Otteita Elmerin päiväkirjasta

Moi, olen Elmeri, muutaman vuoden ikäinen kollipoika, en tarkkaan muista, kuinka vanha, mutta en kovin vanha kumminkaan. Elelin aikaisemmin ihan villinä metsässä – aika karua elämää. Sitten päädyin KKY:lle ja nyt olen täällä Tampereen keskustassa opettelemassa ennen kaikkea luottamista ihmisiin, niin että minusta voisi tulla ihan kotikisu. Emäntä haki minut tänne helmikuun 5. päivänä. Urheasti kestin automatkan enkä puhunut mitään, mutta olin kyllä ihan kauhuissani. Päätin kuitenkin olla kiltti ja käyttää heti alusta alkaen omaa vessaani. Kerron tässä muutamia virstanpylväitä alkutaipaleelta.

Helmikuun lopulla: Olen löytänyt majapaikan sängyn alta, siellä on semmoinen pussukka, mitä lie erivärisiä tilkkuja. Kyllä suihkukopin lattiakin välillä käy, se kun lämmittää niin mukavasti mahaa. Ensimmäiset päivät täällä asustin semmoisen kiipeilypuun kopissa, mutta se oli minulle hieman pieni ja kulkuaukko ahdas. Kyllä mua vieläkin kovasti pelottaa, mutta yöllä kun emäntä nukkuu, kiertelen tutkiskelemassa paikkoja. Hiukan mua jännittää ensi viikko, mutta onpahan silloin aikaa kierrellä myös päivännäköaikaan tätä huushollia. Kuulin näet, että emäntä lähtee viikoksi reissuun ja naapurin täti käy antamassa mulle ruokaa. En aio näyttäytyä.

Naistenpäivänä: Emäntä lähti istumaan iltapäivää jonkin kaverinsa luo ja sanoi mulle, että vartioipas Elmeri taloa. Lähdinkin melkein heti kierrokselle, kun ovi pamahti kiinni. Yleensä kyllä mieluummin kuljeskelen yöllä, mutta tehtävä velvoittaa. Emäntä oli laittanut koppani eteen pienen punaisen pallon. Tuuppasin sitä varovasti tassulla. Sehän lähti kierimään ja se oli niin hassun näköistä, että piti tuupata uudestaan. Sitten se kieri tuolin alle, enkä viitsinyt ryömiä hakemaan sitä. Lisähommana päätin pudottaa olkkarin sohvalta semmoisen vihreän pehmoisen, jota emäntä pitää jalkojensa päällä katsoessaan telkkaria.

13.3. Hihi, iltayöstä sattui hassuja, emäntä oli pistänyt eteisen lattialle hiiren näköisen esineen ja aivan väärään paikkaan. Siirsin sen mielestäni parempaan. Unenpöppyräinen emäntä hipsutteli vessaan,  astui tietysti sen hiiren päälle ja hyppäsi puoli metriä ilmaan (Ellu, älä liioittele, 5 senttiä, korkeintaan 7,5), kyllä mä sitten jälkeenpäin otin sen hiiriparan käsivarsilleni, kun oli selvitty aamuyön seikkailuista. Sitten hipsin ovelle katsomaan, kun joku yritti tupata semmoista nippua oven läpi, eikös vaan emäntä töytäissyt siihen samaan. Säikähdin hirveästi, että mulle käy samoin kuin sille hiirelle ja sähähdin ja ryntäsin pää kolmantena, eikun siis viidentenä jalkana keittiöön. Vähän helpotti, että hänkin pelästyi ja väisti yllättävän ketterästi.  Kurkin kyllä epäluuloisena keittiön ovella, kun emäntä tuli ehdottamaan rauhan hierontaa. Päätin kuitenkin linnoittautua aamuyöksi keittiöön. No siinä tunnin jälkeen tuli kuitenkin se hiiri mieleen ja pissahätäkin. Hiivin hiljaa eteiseen, kävin vessassa ja yritin varovaisesti peitellä pisut, niin ettei kukaan vaan heräisi. Sitten löhähdin hiiren viereen eteisen matolle.  Seikkailurikas yö.

2o.3. Lisää seikkailuita: Viime yönä hiffasin olkkarin pöydältä uuden kapineen, semmoisen, jota en ollut ikinä nähnyt tai mitä nyt vähän samantapaisia joskus kesällä pihoissa. Hyppäsin katsomaan sitä tarkemmin. Sitten, peijoona sentään, astuin harhaan, putosin ja törmäsin yhteen kaappiin. Päätin olla yhtä vihainen kuin emäntäkin äkkiherätyksestä. Mutta emäntä kyseli vaan, että oletko pikku karvanaama kunnossa – karvanaama, olisi se kyllä  voinut nimittää mua taas kullannupuksi, se kuulostaisi paljon kivammalta. Huiskin kiukkuisesti hännälläni, mutta en sitten viitsinyt kovin kauaa jatkaa. Vaikka kyllä vieläkin harmittaa niin p…sti se putoaminen.

