Konsertti kissojen hyväksi

ELÄINSUOJELUTEKO

Vuoden 2018 syksyllä Tarvasjoelta tuli toimitilalle pieni populaatio arkoja kissoja. Tarvasjoella  meitä ei unohdettu, vaan kaksikin musiikkitapahtumaa järjestettiin KKY:n hyväksi.  Jälkimmäisestä, joulun aikaan pidetystä konsertista meille saapui seuraava juttu.

Nuoret pianistit konsertoivat kissoille

Satu Luukkosen piano-oppilaat soittivat Liedon Yliskulman koululla jouluisen konsertin kodittomien kissojen hyväksi.

Pianonsoiton opiskeluun kuuluvat harjoittelun ja tutkintojen ohella esiintymiset. Liedon seudulla jo merkittävän uran tehnyt soitonopettaja Satu Luukkonen järjesti joulunalusviikolla eläinteemaisen konsertin, jossa esiintyi yksitoista nuorta pianistia Tarvasjoelta, Liedosta ja Turusta.

Luukkonen motivoi soittajiaan esiintymiseen hienovaraisesti. Pienimmät oppilaat ovat totutelleet esiintymisjännitykseen soittamalla ensimmäisen konserttinsa pehmoeläimille. Tällä kertaa joulukonsertissa yhdistyivät kaksi Luukkoselle ja varmasti myös nuorille pianisteille tärkeää asiaa: musiikki ja kodittomien kissojen hyvinvointi. Konsertissa kerättiin vapaaehtoinen avustus Kissojen Katastrofiyhdistyksen hyväksi.

Teemana eläimet

Konsertin alkua odotellessa soittajat keskittyivät omiin suorituksiinsa koulun hämärillä käytävillä. Pientä supinaa kuului. Kaikkien mielestä oli kivaa soittaa kissojen hyväksi.
– Joo, on! totesivat tarvasjokelaiset Saga, Susanna ja Kerttuli.

Konsertissa kuultiin kappaleita kuten Saapasjalkakissa, Kissa ja hiiri, Tarantella ja Perhonen. Illan viimeisinä esityksinä soivat Meritähti ja Merisiili.

Soittajien ja yleisön nauttiessa glögeistä ja joulutortuista Satu Luukkonen kertoi omista kokemuksistaan kodittomien kissojen parissa. Kissapopulaatiot ovat useimmiten leikkaamattomien kotikissojen jälkeläisistä muodostuneita, villiintyneitä kissalaumoja. Ruoan ja suojan puutteen ja usein myös sukusiitoksen vuoksi populaatiokissoilla on tauteja, loisia ja vammoja.

Kun Luukkonen löysi tällaisen populaation, hän päätti pelastaa kissat. Hän törmäsi kuitenkin heti kodittomien kissojen kurjaan tilanteeseen. Erityisesti tänä vuonna niitä on ollut paljon.
– Turun eläinsuojeluyhdistyksen tilat olivat niin täynnä, että he eivät halunneet näitä kissoja ottaa.

Koviakin kokenut kissa voi kasvaa lemmikiksi

Netistä Luukkonen löysi Kissojen katastrofiyhdistyksen, joka hoitaa vapaaehtoisin voimin myös villejä populaatiokissoja. Ne leikkautetaan, lääkitään ja hoidetaan sijaiskodeissa niin kauan, että niille löytyy oma koti ja sitoutunut omistaja. Yhdistys jakaa myös tietoa vastuullisesta kissanhoidosta, jotta leikkaamattomien ja villiintyneiden kissojen määrä ei enää kasvaisi.
– Yhdistyksen Turun tilat olivat täynnä, mutta Tampereella oli tilaa. Loukutimme nämä puolivillit kissat ja kuljetimme ne Tampereelle, Luukkonen kertoi.

Yksi populaation kissoista jäi kuitenkin Tarvasjoelle ja siitä tuli Luukkosen ystävän lemmikki.
– Se sai nimen Lempi. Sanotaan että populaatiokissasta ei tule sylikissaa, mutta Lempistä tuli. Minusta kovia kokeneista kissoista voi tulla parhaita lemmikkejä, Luukkonen pohti.

Joulumieltä kaikille kissoille

Neljällä konsertissa soittaneella pianistilla on kotonaan kissoja. Kaikkien mielestä sopiva lemmikkikissojen määrä on kaksi.
– Toivotaan että kaikki kodittomat kissat saavat jouluksi oman kodin! kuuluivat soittajien terveiset kodittomien kissojen auttajille.

Luukkosella itsellään on kolme kotikissaa. Hän on kerännyt varoja kissojen auttamiseen myös konsertoimalla kansainvälistäkin mainetta niittäneen turkulaisen Aino-kuoron kanssa. Kissojen asia on sydämen asia.
– Jos olisin rikas, perustaisin varmasti kissojen hoitokodin. Mutta nyt yritän auttaa tällä tavalla. Jos kissan ottaa, toivoisin, että otettaisiin koditon kissa! Satu Luukkonen päättää.

Jaa & Vaikuta

Facebook
Twitter
Email
WhatsApp

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.