Vihma on 3-5 vuotias suloinen ruskea tabby tyttökissa. Toimitilalla asustaessaan Vihma hiljalleen avautui yhdistyksellä olevan Rommi-kissan seuralle. Vihma on kuitenkin selvästi leikkisä ja kissaseuraa tarvitseva, ja Vihma tulisikin tarvitsemaan uudessa kodissa itselleen sosiaalisen ja rohkean kissakaverin näyttämään mallia. Toimitilalla Vihma on pysynyt enimmäkseen piilossa ihmisen ollessa huoneessa ja Vihma vielä arkailee ihmistä. Kuitenkin kiinnostusta ihmistä ja leikittämistä kohtaan on ollut. Vihman saattoi bongata samasta piilosta Rommi-kissan kanssa tai verhon takaa ikkunalaudalta. Tällä ikkunalaudalla Vihma tykkäsikin viettää paljon aikaa ulos katsellen.
Vihmalla on tulevan syksyn aikana tiedossa hammashoitoja, joten tulevan kodin tulisi tarvittaessa olla valmis hoitamaan säännöllisesti Vihman hampaita.
Vihman terkut ensikodista 28.7.: Vihma on pieni, mutta omalla tavallaan persoonallinen tyttökissa. Vihma on hyvin itsenäinen sielu ja tykkää viettää suurimman osa ajasta omassa rauhassaan. Vilma saattaa olla hitaasti lämpenevä, mutta siltikin hyvin valloittava tapaus. Ensikotiin saapuessaan oli Vihma hyvinkin arka ja tunki itsensä mitä ihmeellisimpiin piiloihin. Vihma kuitenkin omalla ajallaan alkoi reipastua ja kulkee nyt hyvinkin itsevarmasti ympäri ensikotia.
Ihmiset ovat edelleen vähän jänniä, mutta ihan kivoja kun saa ruokaa tai nameja. Kättäkin saattaa uskaltaa Vihma nuuhkaista. Vihmalla kestää lämmetä ja reipastua ehkä normaalia pidempään, kuten osalla aroista kissoista on tyypillistä. Vihma on kyllä kovin utelias ja seuraa aina mitä ympärillä tapahtuu. Olohuoneen ikkunasta elämän seuraaminen ja nyt kesällä verkotetulla terassilla löhöily vaikuttaisivat olevan Vihman lempijuttuja. Rauhallinen ja stressitön arki näyttää olevan Vihman juttu.
Vihma tykkää olla paljolti itsekseen, mutta huomaa, että arvostaa muiden kissojen seuraa. Ensikodissa on ehkä liiankin monta kaveria Vihman makuun, mutta muut kissat tuovat turvaa. Alussa Vihma ei niinkään nauttinut muiden seurasta ensikodissa ja jopa juoksi karkuun jos muu kissa otti kontaktia. Nyt Vihma on jopa alkanut vähän leikkiä muiden kissojen kanssa, vaikka edelleen suurimman osan ajasta leikkii itsekseen. Vihmalle sopisikin rauhallinen, mutta leikkisä kaveri uuteen kotiin. Oikean kaverin löytyessä Vihma voisi varmasti reipastua enemmänkin.
Vastaathan hakemuksessa ainakin näihin kysymyksiin:
– Kissa on pitkäaikainen kumppani (jopa 20 vuotta). Oletko varautunut myös taloudellisesti kissan säännöllisiin terveystarkastuksiin sen loppuelämän ajaksi?
– Kun reissaat tai sairastat, lyhyt- tai pitkäaikaisesti, onko kissalle hoitaja mietittynä?
– Järjestyykö kodista ikioma paikka, missä kissa saa nukkua ja olla omassa rauhassa?
– Millainen perhe (ihmiset, toiset eläimet), koti ja elämänrytmi kissaa odottaisi luonanne?
Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.
© Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry