Viime vuoden syksyä ja tämän vuoden alkua ovat leimanneet kissapopulaatiot, joista tuli tämänkin lehden teema. Olemme jo usean vuoden ajan nettisivuilla pyytäneet ilmoituksia tiedossa olevista populaatioista, ja puhelin onkin pirissyt. Loppuvuodesta 2018 tuli alkuvuoden 2019 työhön vaikuttanut avunpyyntö Etelä-Pohjanmaalta, ja sittemmin avunpyyntöjä on sadellut eri puolilta Pirkanmaata. Työ on parhaimmillaan, kun pystytään auttamaan niitä, jotka eniten avun tarpeessa ovat. Osa kissoista on otettu talteen ja osa leikkautettu ja palautettu, jos omistaja on sitoutunut kissoista huolehtimaan. Poksahtelevat kissat ovat kesyyntyneet yllättävän hyvin, ja koteja on löytynyt osalle nopeastikin. Viime aikoina on ilahduttanut, että löytyy kärsivällisiä kissanottajia, jotka eivät odota kissan heti olevan valmis sylikissa! Toimitilan kesyttelytyössä ovat olleet verrattomana apuna hoitoringin apurit, lukuisat kissakummimme, lämpimät kiitokset sinne suuntaan! Ensikodit ovat ansiokkaasti jatkaneet tästä niiden kissojen kanssa, jotka eivät toimitilalta suoraan ole löytäneet omaa kotia.
Pidät nyt kädessäsi vuoden 2019 ainoaa Katti-Mattia. Rahat ovat koko lailla tyystin menneet kissojen auttamistyöhön, ja niinpä päätimme nyt tinkiä kaikesta muusta. Kipeitäkin päätöksiä on tehty. Toivomme, että jäsenet ymmärtävät rahansäästötarpeen ja että kissojen auttaminen on tämän yhdistyksen päätarkoitus.
Jatkossakin Katti-Matin painatuksessa puhaltavat uudet tuulet. Pitkään on puhuttu jäsenlehden siirtämisestä nettiin: nyt asia on käynyt ajankohtaiseksi säästösyistä, mutta myös siksi, että ajan henki on pyrkimys luonnon säästämiseen. Siksi kartoitamme, kuinka moni jäsenistämme edelleen haluaa paperisen lehden, ja olemme myös valmiit sen tarjoamaan.
Nettiartikkelien plussana on mainittava se, että kaikki sivut näkyvät värillisinä, ja kuvien laatu on parempi. Osa ihmisistä kuitenkin haluaa pitää käsissään ja selailla ihka oikeaa paperista lehteä. Lue siis takasivulla olevat ohjeet tarkasti ja ilmoita meille marraskuun 30.päivään mennessä takasivun irti leikattavalla postikortilla, haluatko edelleen paperilehden.
Säästösyistä paperilehti tulee jatkossa olemaan mustavalkoinen, samaten maaliskuussa ilmestyvä jäsentiedote.
Kiitokset avustajillemme, jotka ovat taas ilahduttaneet meitä kissajutuilla. Kissan ei tarvitse olla sylissä kehräävä lötköttelijä ollakseen rakastettu! Persoona ratkaisee!
Hyvää loppuvuotta 2019 jäsenillemme!