Todellinen herrasmies

Ensikoti kertoo

”-Hei hei kisumisu… onko teillä nyt kaikki.. jaksatko kantaa.. ehdittekö bussiin..”

Hyvää loppuelämää jäi vielä toivottamatta, kun Viuhti uusine omistajineen jo lähtikin. Hiljaisuus tuli taloon. Voih, tämä on pahinta ja toisaalta juuri parasta kissojen ensikotina toimimisessa! On jännittävää ja ihanaa löytää uusia omistajia kodittomille kissoille, tutustua erilaisiin ihmisiin, miettiä parasta mahdollista kotia jokaiselle kissalle… Mutta kuitenkin aina joka kissan kohdalla on tullut miettineeksi myös sitä, voisiko sittenkin juuri tämä kissa jäädä meille, se kun on niin suloinenkin,tai kun tämä tulee niin hyvin toimeen lasten kanssa, tai tuo on selvästi kiintynyt meihin ja tuo on vasta alkanut luottaa… Ja kuitenkin edellisen on lähdettävä, että uusi voi tulla.

Viuhti oli ihana, tasapainoinen ja kiltti ihmisten kissa. Mutta Viuhti vetäytyi vaatimattomasti syrjään jos häntä ei huomioitu tai touhua ympärillä oli liikaa.. Kun välillä otti tarkoituksella aikaa vain hänelle ja meni paijaamaan ja rapsuttelemaan, niin Viuhti kiitti puskemalla ja kehräämällä. Ei, kyllä parasta ensikotina toimimisessa on sittenkin juuri tuo erilaisiin kissoihin tutustuminen! Kaikki ovat niin omia persooniaan. Viuhdista tuli mieleeni herrasmies mustassa puvussaan.

Vasta vuosi ensimmäisestä kissavieraasta, mutta monen monta on jo kodissamme käynyt. Varovainen Vadelma, Uskalias Urho, Pikkuruinen Pikku, Tamara.. Voih! Tamara oli pentu jonka takia aloin jo suunnitella kissojen omaa kantoliinaa. Tämä kun halusi olla kokoajan sylissä, aamusta iltaan, eikä riittänyt syli vaan piti olla ylempänä, sydämen kohdalla ja nenä hiuksissa…Tamarakin sai oman hyvän kodin. Kaikki ovat saaneet omanlaisensa.

Viuhti oli rauhallinen, hieman pyylevä herra. Kun Viuhtia kuunteli, hän kertoi haluavansa asua rauhallisessa kodissa, mielellään ihan omassa. Viuhti sanoi, ettei hän enää niin jaksa leikkiä ja riehua, vaan hän on aikuinen ja kaipasi arvostusta ja aikuisseuraa. Hyvä ruoka säännöllisesti tarjoiltuna olisi myös hyvä asia, ja mitäpä Viuhti Vaatimaton muuta.

Niin hyvin siinä sitten kävi, että Viuhtia tuli katsomaan nainen joka kertoi elävänsä miehensä kanssa kahdestaan, ei lapsia, ei muita lemmikkejä vain leppoisat kissapäivät! Edellinen kissa oli elänyt 17-vuotiaaksi asti onnellisena. Mikäpä siinä sitten kun elämä viisivuotiaana on vasta edessä! Niin Viuhti sitten lähti ja sai olemukselleen sopivamman uuden nimenkin, Boris. Nyt ovat levottomat nuoruusvuodet takana ja oma koti vihdoin. Ja ensikotiin mahtuu taas uusi kissapersoona kujeilemaan, sipsuttelemaan ja kehräämään, kuka päivällä, kuka yöllä, kuka porukassa, kuka yksin..

Sirkku Lantunen

Boris-herran terveiset Omasta Kodista

Boriksen kotouttaminen on ainakin tähän asti sujunut mallikkaasti. Boris suostui ihan nätisti olemaan kotimatkalla kantokassissa, vaikka nau´unta ulos oli kovaa. Bussissa Boris pikkuisen rauhoittui, mutta ei kauaksi aikaa. Kun pääsimme pihapiiriin, Boris yllättäen hiljeni, ja portaita kävellessämme osasi jo aavistaa jotain. Kun avasin kantokopan, Boris terhelsi ulos. Kun kaikki paikat oli näennäisesti haisteltu, juostiin sängyn alle. Siellä hän sitten viihtyi jonkin aikaa, kunnes uskalsi kotiin enemmän tutustua. Annoin hänelle ruokaa siinä vaiheessa, ja hyvin se näytti uudestakin kupista maistuvan.

Boris on kovasti antanut silittää itseään. Häntä saa harjailla, ja yhteen leluun hän on jo pikkuisen kiintynyt. Kantokopassa on välillä istuskellut ja matolla kellinyt. Suosikkipaikka on ollut divaani, missä on nukkunut paljon, ja sänky, nimenomaan miehen puolella. Eilen kun Antti saapui töistä, piti ensin juosta sängyn alle, mutta pian sieltä tultiin tutustumaan ja annettiin Antinkin rapsuttaa. Illalla Boris söi innoissaan raksuja ja yllätyksekseni hänelle maistui myös murunen raakaa jauhelihaa.

Yö oli sitten oma lukunsa. Boris jäi olohuoneen puolelle nukkumaan, mutta miehen kertoman mukaan oli rapistellut, tassutellut ja naukunutkin yöllä. Varmasti silloin oli se pahin koti-ikävä iskenyt. Itse heräsin viiden maissa siihen, kun Boris tuli jalkopäätyyn, ja pakkohan silloin oli silittelyhetki pitää. Jonkin ajan kuluttua kuulin, kun hiekkaa vessassa kaiveltiin.  Sinä yönä hän sitten oppi uudella laatikollakin käymään.

Kohta lähdetään yhdessä päiväunille!

Boris, Jaana ja Antti

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2017.

Kuvat: Jaana Niskanen