22.3.  Emäntä lähti illalla katsomaan Catsia, ajattelin kyllä mielessäni, että kunhan mä tästä rohkaistun, niin ei tarvitse lähteä mihinkään teatteriin, on Catsit kotona.  Ensin leikin vähän palloilla. Muuan Kaarina kävi tuomassa mulle lisää palloja ja kilisevän hiiren. En tosin oikein osaa leikkiä, kun ei mulla ole koskaan ollut leluja. Sitten tepsutin keittiöön katsomaan, olisiko jätetty mitään syötävää, oli ja vieläpä oikein herkkua. Söin varovaisesti puolet ja jätin loput yöpalaksi. Olohuoneen matolla oli hiiri, siirsin sitä pikkuisen, ettei vaan kukaan kävele sen päälle.  Yöllä kävin sitten putsaamassa sen ruokakipon. Samanlaista jatkossakin, kiitos. Aamulla kun emäntä joi kahviaan, siirtelin taas pikkuisen niitä palloja.  Mielessä käväisi ajatus, että rupeaisin kutsumaan sitä varamamiksi, mutta ei, ei sentään, mähän olen ujo kissa ja me olemme tunteneet vasta reilun kuukauden.

25.3. Sain eilen uuden lelun. Emäntä esitteli sitä mulle ja kertoi, että siinä on kissanminttua, mitä se sitten lieneekin. Ai kun se tuoksui hyvälle. Olisin niin mielelläni ruvennut tutkimaan sitä lähemmin, mutta sisukkaasti päätin jättää sen yöleikiksi. Kyllä mä sitten yöllä leikinkin, kaikilla palloilla vuorotellen ja sillä uudella lelulla. Sitten tuli aamulehti ja leikki piti hetkeksi lopettaa ja livahdin kiireesti koppaani, mutta kun  emäntä kömpi takaisin sänkyyn lukemaan sitä, niin jatkoin leikkimistä.

26.3. Opin uuden sanan. Emäntä tuli kaupasta ja toi tuliaisia, se pisti mun eteeni semmoisen pienen kalan ja sanoi, että sanopas Elmeri ”muikku”! Leikin tietysti välinpitämätöntä, mutta kun emäntä käänsi selkänsä, haukkasin. Voi että, olipas hyvää! Onneksi hän huomasi, että se muikku oli kadonnut parempiin suihin ja antoi lisää, juu, en yhtään pistä pahakseni kaupassa käyntejä, jos sieltä saa aina niin hyviä tuliaisia.

28.3. Aamulla murjotin ja sihisin emännälle, kerrankos sitä kissakin väärällä tassulla nousee. Olisin niin mielelläni syönyt taas niitä muikkuja, vaikka ne on niin pieniä, että kun kissa kerran puraisee, niin se on sitten siinä. Onneksi tuo emäntä kävi kaupassa ja toi taas tuliaisia, namnam, söinkin heti viisi, olisin kyllä syönyt enemmänkin, mutta ei annettu. Ajatelkoon vaan omia linjojaan.

29. maaliskuuta: Hui, emäntä otti taas semmoisen kirkkaankeltaisen ison esineen ja alkoi pöristelemään sillä. Tällä kertaa säntäsin vaatenaulakon alle turvaan. Emäntä totesi, että hyvä, nyt hän voikin imuroida sängyn alustan. Kurkin sieltä, kuinka ne valkoiset hiekanjyväset, joita olen ihan vahingossa tassuissani kuljetellut eteisen matolle, katosivat siihen aparaattiin ja olin hyvin huolissani lelujeni puolesta. Huh, kaikki tallella.

Aprillinä: Tähän asti olen saanut aamupalan koppani eteen, mutta tänä aamuna emäntä sanoi, että nyt ei olekaan petiin tarjoilua, mutta täällä olisi muikkuja aamupalaksi. Kyllähän minäpoika tassutan paikalle, kun kuulen sanan muikku. Nuolin vielä lautasenkin puhtaaksi.

4. 4. Nyt minulla ei ole sitten enää punaista palloa, Viime yönä päätin pistää sen atomeiksi ja vähän kyllä naureskelin partaani, kun levitin sitä silppua pitkin olohuoneen lattiaa. Aamulla emäntä sitten haukotteli, että Ellu on näköjään hiukan stailannut täällä. Emäntäpäs ei tiedäkään, että mulla on vielä jemmassa toinen puoli siitä pallosta, hihih. No huomenaamulla tietää.

6. 4. Nyt täytyy tunnustaa pikkuisen nolo juttu. Tassuttelin illalla keittiöön iltapalalleni. Emäntä oli laittanut semmoisia kuivia, rapeita, ihanasti tuoksuvia muikkuja välipalalautaselleni ja jättänyt sen jostain syystä pöydälle. Enempiä ajattelematta pomppasin ylös ja pistelin herkut poskeeni. Sitten tuli mieleeni, että tämä ei taidakaan kuulua hyviin tapoihin. Hiirenhiljaa hiivin omaan koppaani. Hävetti. Jonkin ajan kuluttua, kun emäntä tuli kurkistamaan minua, yritin näyttää oikein anteeksipyytävältä, sorry, että mä söin ne, mutta kun ne tuoksui niin hyvältä ja maistui. Ja olihan ne muikut kuitenkin tarkoitettu minulle, eikö?

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2018.

Kuvat: Kaarina P.