmisiin. He halusivat myös auttaa kissoja, vaikka tämä yhdistyksen pääasiallinen tehtävä oli koe-eläinten hyväksi tehtävä työ.

Tampereen koe-eläinten suojelu ry alkoi järjestää kirpputorimyyjäisiä. joihin me kissatiimiläisetkin osallistuimme sillä seurauksella, että saimme osan myyjäistuotoista kissojen leikkauttamisiin.  Se oli pelastus olemattomaan rahatilanteeseemme.

Työmme kissojen hyväksi poikkesi huomattavasti koe-eläintyöstä. Kissatyö oli käytännönläheistä, kun taas tärkeä koe-eläintyö on teoreettisempaa. Vähitellen kissatyömme paisui suuremmaksi kuin työ koe-eläinten auttamiseksi. Tampereen koe-eläinten suojelu alkoi vähitellen hiipua, ja sen toiminta lakkasikin Tampereella jäsenten siirtyessä Helsingin yhdistykseen, jonka nimi muutettiin myöhemmin Animaliaksi.

Kissatiimi alkoi toimia Kissojen Katastrofirahaston nimellä, jona meidät jo tunnettiinkin Tampereella viiden vuoden ajalta. Katastrofirahasto oli rekisteröimätön yhdistys, joten meillä ei ollut jäseniä eikä jäsenmaksuja, joten oli perusteita saada meidät yhdistysrekisteriin. Kissoja olimme hoitaneet omissa kodeissamme, joita kutsuttiin ensikodeiksi.

Oli aika toimia, joten kutsuin koolle perustavan kokouksen 14.2.1979 kotiini Peltolammille, jonne olimme muuttaneet jo aikaisemmin. Yhdistykselle valittiin nimeksi Kissojen Katastrofiyhdistys.  Sitä ennen olimme laatineet säännöt yhdistykselle, ja kokouksessa valittiin ensimmäinen hallitus. Jäseniä meillä oli ensimmäisenä vuonna 25. Mitään toimintamallia meillä ei ollut, koska olimme ensimmäinen yhdistys Suomessa, joka otti talteen kodittomia maatiaiskissoja. Jouduimme laatimaan kaikki tarvittavat asiapaperit. Perustamisvuonna päätimme aloittaa vaatimattoman jäsenlehden toimittamisen. Sitä ennen kilpailutettiin lehdelle nimi, joksi valittiin Katti-Matti. Ensimmäinen kirjoituskoneella kirjoitettu ja kopioimalla monistettu lehti saatiin jakoon heti vuoden 1980 alussa.

Alkavalla rekisteröidyllä yhdistyksellä oli paljon työtä. Kirpputorimyyjäisiä järjestettiin pari kertaa vuodessa kaupungin tiloissa Sammonkatu 36:ssa. Tavaravarastomme sijaitsi Sammonkatu 28:ssa, äitini kellaritiloissa. Myöhemmistä saavutuksistamme pidän tärkeänä löytökissojen tatuointimerkinnän aloittamista ensimmäisenä Suomessa elokuussa v. 1986. Aloimme myös pitää pentuseurantaa ja löytyneet/kadonneet –rekisteriä, jotka  vaikuttivat merkittävästi tunnettuuteemme Tampereella ja Pirkanmaalla. Tampereen Radiosta soitettiin useasti ja haastateltiin kissa-asioista.  Olimme muutaman kerran televisiossakin.

Villiintyneiden kissojen kiinniotto vaikeutti alkuaikoina huomattavasti työtämme, koska meillä ei ollut kissaloukkuja.  Myöhemmin onnistuimme Hämeenlinnasta saamaan loukkujen piirustukset.  Niiden pohjalta teetimme muutamia puisia loukkuja, mikä helpotti kiinniottoa huomattavasti.

Rahavarat olivat vähissä monet vuodet, vaikka maksoimme bensa- ja puhelinkulumme sekä kissojen ruoat ja kissanhiekat omasta kukkarostamme. Periaatteena oli, että kissojen rahoja käytetään vain suoranaisiin kissojen kuluihin, kuten leikkauksiin ja lääkkeisiin.

Nyt haluan kiittää kaikkia yhdistyksen nykyisiä aktiiveja ja ennen kaikkea jo aikaisemmin mukana olleita kissaihmisiä tärkeästä työstänne kissojen hyväksi. Samalla toivotan nyt 40 vuotta täyttävälle yhdistyksellemme paljon onnea ja menestystä sekä aktiiveille sinnikkyyttä tulevina vuosina.