Syksy pir…… ja talvikin on tulossa

Voi Elluparka, nyt on sitten taas Tampereelle lähtöaika, menetkö koppaasi vapaaehtoisesti, kysyi mami.   Vai että vapaaehtoisesti, no en taatusti. Vedin ympyrää ympäri taloa, onneksi täällä ei ole joka paikassa ovia. Mami kulki perässäni kopan kanssa, kerran kompastuinkin ja kellahdin selälleni matalan kirjahyllyn päälle, mutta huidoin tarmokkaasti kaikilla neljällä tassullani ja rähisin.. Sitten kävi vahinko, juoksin huoneeseen, jossa sai ovet kiinni. Himputti, mami oli jossain vaiheessa sulkenut siellä toisen oven ja veti perässään toisenkin oven kiinni, olin ansassa. Vaikka Ilmoitin mamille kaikki osaamani kirosanat ja keksin vähän uusiakin, niin ei auttanut, mami näytti niin itsepäiseltä, että pujahdin koppaan. Mami läppäisi luukun kiinni, vaikka yritinkin kyllä vielä huitaista. Ulkona satoi, kun suuntasimme autolle, kyyristelin viluissani ja harmissani. Autoon ei onneksi satanut, mutta Tampereella kyllä, kun mami laski hetkeksi koppani maahan, hui, en halua ulos. Jaahas, teitä tuleekin siellä kaksi, sanoi muuan nuori mies pitäessään meille talon ovea auki, ilmoitin heti hänelle, että minähän en ole tulossa vapaaehtoisesti. Mami mokoma nauroi minulle ja opetti, että naapureille pitää puhua nätisti. En aio tästedes puhua naapureille. Sisällä juoksinkin heti vanhaan turvapaikkaani – sängyn alle ja mökötin siellä kaksi päivää, mitä nyt tietenkin kävin vessassa ja juomassa. Sitten alkoivat muikut ja pallo houkutella, edelliset pistelin poskeeni ja pallolla pelasin seinäpalloa, toivottavasti onnistuin edes vähäsen häiritsemään naapureita. Kaupungissa kun ei ole yhtään kivaa. Tai no, enhän minä maallakaan mene ulos enkä täällä parvekkeelle. Olen joutunut olemaan ulkona ihan tarpeeksi. Mutta kun täällä ei ole hiiriä. No joo, ei siellä maallakaan ollut kuin yksi.

Iltaisin, kun mami katsoo televisiota, kiipeän nukkumaan hänen sänkyynsä vähäksi aikaa, ennen kuin menen herättämään hänet sohvalta telkun edestä ja pyytämään iltapalaa tai paremminkin yöpalaa. Niin no tuota, kuten näkyy, osaan myös pedata itse itselleni petipaikan.

Täällä on aina joskus kamalan kova meteli ja minua pelottaa. Mami kyllä selittää, että jotkut naapurit tekevät remonttia. Mitä sitten, pitääkö sitä tehdä niin kovaäänisesti, että seinät tärisevät. Siellä Laviassa pörisi kovaäänisesti vain leikkuupuimuri ja sekin  vain yhtenä päivänä.

Minulla on monta värikästä pientä palloa, joita potkin. Mami katseli, kun köllötin kyljelläni, pidin etutassuilla kiinni pallosta ja potkin vimmatusti sitä takakäpalillä, hän teki minulle potkuttimen, joka on vähän isompi pallo, näin en vahingossa raapisi etutassujani potkiessa, heheh, minäkö muka raapisin itseäni. Niitä pienempiä palloja on kiva piilottaa esim. kaapin tai sohvan alle, ja sitten marmattaa mamille, että anna uusi pallo. Mami sitten konttaa niitä esiin. Varma piilopaikka on myös makkarin sängyn alusta. Osaan kyllä itsekin hakea varapallon olohuoneen kaapin päältä korista, jos mami nukkuu, eikä herää, vaikka kiipeänkin pöydälle istumaan tietokoneen näppäimistölle ja tuijotan häntä. Saan myös leikkiä pienillä lankakerien lopuilla.

