Kattia kanssa – On aika kyynelten

Minulla oli tarkoitus kirjoittaa teille hauska tarina Frankin mielialoista ja koko porukan terapian

tarpeesta, mutta kohtalo puuttui peliin.

Raskain sydämin minun täytyy kertoa teille, että meille niin rakas, Frankin paras kaveri ja pikku-Niilon Pepe-setä on poissa. Sanoimme vanhalle ystävällemme jäähyväiset tiistaina 19.9.

Pepe tuli meille kodinvaihtajana melkein 13 vuotta sitten. Kissa sopeutui silloiseen laumaamme ja Oton tiukkaan komentoon helposti. Puoli vuotta myöhemmin meille muutti äiditön Frank ja pojista tuli heti parhaat kaverit. Pepe ja Frank viettivät paljon aikaa yhdessä ja Pepe antoi Frankin leikkiä johtajaa, vaikka todellisuudessa olikin itse se, joka määräsi tahdin.

Pepe oli hyvin omanlaisensa. Se nukkui harvoin sängyssä, tuli nukkumaan silloin, kun halusi ja juuri siihen paikkaan kuin halusi. Välillä nukuin itse ilman peittoa tai tyynyä, koska kissa nukkui niiden päällä eikä suostunut väistämään. Vuodevaatteiden tuli olla Pepelle mieluisia, sinisiä tai merenvihreitä. Sylissä Pepe alkoi viihtyä vasta vanhemmalla iällä, mutta sama tyyli päti tähänkin. Pepeä ei voinut ottaa syliin, herra kiertyi kerälle syliin silloin, kun sille itselle sopi. Pepe oppi sietämään myös minun vääränvärisiä aamutakkejani. Pepe kehräsi paljon ja minulle jääkin vahvin muisto juuri niistä aamuista, kun Pepe aamiaispöydässä tuli pöydän kautta syliin, kiertyi kerälle ja alkoi hyristä. Pepeä ei silloin kiinnostanut, olinko lähdössä töihin vai olisiko minulla aikaa istua siinä koko päivä.

Niilon muuttaessa meille kolmisen vuotta sitten tuli Pepestä pienelle mustalle kissalle suuri idoli, koko elämän tuki ja turva. Niilo kulki koko alkuajan Pepen kyljessä kiinni, mistä Pepe ei kyllä aina jaksanut olla mielissään.

Kuinka paljon pehmeitä ja lämpimiä muistoja voisinkaan teille jakaa.

Pepe tuotiin useamman kerran takaisin kuoleman porttien edestä. Pienestäkin syystä Pepe lopetti syömisen ja juomisen ja vaati näin erityistä huomiota useasti. Kissan selkä oli hyvin jäykkä ja hypätessään Pepe teki aina tasajalka-alastulon huonoilla tyylipisteillä. Kalsium-oksalaattikivet virtsarakossa olivat koitua kissan kohtaloksi muutama vuosi sitten, mutta ne leikattiin pois ja siitä selvittiin.

Silloin pidin tassusta kiinni ja pyysin, että älä kuole. Tällä kertaa sanoin, että olet vapaa lähtemään, jos niin haluat.

Pepe sai sitkeän hengitystieinfektion virtsarakon leikkauksen jälkeen. Lukuisat lääkekuurit pitivät sen kuitenkin kurissa. Tästä nuhasta tämänkertainenkin klinikkakierre alkoi. Ensin antibiootit, sitten vatsa sekaisin ja kissa lakkasi juomasta. Siitä seurasi pissavaiva. Asia ei vain ollut tällä kertaa niin yksinkertainen. Ilmeisesti rakossa oli hermovaurio tai sinne jäänyt yksi kivi aiheutti ongelman, munuaiset antoivat periksi ja jäljellä oli enää yksi vaihtoehto. Pepe päästettiin nukkumaan ikiuneen.

Se oli todella raskas päätös tehdä.

Pepe on haudattu kotopaikkaani Satakuntaan muiden menneiden viereen.

Minä muistan jokaisen lemmikin, mitä meillä on ollut. Jokainen on jälkensä minuun jättänyt, mutta toiset ovat jääneet siruiksi sydämeen. Pepe on yksi niistä.

Meillä on vielä viisi kissaa, mutta silti koti on oudon hiljainen. Pepen poismeno on iso muutos meille kaikille.

Frank on aivan hukassa. Se hyppää ruokapöydälle, mutta istuu aivan orpona, kun Pepe ei ollutkaan siinä. Frank on saanut aina ruokansa Pepen jälkeen eikä osaa nyt syödä. En tiedä, pystyykö se pitämään lauman johtajuutta itsellään ilman Pepen auktoriteettia. Viime yönä se kiertyi kerälle minun niskahiuksiini. Sen turvapaikka on nyt minun ja mieheni tyynyjen välissä.

Niilo sanoi Pepe-sedälleen tiistai-iltana pitkät hyvästit ja on nyt hyvin yksin. Se alkaa ehkä hiljalleen ymmärtää, että on talon ainoa musta kissa eikä enää niin pienikään.

Sisarukset, Salminen ja Lulu, ovat kovin hanakoita pyrkimään valtaan. Se on alkanut näkyä jo nyt. Mimmi puolestaan on käsittänyt olevansa iskän ainoa kissa, ykkönen, ja sen hymy sen kun levenee entistä maireammaksi.

Pepen poismenon lisäksi kissojamme odottaa toinen suuri muutos. Lokakuussa iso kotimme maalla jää taakse ja muutamme kaupunkiin kerrostaloon. Pepen ei tarvitse enää tätä muuttoa tehdä.

Pepen muistolle 1.9.2004 – 19.9.2017

’Kuului laulu joutsenten, alkoi muutto syksyinen.

Mukaan lähdit lintujen suurten valkosiipisten.

Tahdoit lentää vapaana ajantuulen mukana.

Jää muisto lämmin, tassunjälki pehmoinen.’

Suruterveisin Satu, Pepen mamma – aina.

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 2-2017.

Kuva: Satu Halonen