Tuli takaisku ja pennut ovat vaarassa

Kerroimme jokin aika sitten Nova-pennusta. Nova selättikin flunssan ja voi hyvin, mutta saman ensikodin Thurd ja Narfi kiidätettiin toissayönä päivystykseen 40 asteen kuumeessa, ja ensikodin yöunet jäivät vähiin. Seuraavana päivänä toisen ensikodin kolme pentua alkoi pärskiä, ja voimakkaimmin oirehtivalle Pupu-pennulle etsittiin kuumeisesti samalle päivälle lääkäriaikaa. Kaikki pennut nesteytettiin ja silmät ja nenä puhdistettiin. Kaikki ovat antibioottikuurilla.

Pennut Pupua lukuun ottamatta oli jo ehditty rokottaa, mutta suoja ei ollut vielä ehtinyt voimaan. Pennuilla on edessä todennäköisesti toinen nesteytyskeikka viikonlopun päivystykseen.

Nyt lauantaina näyttää siltä, että meillä isot ja pienet sairastavat, ja Avoimissa ovissa jouduttiin rajaamaan kissoja tutustumisen ulkopuolelle. Tauti iski sinnekin, ennen kuin rokotukset olivat ehtineet voimaan.  Vaaravyöhykkeessä on 11 pentua ja 7 aikuista, ja kaikki saavat tukihoitona Flumaxia. Aikuiselle kissalle flunssa ei onneksi ole niin vaarallinen kuin pennuille.

Haluatko tukea meidän ponnisteluja näiden kissojen paranemiseksi? Tähän asti on kulunut miltei tuhat euroa lääkärinkuluihin ja lääkkeisiin, ja ollaan vasta alussa. Lahjoita tilillemme FI93 5730 0820 3289 34, viestiksi Pennut, tai MobilePaylla 67708 .

Keräyslupamme numero on RA/2019/1078, 29.11.2019 (Sisä-Suomen poliisiasema).

Kuvassa Pupu (kuva Kaisa) ja Kustaa (kuva Pinja).

Jaa & Vaikuta

Facebook
Twitter
Email
WhatsApp

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.