Olen utelias, mami istuu hiljaa työpöytänsä vieressä ja puuhaa jotakin. Ei, ei ole tietokoneen vieressä, siirsi koko kapineen johonkin muualle. Kiipesin pöydälle katsomaan, kun mami poistui. Siinä pöydällä oli jonkinlaisen kuvan alku ja se koostui semmoisista kivoista pikku palasista.  Minun mielestäni se rupesi muistuttamaan liikaa sitä kuvaa, joka oli siinä vieressä mallina, hmm… eihän tuossa ole mitään luovuutta. Hän siis sommittelee sitä aivan väärin, joten päätin kantaa oman korteni kekoon. Ensimmäiseksi siivosin sopimattomat palaset lattialle, muutamia piilotin myös omaan nukkumapaikkaani sängyn alle. Kun mami tuli jatkamaan hommaa, hän ihmetteli ja luuli tiputtaneensa itse ne palaset vahingossa, mutta kun kokoilin sitä myös seuraavana päivänä mieleisekseni, hän hiffasi minun puuhani. Palapelilaatikossa oli myös kiva istuskella tai ottaa nokoset pelin päällä, kunnes kyllästyin, kokoa itse pelisi loppuun. Mami kyllä väittää, että minä olin ollut rähmälläni palapelin päällä. Myöhemmin päätin hiukan palautella jemmaamiani palasia – yhden muun muassa kylppäriin, kyllä mami sen löytää siitä matolta imuroidessaan. Sitten mami huomaa

avuliaisuuteni, kun se ei ole aikaisemmin ollut siinä ja kehuu minua. Minulla on vielä monta palaa tallella, palauttelen niitä sitten yksi kerrallaan, mami kun ei tule onneksi pöyhimään nukkumapaikkaani.

Tänään opettelin kehräämään, ei se oikein hyvin aina sujunut. Unohdin välillä, mitä pitää tehdä ja sitten vaan pörähtelin. Rytmikin oli pikkuisen hukassa, mutta kyllä mami silti kehui.

Voihan harmi, en ole saanut muikkuja pitkään aikaan ja olen todella onneton. Mami selittää jotain kelirikosta ja että kalastajat eivät pääse verkoille. Eikö ne tiedä, että täällä pieni kissa rakastaisi syödä muikkuja. En syö silakkaa.

Kivaa, mami ei lähdekään jouluksi Saksaan vaan on pikkuhiljaa alkanut tehdä jouluvalmisteluja.  Minä myös. Päätin stailata hiukan olohuonettamme ja uhrasin yhden palloistani pieniksi paloiksi, värikkäät pallon palaset koristavat kivasti olohuoneen mustaa mattoa, eikö vaan.

Mamin sisko tuli Saksasta, muistan hänet kyllä kesältä, mutta silti minua ujostutti, kävin kyllä välillä hiukan seurustelemassa ja leikkimässä, mutta en oikein kehdannut puhua mitään muuten kuin kuiskaamalla. Muutaman kerran tosin hyppäsin yöllä nojatuoliin tarkastelemaan, mitä hän tekee, luki kirjaa, pöh, sitä mamikin aina tekee. Minä en kyllä viitsi.

Joulu on ohi ja olemme mamin kanssa kahden, nyt voin taas pulputtaa kaikki varastoon jäänet asiat. Mami kyllä välillä naureskelee, että minulla on taas puheripuli. Parasta talvessa on, että saan taas muikkuja, mieluiten söisin pelkästään niitä, mutta mami sanoo,  että pitää syödä muutakin ruokaa, joskus öisin napostelen ajankulukseni raksuja, mutta en joka yö, pussiruoan pistelen kyllä kiltisti. Juoksen, leikin ja touhuan sitten senkin edestä, etten ihan liian kovasti pyöristyisi, no on minulla vähän varaakin, sillä laihduin hieman muikuttomana kautena. Eilen illalla mami oli unohtanut ottaa aamumuikkuni sulamaan ja jouduin odottelemaan, marmatin. Sain uuden pallon, että voisin leikkiä lisää odotellessani.

