Search
Close this search box.

Ajankohtaista

Uutiset

Maija

Kuukauden kissa Maija oli tyttärensä Tupsun kanssa asunut jätteenkäsittelylaitoksen lähistöllä jo jonkin aikaa. Maija hankki sisukkaasti elannon itselleen ja Tupsulle ankeassa ympäristössä. Molemmat pääsivät monien vaiheiden kautta KKY:n toimitilalle.

Lue koko artikkeli >>

Coco

Siskokset Coco ja Indira saapuivat ensikotiin ollessaan vasta yhdeksän viikon ikäisiä. Pikkuiset olivat ulos synnyttyään joutuneet eroon emostaan ja tarvitsivat kipeästi paikkaa, jossa niistä olisi ihmisen lisäksi huolehtimassa myös aikuinen kissa.

Lue koko artikkeli >>

Hipsu – Herra Heinäkuu

Hipsu muutti KKY:ltä luokseni juhannuksena 2013. Se on alusta asti ollut reipas ja peloton poika, kiinnostunut kaikista ja kaikesta, aina. Hipsu tahtoo aina olla huomion keskipiste; se ujuttaa itsensä keskelle lasten leikkejä, mamin askarteluja, ihmisten keskusteluja, sukanparsimista ja päiväunia – päivätorkut ilman Hipsua ovat sula mahdottomuus ja pojan lempipaikka yhteisillä torkuilla on mamman rinnan päällä.

Lue koko artikkeli >>

Kaino

Meille ensikotiin Kaino tuli 13.6.2016 entisen ensikotikissan (nykyisen oman kissan) Ilpon kaveriksi. Kainolle oli tehty turvallinen oma paikka saunaan, jossa sai alkuun rauhoittua tästä uudesta elämänmullistuksesta. Ensimmäisenä päivänä sai vähän tehdä tuttavuutta ja harjailla poikaa. Kaino siirtyi pian asumaan sohvan alle ja oli nähtävissä vain ajoittain yöaikaan.

Lue koko artikkeli >>

Martta

  Kirjoittaja & kuvat: Marianne Heikkilä Martta tuli ensikotiini verkkaana löytöeläintalolta, talvelta piiloon. Eteisessä kissaneito suorastaan juoksi syliini kopasta ja esitti anomuksen saada paljon rapsutuksia,

Lue koko artikkeli >>

Ruokakeräys Nokian Musti&Mirri liikkeessä

Kissojen Katastrofiyhdistys vierailee Nokian Musti ja Mirri -liikkeessä la 13.4. klo 11-15 os. Yrittäjäkatu 10, liikekeskus Prisma. Tule tutustumaan toimintaamme kodittomien kissojen hyväksi ja pudottamaan pieni ruokalahjoitus kissoillemme. Speedy-kissa rapsuteltavissa klo 12-14.

Lue koko artikkeli >>

Ruokakeräykset

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Kuukausilahjoitajana saat tuoreet uutiset, terveiset ja tarjoukset sähköpostilla joka kuukausi.