Kattia kanssa – Mimmimmii ja muita kuulumisia

Mikäli olet lukenut viime Katti-Matin, muistanet meille hankitun Mimmi-kissa. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut monenlaista ja kyseinen persimooni (lue: puolipersialainen) on osoittautunut varsinaiseksi persoonaksi.

Mimmihän ei totellut ketään. Aivan sama, mitä kissarouvalle sanoi, uhkea karvapallo vain vyöryi ylitse – yleensä siis lautaselle, jossa oli minun ruokani. Aamuisin olen kirjaimellisesti ottanut Mimmin pois poikani aamiaissämpylän välistä, jonne katti on kinkun perässä tunkenut.  Olen myös poistanut karvaisen naaman lasistani, kun Mimmi on halunnut maistaa.

En ollut koskaan tavannut yhtä uppiniskaista kissaa. Mietinkin, miten aiempi omistaja on sen kanssa pärjännyt, vai onko?

Jokapäiväisten ’Ei, Mimmi’- tapausten harmistuttamana keskustelin kissasta ystäväni kanssa. Kerroin hänelle kaikki, mitä kissasta tiesin. Hetken mietittyään hän kysyi, olinko yrittänyt puhua kissalle venäjää. No, en todellakaan ollut. Kai nyt suomalainen kissa suomea osaa. Vaan oli tietenkin olemassa mahdollisuus, että Mimmi ei ollutkaan suomenkielinen….

Kotiin päästyäni aloin muistella venäjänkielisiä sanoja. Olin kyllä lukenut kieltä hieman yläasteella, mutta siitä nyt on lievästikin sanottuna kauan aikaa. Ei kun härkää sarvista kiinni vaan. Seuraavan kerran, kun tein itselleni voileipää keittiötasolla, Mimmi vyöryi massiivisella tavallaan kohti leikkuulautaa ja kinkkupakettia. Nostin sormen pystyyn katin naaman eteen ja sanoin terävästi ’Njet’. Mimmin tuuhea takamus tömähti pöytätasolle ja se katsoi minua silmät selällään. Mietti varmaan, että ’Koskas tuo on puhumaan oppinut?’  No, onneksi minun vajavaisesta sanavarastostani löytyi muutama Mimmille kelpaava sana ja lause ja aloimme kissan kanssa tulla niin sanotusti juttuun. Tosin kerran kysyessäni kissan vointia äänsin todennäköisesti sanat huolimattomasti, koska vastaukseksi Mimmi sylki minulle niin, että kitarisat näkyivät… Joka tapauksessa on selvää, että Mimmi puhuu vain venäjää.

Mimmillä oli jo meille tullessaan selässä pahoja takkuja. Osan niistä sain näplättyä pois, mutta selkärangan päällä oli isoja pahoin huopuneita paakkuja. Jo harjan nähdessään kissa alkoi sylkeä, joten harjaamisesta ei tullut mitään. Yritimme porukalla saada takkuja auki, mutta leikkuri hyytyi takun ollessa liian huopunut. Eläinlääkärillehän piti sitten tilata aika, jotta Mimmi pääsee parturiin. Alku oli helppoa. Mimmi menee kinkun perässä minne vain ja tällä kertaa se päätyi kuljetuskoppaan. Tosin se suuttui aivan silmittömästi, kun huomasi tulleensa huijatuksi ja luukun suljetuksi takanaan. Eläinlääkärissä Mimmi pakitti kopan perälle eikä suostunut tulemaan ulos. Vedin sitä pois kopasta pyyhkeellä, jonka päällä se istui, mutta kattipa nojasi kaikki neljä tassuaan oviaukon reunoille eikä liikkunutkaan. Eläinlääkäri käänsi sitten kopan suuaukko alaspäin ja ravisti. Ensin Mimmi piti pintansa, mutta sitten toinen takatassu luiskahti ja sitten toinenkin ja maan vetovoiman vaikutuksesta uhkea Mimmi (lääkärin vaa’alla kuusi kiloa) pudota puksahti mäntäkoppaan. Siinä se oli helppo rauhoittaa. Eläinlääkäri parturoi Mimmille kesälookin eli koko selkä paljaaksi ja minä harjasin koko katin eläinlääkärin venyttäessä etutassuja suoriksi. Harjattiin kainalokarvatkin hienoiksi.