Olin keittiössä kun jostakin alkoi levitä herkullista tuoksua ja pepussani tuntui lämpimältä, käännyin katsomaan, venytin ensin kaulaani, mutta en oikein kunnolla nähnyt, piti nousta ihan kahdelle tassulle, siellä pienessä kaapissa oli valo ja siellä oli joku astia ja tuoksun lisäksi sieltä tuli myös se lämpö, saisinkohan maistaa, kun se tuoksuu niin hyvälle. Toisenkin kerran siinä samassa pikku kaapissa oli taas valot ja nenääni tuli niin huumaava tuoksu, että menin kysymään mamilta, mitä se on, mami kertoi, että hernekeittoa ja lupasi, että saan maistaa, kun se on valmista ja vähän jäähtynyt, ettei kieli pala. Minä kävin ainakin seitsemän kertaa keittiössä tarkastamassa tilanteen, joten minusta tulee hyvä apukokki.

Tiputin pöydältä mamin kynän, ensin kieritin sitä pitkin lattiaa ja yritin piilottaa sen maton alle, mutta mami löysi sen. En lannistunut, vaan hain kynän uudelleen. Aikani sitä kieriteltyäni, otin sen suuhuni ja marssin arvokkaasti kotikolooni, mami saa luvan käyttää muuta kynää, tämä on minun. Mami kyllä kysyi, aionko ruveta kirjailijaksi vai teenkö minäkin sudokuita.

Tänä aamuna mami oli minulle vähän vihainen, mutta kun en tykkää yhtään siitä raapimispuusta, siinä on semmoista köyttä, johon kynteni jäävät kiinni ja se sattuu. Niinpä teroitin kynsiäni makuuhuoneen ovenpieleen, upsista, sitä ei olisi saanut tehdä. Yritin kyllä olla mamille jälkeenpäin ihan mielin kielin.  Mami on tilannut minulle uudenlaisen raapimisalustan. Se raapimisalusta ei minua suuremmin kiinnosta, mutta sen mukana tuli semmoista ihanan hajuista ’jauhoa’, hinkasin poskeani siihen ja ihan vähän maistoinkin, oli kuulemma kissanminttua.

Mami mokoma sanoi, että peppuni on hiukan levinnyt, kun kävin ei-ruoka-aikana kysymässä, saisinko muutaman muikun. Pyh, vahtikoon vaan omaa peppuaan, minä en ole yhtään liian pulska. Ja sitä paitsi, kalahan on oikein hyvää terveysruokaa ja niinpä söisinkin mieluiten melkeinpä pelkästään muikkuja, välillä toki narskutan myös kuivarakeita, ne kun pitävät hampaani valkoisina. Ja varmaan semmoinen karkkipatukka sopii myös hyvin hampaiden valkaisuun.

Olin muutama päivä sitten kakistellut kurkustani karvapallon, niinpä mami oli kylvänyt tulemaan minulle ’ohrapirtelöä’, siis semmoista vihreää ruohoa, nakertelen aina välillä sitä, sitä paitsi se tuoksuu hyvälle. Kävin tarkistamassa myös kaapin päällä olevan kukkapuskan, mutta siinä ei ollut mitään syötävää. Seinältä kyllä katsoi vastaan oikein komea kolli. Käyn aamuisin ihailemassa itseäni myös eteisen peilistä.

Aamuisin nuuhkin mamin sormia ja hän saa hiukan hipaista nenänpieltäni, mutta silittää en kuitenkaan anna, vaan peruutan aina pari askelta, vaikka mami kuinka selittää, että hän silittäisi paljon hellemmin kuin se ovenpieli, johon pyyhin poskiani ja kylkiäni, mami sanoo, että keimailen, no joo’o, mutta saavathan pojatkin keimailla.

Nyt se on sitten virallista, minusta tuli kokonaan mamin ihan ikioma kullannuppu, sain sen kunniaksi ylimääräistä karkkia ja kermaa, mami taisi ottaa lasiin semmoista kuplivaa. Saimme postissa onnittelukortteja, joissa oli myös minun nimeni  –  Elmeri!!! ja Maila.