Kattia kanssa – Iskän oma Mössykkä

Kirjoittaja: Satu Halonen

Aivan ensimmäiseksi minun on esitettävä julkinen anteeksipyyntö. Olen nimittäin useasti eri medioissa nauranut kissoilleni ja pilkannut niiden täysin olemattomia saalistustaitoja. Esitän siis nöyrimmän anteeksipyyntöni meidän mustille pojille, eritoten pikku-Niilolle, joka on osoittautunut kaikkien jyrsijöiden kauhuksi.

Tässä taannoin nimittäin olin eteisessä ottamassa takkia naulakosta ja takin mukana alas tuli hiiri. Se sellainen pyöreäkorvainen otus, joita on meidän sisätiloissa aiemminkin näkynyt. Sain lähestulkoon halvauksen ja huusin kuin hyeena. Miten naulakossa henkarissa roikkuvassa takissa voi olla hiiri? No, ulko-ovi selälleen ja minä hiirtä jahtaamaan. Tarkoitus oli siis saada se tyyppi ulos. Mies tuli juuri parahiksi sisälle kysyen, mitä minä oikein tuuletan. No hiirtä tietysti! Mies totesi rauhallisesti, ettei eteisessä ollut hiiri, siellä oli niitä kaksi. Tämä tieto ei parantanut mitenkään minun olotilaani. Toisen hiiristä mies onnistui heittämään kengässä ulos – siis minun kengässäni. Toisen yritin itse heittää haalareissa ovesta pihalle, hiiri kun oli kiivennyt puntin sisään, mutta se mokoma elukka putosi ennen ulko-ovea ja karkasi alakerran rappuun.

Sanomattakin selvää, että sain pöyristyksiä moisesta tapahtumasta ja pidin koko kattikaartille taas kerran tulikivenkatkuisen saarnan. Tein harvinaisen selväksi, etteivät saavutetut edut olleet enää itsestään selviä, ammattiliiton mielipiteistä ei välitetä ja että olisi kaikkien eduksi, jos ko. kissapukuinen porukka alkaisi hieman edes skarpata käytöstään. Uskomatonta kyllä, saarna meni perille. Aina kun tulin keittiöön, Pepe kulki erittäin asiantuntevan näköisenä korvat pystyssä eteisen ovelle ja tarkasti, ettei vain hiirtä ollut maisemissa. Aulassa tutkittiin keskittyneesti kuunnellen kaikki seinät hiiren rapinoiden varalta.

Parin päivän perästä yläkertaan mennessäni Niilo odotti rappujen yläpäässä ja halusi mennä punttihuoneeseen. Avasin oven ja pikkukissa livahti sisälle. Hetken kuluttua mies huutaa keittiöstä, että ’Tuu nyt kattoon, Niilolla on hiiri’. Se oli pakko nähdä. Ja toden totta, Niilolla oli suussaan iso hiiri. Kyllä kissaherraa kehuttiin, Niilo paistatteli suosiossa hiiri hampaissa, muttei oikein tiennyt, mitä aarteellaan tehdä. Ja sitten se onneton katti pudotti hiiren lattialle ja siitäkös säpinä syntyi. Mies komensi Frankia pois sohlaamasta, kun ei tämä kerran mitään osaa. Frank totteli, mutta Pepe oli jälleen Maradona ja ryhtyi jalkapallon peluuseen ja totta kai pallo, siis se hiiri, päätyi pakastimen alle. Mimmi tyytyi seuraamaan ottelua tyynesti pakastearkun päältä omasta pahviloorastaan.

En todellakaan aikonut jäädä samaan keittiöön hiiren kanssa, joten mies ajoi hiiren pois piilopaikastaan ja jälleen oli koko porukka soppaa hämmentämässä. Pakko antaa pisteet hiirelle, sillä se ehti purra sekä Pepe Heinosta että Lulua matkallaan keittiöstä aulan takan taakse. Siellä takan takana se sitten päivän pysyikin Niilon vahtiessa pakoreittiä. Yöllä mies oli löytänyt hiiren kuolleena vessan oven edestä ja paikalla oli rinta rottingilla myös Pepe Heinonen. Annan kyllä kunnian kaadosta Pepelle, mutta väitän Niilon alkutyöllä ja hiiren pitkällä piileskelyllä lämpimän takan takana olleen myös osuutta asiaan.