Kotiin päästyämme Mimmi parkkeerasi lämpöpatterin viereen ja siinä se onkin nyt kaikki yönsä ja usean päivänkin viettänyt. Palelee, raukka, ilman turkkiaan.

Mimmi ei ole aivan niin raivopää, mitä se oli ennen eläinlääkärireissua. Ilmeisesti selkä oli ollut kipeä. Nyt kissarouvaa saa silittää koko selän mitalta ilman, että tulee hakatuksi. Siis jopa minä saan tehdä niin. Turkkia on myös helppo harjata ja Mimmi suostuukin siihen noin viiden sekunnin ajan. Tosin edelleen kissan suurin hupi on istua keittiötason kulmalla ja lyödä minua joka kerta, kun kuljen siitä ohi. Naisvihaaja!

Mimmi on vieläkin sitä mieltä, että minä voisin ottaa meidän pojan ja muut kissat ja suksia huitsin tuuttiin, niin että Mimmi saisi asustaa kahdestaan minun mieheni kanssa. Edelleen kissa menee umpisolmuun mieheni jalkojen ympärille tämän tullessa kotiin ja karvoittaa housunpuntit mennen tullen. Erityisen mieltynyt kissa on moottoriöljyn ja liuottimien hajuun. Mimmi myös leikkii uuden isäntänsä kanssa mielellään. Mieheni heittää kissalle paperipalloa, jonka katti sitten ihan omasta halustaan kiikuttaa hampaissaan takaisin ja odottaa uutta heittoa. Tämän leikin Mimmi on oppinut jo vanhassa kodissaan, meillä sitä ei ole opetettu. Mutta Mimmi leikkii siis vain mieheni kanssa, me muut emme kelpaa.

Entäpä sitten meidän pikkuinen Niilo. Niilo on kasvanut jo kaksivuotiaaksi reippaaksi nuoreksi mieheksi. Yönsä kissa nukkuu visusti minun sängyssäni, päivät usein mieheni puolella tyynyn eteen käpertyneenä. Meidän sänkymme on Niilon turvapaikka, jossa se aamuisin kerjää silityksiä. Niilo on edelleen arka. Se ei pelkää minua, miestäni tai poikiamme, mutta esimerkiksi tyttären perheen saapuessa Niilo katoaa. Aina, kun talossa kuuluu vieras ääni, Niilo muuttuu kirjaimellisesti näkymättömäksi. Ja viiden minuutin kuluttua vieraiden lähdöstä kissa jälleen aineellistuu näkyväksi. Tyttäreni väittikin, että minä vain kuvittelen hakeneeni Niilon. Että kissa asuu edelleen ensikodissa eikä meillä. Tämä ei pidä paikkaansa. Niilo on todellinen ja minulla on siitä todisteitakin, nimittäin valokuvia.

Sitten vielä sananen Frankistä. Frank on saavuttanut jo kunnioitettavan kymmenen vuoden iän, se on kissoistamme kolmanneksi vanhin. Frankillä on todettu krooninen paksusuolentulehdus, joka aika ajoin oireilee aika rajustikin. Toisin sanoen katti menee ihan totaalisesti vikkelälle. Ja näin kävi jälleen kerran. Tällä kertaa vain Frank päätti olevansa niin sairas, ettei käytä hiekkalaatikkoa, vaan kuraläjiä alkoi ilmestyä laatikoiden viereen. Olin totaalisen tuskastunut tilanteeseen. Eihän kissa ilkeyttään niin tehnyt, sairashan tuo oli. Mieheni päätti puutua tilanteeseen ja otti Frankin kasvokkain vakavaan puhutteluun. Ja ihme kyllä tämän isä-poika keskustelun jälkeen Frank on käynyt asioillaan vain hiekkalaatikossa eikä sen vieressä. Täytyy pitää mielessä, että iskä saa ottaa pojat puhutteluun jatkossakin ongelmien esiintyessä. Isän neuvot näköjään uppoavat karvapalloihin paremmin.

Mieheni lupasi Herra Erittäin tärkeälle, siis Pepelle, että rakentaa uuden ja isomman kissatarhan ulkoilua varten. Näitä avajaisia odotellessa toivotan teille oikein lämmintä kesää!

Terveisin Pepen mamma Satu

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2016.

Kuvat: Satu Halonen