Liisi

Kirjoittaja: Eeva Pulkkis  |  Kuva: Maria Kuokkanen

Liisi loukutettiin viime vuoden syyskuun alussa Teiskosta ulkopopulaatiosta.  Se vietiin KKY:n toimitilalle, yhdessä muiden pentukissojen kanssa samaan huoneeseen.  Siksi seuraavan aamun hoitajan hämmästys olikin suuri, kun hiekkalaatikossa oli kolme vastasyntynyttä pentua.

Saman tein Liisi, itsekin pentu, tuli minulle, pentuihin ja synnyttäjiin keskittyvään ensikotiin.  Kovan arkuuden vuoksi sijoitin perheen sauna-pesuhuonetilaan, mutta pian kävi ilmi, ettei Liisi ole lasten kanssa lainkaan.  Oli pakko pienentää tilaa ja sijoittaa perhe isohkoon koiran metallihäkkiin. Pennut yrittivät kaikin voimin imeä. Pentujen painot olivat jo tullessa pienet, ja tuli jopa epäilys, että Liisi oli loukutuspaniikissa synnyttänyt ennenaikaisesti. Painot putosivat, ja aloitin tuttipulloruokinnan.  Maitoa ei edelleenkään alkanut tulla. Liisi muuten kyllä hoiteli pentuja, nuoli ja puhdisti peppuja. Käytiin eläinlääkärissäkin, ja Liisi sai pistoksen maidontuloa heruttamaan ja lääkitystä, jonka söi ruoan seassa hyvin. Ei apua. Pennut oppivat nopeasti, ettei emon imeminen kannata, ja sitä mukaa hiipui Liisin hoitohalu.  Kun lapset alkoivat muutaman viikon päästä olla enemmän liikkeellä ja häkistä piti jo päästä pois, päätin, että Liisi lähtee takaisin toimitilalle.

Ensikotiin ei oikein voinut jäädä, koska olen erikoistunut näihin synnyttäjiin ja aina pitää olla tilaa vielä yhdelle. Sitä tilaa ei ole, jos kaikki emot jäävät tänne. Liisin lapsista huolehti siis mummoikäinen ”sijaisemo”.  Onneksi olin sen ajan kotona, ei töissä, muuten ei olisi onnistunut. Ruokinta piti olla vähintään 3 tunnin välein yötä päivää. Pennuista kaksi oli tyttöjä, raidallisia kaikki. Raitapaitapoika Tikru eli 6 päivää. Kuolema ei johtunut tilanteesta, vaan sille kehittyi perinnöllinen kehityshäiriö nimeltä lattarinta. Ja paha olikin, Tikru menehtyi nopeasti.

Toimitilalla Liisi pääsi huoneeseen, jossa vielä asusteli kaksi samaan populaatioon kuulunutta raitakissaa.  Sopeutuminen sinnekin vei aikansa, sillä Liisi on herkkä tyttö. Jossakin vaiheessa ilmeni stressipissaamista, joka saatiin kuriin kipulääkityksellä.

Liisi on yksi niistä, joita toivoisin, ettei syntyisi. Välinpitämättömyyden seurausta, kun leikkauksista ei huolehdita. Liisi lienee ulos syntynyt, eikä ihmiskontakteja ole aiemmin ollut. Raskaaksi tullut jo teini-ikäisenä. Aina vain elää käsitys, että kissa pärjää luonnossa. Ja pärjäähän osa, varsinkin, jos on jotain suojaa rakennuksista. Mutta sen pärjäämisen seurauksena tulee pentuja, ja eloon jääneet suurentavat porukkaa kovasti. Näin syntyy populaatio.

P.S. Liisin tarina jatkuu vielä. Julkaisemme marraskuun aikana jatkoa 😉