fbpx

Toimija esittäytyy

Tervehdys kaikille! Täällä Tarja Sahimäki-Toivonen Ylöjärven Kyöstilän kylästä kirjoittaa teille pienen jutun. 

Edellisen kerran olen ollut hallituksessa ja tehnyt Katti-Mattia joskus 1980-90 luvun taitteessa. Se oli semmoista leikkaa, liimaa -puuhaa,  ja kirjoitin vanhalla kirjoituskoneella, sähköinen ja hieno oli kylläkin. Mieheni piirteli ja jäsenet lähettelivät kivasti postia. Sitten kun lapsia syntyi ja taloa rakennettiin, niin oli pakko lyödä hanskat tiskiin. Nyt ovat lapset lentäneet pesästä, ja tilaa on kissoillekin.. Onhan siinä hommaa siivouksessa ja muussakin mikä tulee sitten kissankarvojen ja hiekan muodossa, mutta kyllä ne pyöreät silmät ja kujerrus palkitsevat kaiken. Nauraa on saanut kun tekevät kepposia toisilleen ja se tunne, kun tulee päivä, kun antaakin silittää tai ottaa syliin.

Palasin siis jälleen viime vuoden lopulla toimimaan auttaakseni kodittomia kissoja. Elokuun lopulla tytärtäni pyydettiin auttamaan loukutuksessa. Eräs jo ennestään harmaita hiuksia aiheuttanut vanhempi mies ilmoitti, että hänen pihallaan oli taas liikaa kissoja, joita hänen koiransa syö. Kaksi kertaa loukutettiin, jolloin minulle saapui Lenaksi ristimäni pieni suloinen punavalkoinen nappisilmä kahden pentunsa kanssa. Ninni-tyttö on pienempi kuin veljensä, mutta emonansa näyttävät molemmat Lenaa pitävän. Kolmannella kerralla tyttäreni sai mukaansa valvovan eläinlääkärin ja poliisin. Irti pihassa elävä koira todettiin niin sairaaksi, aliravituksi ja aggressiiviseksi, että se päätettiin päästää kärsimyksistä. Samalla toinen koti otti hoitaakseen vielä viisi pientä pentua, jotka kiinni saatiin. Peräkammari on nyt järjestelty uuteen kissamaiseen tyyliin, kolme pissakoppaa, kaksi kiipeilypuuta ja kaikenlaisia laatikoita ja sopukoita.

Näiden kanssa on sitten sattunut ja tapahtunut. Liekö ensikertalaisen osaamattomuutta vai huonoa tuuria. Ensin Lena pelästyi nuohoojan kovaäänistä imuria ja hävisi päiväksi. Suuretsintöjen päätteeksi mieheni peilin avulla löysi sen löylyhuoneen seinän välistä. Kissa oli jäänyt jumiin kulmatilaan, ja mieheni joutui purkamaan seinää, jotta sai Lenan pois. Lena oli tosi pelokas ja säpsähti vähästäkin. Pennut kesyyntyivät jo hyvällä vauhdilla, mutta sitten jostain tuli ensin Ninnille silmätulehdus. Kun huomasin Repenkin silmän alkavan rähmiä, aloitettiin sekä suun kautta Herpes-virukseen tarkoitettu lääkitys että silmätipat useasti päivässä. Ninnin jouduin laittamaan pariksi viikoksi isoon häkkiin olohuoneeseemme, jotta pystyin lääkitsemään. Oli siellä kaikki mukavuudet: pieni kiipeilypuu, oma wc, lepokoppa, lelut ja ruokailupaikka. Iltaisin leikitettiin verkon läpi, ja telkkarissa lintuvideot pyörivät aamusta iltaan. Työni pystyin järjestelemään niin, että lääkitys sujui. Rankkaa aikaa oli, mutta molemmat tervehtyivät ja lähtivät vappuviikolla omaan kotiin yhdessä. Ninni minua pelkäsi, kun sitä lääkitsin, vaikkakin antoi hyvin hoitaa; Repe on taas kova juttelemaan ja pian sain jo syliin.