Siitä on kohta puoleen kaksi vuotta, kun meille muutti Tampereen toimitilalta Mimmi-kissa. Olen välillä miettinyt, miten tässä oikein näin kävi. Siis hankin itselleni kilpparikuvioisen puolipitkäkarvaisen todella kauniin kissan. Totta, että tiesin sen luonteeltaan jokseenkin hankalaksi. Mutta mitä minä sitten sain? No, puolipäiväpersialaisen, joka puhuu venäjää ja inhoaa naisia ja villasukkia ja yrittää vielä vohkia mieheni koko ajan. Mimmi, siis iskän oma Mössykkä, on kyllä varsinainen suola tässä meidän jokapäiväisessä kissarumbassa. Katti on todellakin persoona. Mies kuvailee Mimmiä luonteeltaan melko riippuvaiseksi. Ja sitä se kyllä onkin, ainakin isäntänsä suhteen. Kun mies lähtee ovesta ulos, jää Mimmi karjumaan oven taakse. Käveleminen sisätiloissa on miehelleni välillä erittäin vaikeaa Mimmi kiertäessä kahdeksikkoa hänen nilkoissaan ja puskiessa vuoron perään kumpaakin jalkaa. Kun mies sitten ottaa sen karvatollon syliinsä, lähtee mossen kone tasaiseen käyntiin ja kissa kehrää tyytyväisenä. Kun minä otan kyseisen kissarouvan syliini, alkaa raivopäinen murina ja kynsiä ja hampaita löytyy yllättävän paljon. Joudun kyllä nostelemaan Mimmiä jonkin verran, sitä nimittäin täytyy poistaa esimerkiksi ruokapöydältä useasti. Olen kerran onnistunut kaappaamaan sen syliini niin, ettei se räjähtänyt ihan heti. Pidin kissaa sylissä selkä itseäni vasten ja näytin sille punttihuoneen ikkunasta isoa varpusparvea ruusupensaassa. Paljon oli katseltavaa, Mimmi ei itsekseen siitä ikkunasta mitään ulottuisi katsomaankaan. Varpusia ihasteltiin tovi, mutta sitten vieressä seisova mies sanoi jotakin. Mimmi katsoi sivulle ja huomasi isäntänsä. Näin, miten hehkulamppu hitaasti syttyi sen päässä ja ajatus kulki jotenkin näin, että ’Jos isäntä seisoo tuossa vieressä, niin kenenkäs sylissä minä sitten olen?’ Mimmi painoi hitaasti päänsä rintaani vasten ja kuono alkoi nousta hiljalleen ylöspäin. Kun katseemme kohtasivat ja Mimmi sitten näki, kenen sylissä oli, minulle tuli hieman kiire. Ymmärrätte varmaankin, että laskin kissa lattialle suhteellisen nopeasti ja poistuin paikalta.

Taisin aiemmin jo mainitakin, että Mimmi on kovin mieltynyt bensan ja muiden liuottimien hajuun. Isännän työvaatteet ovat maailman parhaimmat hajuiltaan. Samaa saa sanoa pojan tallivaatteista, kun tämä on ollut autoa rassaamassa. Myös koneet ovat Mimmille aiemmasta elämästä selvästi tuttuja. Jonkin aikaa sitten meille vaihdettiin tiskikonetta. Putket eivät mahtuneetkaan vanhoista rei’istä vaan kaapin seinään piti tehdä isompi aukko. Mies alkoi porata alkureikiä puukkosahaa varten kaapin seinään. Muut kissat pakenivat paikalta ääntä peläten, mutta Mimmi sukelsi samaan kaappiin isäntänsä kanssa katsomaan, mitä tämä teki. Omasta mielestään Mimmi tietenkin oli suureksi avuksi ja osallistui poraamiseen ja sahaamiseen innolla, mutta mies oli kyllä eri mieltä kaapissa suhaavasta kissasta ja kutittavista karvoista.

Mimmi harrastaa yhdessä isäntänsä kanssa myös painonnostoa. Punttihuoneessa Mimmi on joukossa mukana arvostelemassa nostotekniikkaa ja laskemassa toistoja ja on yleisesti ottaen aina tiellä. Välillä se tekee portsarin hommia ovella, sillä muut kissat eivät saa tulla Mimmin omaan kerhohuoneeseen, kun se harrastaa isäntänsä kanssa.

Mimmi on yllättävän hyvin alkanut sopeutua meidän laumaamme. Olin alussa sitä mieltä, ettei se tule koskaan sietämään meidän muita kissojamme. Niilo on aikamoinen kiusanhenki ja härnää Mimmiä usein vieläkin. Sisarukset Lulu ja Salminen ovat Mimmille enemmänkin valtakunnanviholliset 1 ja 2, mutta paikallisjohto eli vt. laumanjohtaja Pepe ja apulaisryhmänjohtaja Frank alkavat mahtua jo samalle sohvalle. Mimmi nimittäin on valloittanut isännän sohvan ja nukkuu aina mieheni jaloissa tai sylissä tämän katsellessa tv:tä. Välillä siellä on ruuhkaa, sillä myös Frank tekisi mielellään niin.

Mimmi viettää päiväajan yleensä keittiössä pakastimen päällä pahvilaatikossaan. Laatikko on tietenkin isännän eli siinä on tullut postissa maalipurkkeja. Kotoinen looda. Yönsä Mimmi nukkuu edelleen työhuoneessa omassa Ikean laatikossaan. Iltaisin isäntä vie selviytymispaketin Mimmille eli vettä, märkä- ja kuivaruokaa. Minä en enää tähän tehtävään sovellu. Mies menee edeltä kuppien kanssa ja Mimmi kiiruhtaa pussihousut täristen perässä. Joskus isäntä on hidas tai nukkumaan meno myöhässä ja silloin Mimmi kiirehtii edellä ja komentaa isäntäänsä lisää vauhtia. Pitäähän palvelun pelata.

Päätän raporttini tällä erää ja toivotan teille kaikille oikein kaunista ja lämmintä kesää!

Pepen mamma Satu

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2017.

Kuvat: Satu Halonen