Puuro ja Limppu

Limppu (2-3v) ja Puuro (3-6v) on toisiinsa kiinteästi hitsautunut kissakaksikko, joka etsivät yhteistä kotia.

Puuro on kilpikonnavärinen tyttökissa ja Limppu on oranssivalkoinen poika. Kissat ovat peräisin samasta populaatiosta. Puuro ja Limppu tarvitsevat kodin, jossa he saavat omin ehdoin tutustua uusiin perheenjäseniin ja niille osataan antaa tilaa ja aikaa. Puuro ja Limppu ovat selkeästi läheisiä ja tarvitsevat yhteisen kodin.

Limppu on jo varsin rohkeasti ihmisten seurassa, syö kädestä nameja ja leikkii innoissaan narun päässä olevilla leluilla. Myös Puuro on rohkaistunut ja osallistuu leikkeihin, ja haistelee usein sormia jos varovasti ojentaa kättä. Ensikodissa he ovat välillä jopa hengailleet sängyssä ihmisen seurassa. Tykkäävät nykyään myös maukua. Ovat vieläkin ujoja vieraita kohtaan, mutta suhteellisen rentoja ensikotihoitajansa seurassa. Rakastavat ottaa aurinkoa ja ottaa päiväunet olohuoneessa. Välillä voi kuulla kehräystä, joka kuuluu heidän yhteisestä putsaussessiosta.

He osaavat olla nirsoja märkäruuan kanssa, joten ovat ensikodissa saaneet enimmäkseen raakaruokaa. Nykyään on myös alkanut maistumaan muutkin märkäruuat, kun on pienillä annoksilla tarjottu sitä.

Puurolla on kulmahammas murtunut, joka on tarkistettu röntgenkuvauksella. Hammas ei toistaiseksi vaadi toimenpiteitä, mutta oman kodin on hyvä varautua säännöllisiin hammastarkastuksiin. Lisäksi Puuron silmäluomien asentoa on korjattu leikkauksella keväällä 2023, jotta sisäänpäin kääntynyt luomi ei hankaa silmiä.

Limpulla on pitkäaikaisesti oireileva herpes, joka vaatii omanlaisia toimeenpiteitä. Limpulla usein oireilee silmät, varsinaisesti oikea silmä, joka voi vuotaa ja siristellä. Vasen silmä on useimmin vähän kuivempi jota varten on hyvä antaa kosteuttava silmätippa. Silmiä on hoidettu tarvittaessa myös Vectavirillä. Molemmat kissat saavat Flumaxia ruuan kanssa ehkäisemään aivastelua ja yskimisoireilua.

Kissat ovat aikaisemmin kärsineet flunssasta ja giardiasta, mutta ne vaivat on hoidettu. Kissat on myös leikattu, rokotettu, sirutettu, FIV/FelV-testattu (neg.) ja useaan kertaan loishäädetty.

Kissojen kanssa voi sopia treffit lähettämällä hakemuksen sähköpostitse. Vastaathan hakemuksessasi kattavasti ainakin näihin kysymyksiin:

  • Kissa on pitkäaikainen kumppani (jopa 20 vuotta). Oletko varautunut myös taloudellisesti kissan säännöllisiin terveystarkastuksiin sen loppuelämän ajaksi?
  • Kun reissaat tai sairastat, lyhyt- tai pitkäaikaisesti, onko kissalle hoitaja mietittynä?
  • Järjestyykö kodista ikioma paikka, missä kissa saa nukkua ja olla omassa rauhassa?
  • Millainen perhe (ihmiset, toiset eläimet), koti ja elämänrytmi kissaa odottaisi luonanne?
Ota yhteyttä

Muita kodinetsijöitä:

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.