Eipä silti, itselläni on kolme omaa kissaa, ja vain yksi on sylissä, yöllä kyllä tyynyllä harmiksi asti. Nemo kun on tuollainen kuusikiloinen 14- vuotias ukkeli jo.

Nelivuotias kirveen alta pelastettu Misu ei myöskään ole sylissä, mutta vieressä nukkuu. Kolmas kissani on kuusivarpainen isoilla sivutorahampailla varustettu Nala-tyttö. Nala on kahdeksan vuotta sitten yhdistykseltämme otettu. Asui tyttäreni luona maalla ja ulkoili. Kun muuttivat taloon, jossa ulkoilu ei ollut enää mahdollista, alkoivat kissakaverit kiusaamaan Nalaa. Nyt se asuu kanssamme Ylöjärven maalaismaisemissa. Ulos en ole vielä päästänyt, mutta katsotaan kesällä sitten. Täällä ei ole juurikaan liikennettä, mutta on joskus ollut supikoiria ja naapurin koira, joka on jo kerran Nemo-ukkelin kimppuun käynyt.  Vesirotat pysyvät pyydystyksellä hillityissä rajoissa, ja tuolla pihassa niitä lojuu milloin missäkin.

Rakkaimman kuusivuotiaan pitkäkarvaisen, täysmustan poikakissani Pikin jouduin saattamaan sateenkaarisillalle, kun keksimme tyttäreni kanssa, että hänellä oli imusolmukesyöpä (lymfooma). Olimme jo kolme kertaa käyneet eläinlääkärissä, ja oli vain alustava epäily kasvaimesta. Tutkimus- ja koepalanottopäivänä soitin, että vaihdetaan hoito eutanasiaan. Tässä sairaudessa kissa voi saada sisäistä verenvuotoa ja tuskaisen kuoleman sinun ollessasi täysin kykenemätön toista auttamaan. Tiesin, että nyt on lähtö lähellä, kun ei edellisenä yönä tullut enää nukkumaan tyynylle pääni päälle tassu minun käteeni. Joka ikinen ilta kävimme yhdessä iltapesulla ja menimme yhdessä nukkumaan. Viisas kissa, avasi ovet, nouti tavaroita, istui ja antoi tassua. Pudotteli lattialle tavaroita tassulla, jos ei pyyntöihin suostuttu. Ymmärsi mielestäni puhettani. Leimautui minuun niin vahvasti, kun Pikin tullessa olin 11 kuukautta sairaslomalla.  Tyttäreni sen pienen mustan möykyn pelasti lampaiden joukosta.  Istui olkapäälläni kuin orava, kun tein kotitöitä. Kaipaus on vieläkin ihan valtava. Nukkuu nyt vieressäni tuhkattuna hienossa mustassa kulhossa.

Minulla on ollut aina kissoja ja ne ovat eläneet jopa yli kaksikymmentävuotiaiksi vaikka ovat täällä maaseudulla ulkoilleetkin. Ensikotina siis toimin, ja sisarukset Tiuhti ja Viuhti muuttivat jo alkuvuodesta ensikodistani omaan kotiin tähän lähelle. Kerran olen jo käynyt vierailulla. Hekin ovat jo kesyyntymässä. Perhe tietää, miten toimia: turvallisissa oloissa leikin varjolla kissat edistyvät.

Vähän minua huolettaa kauanko yhdistyksen rahat riittävät, kun tuntuvat nuo eläinlääkärikäynnit olevan aika hintavia. Jos on ideoita, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Yritän osaltani keksiä kivoja tuotteita myyntiin. Meinaa vaan tuo vuorotyö haitata tätä vapaaehtoistyötä. No, yritetään olla ahkeria ja pelastaa ihania kissoja, jotta nämä saisivat oman rakkaan perheen, joka huolehtisi.

Jaa tarinamme
Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on email