FIV kissan adoptio

Muutettuamme suurempaan kotiin asumaan alkoi aina silloin tällöin ilmoille heitelty ajatus kissasta kanssamme muuttua todellisemmaksi. Ensikotitoimintaa pyörittelimme mielessä hetken, mutta minut tuntien oli aika nopeasti selvää, että todennäköisesti kissasta luopuminen ottaisi joka kerta liian koville. (Luopumisen tuskasta lisää lopussa.) Kodittomia kissoja katsoessa eri yhdistysten nettisivuilta lähtökohtana oli, että iäkkäämpi kissa saisi meiltä loppuelämän kodin. Pennuthan tunnetusti viedään käsistä, mutta seniorit joutuvat usein odottamaan.

Muljahdus

Uskooko kohtaloon vai ei, mutta Onnin ja Oskun kuvat ja esittelytekstin nähtyäni sydämessä muljahti, ja se oli sitten menoa. FIV-diagnoosi oli monella kotia etsivällä kissalla, joten siitä oli tullut googlattua tietoa jonkin verran. Nyt googlasimme ajatuksen kanssa kaiken mahdollisen – tosin mikään tieto ei olisi sen sydämen muljahduksen takia enää todennäköisesti muuttanut mitään.  Kirjoitin sähköpostia ensikotiin, kävimme tutustumassa Onniin ja Oskuun – toinen sydämen muljahdus –   ja lopulta he muuttivat meille. Ensikodista saimme paljon tietoa ja neuvoa kaikesta mahdollisesta, sekä ennen adoptiota että sen jälkeenkin, ja kaikesta sai kysyäkin.

Onni ja Osku ovat populaatiotaustaisia, mikä näkyi (ja näkyy) enemmän kuin FIV. Luottamuksen syntyminen on vienyt aikansa, toisella nopeammin ja toisella hitaammin. Sinänsä yhtä tärkeää kuin tietää mikä on FIV, on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei populaatiotaustainen kissa tule heti (ehkä koskaan) syliin eikä anna välttämättä edes koskea itseensä pitkään aikaan. Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Niitä sydämen muljahduksia tulee kyllä koko ajan sitten enemmän ja enemmän, kun luottamus syntyy ja syvenee. Kissat ovat valloittavia omia persooniaan, ja tällä hetkellä olisi mahdotonta kuvitella kotia ilman heitä.

FIV-kissa ei vaadi päivittäistä lääkitystä. Kissan vointia pitää toki tarkkailla. Usein sanotaan, että stressi pahentaa oireita, mutta mahdollisimman stressitön elinympäristö on mielestäni jokaisen lemmikin oikeus, ei vain FIV-kissan. Emme ole kuitenkaan lopettaneet elämäämme kissojen tultua – terveellä maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

Entäs ne kustannukset?

Lemmikin pitäminen ei ole Suomessa ilmaista. Oma taloudellinen tilanne ja tulevaisuus on hyvä käydä realistisesti läpi ennen kuin hankkii lemmikkiä, oli kyseessä mikä tahansa eläin. Toki myös omaa ajankäyttöä on hyvä miettiä – kukaan ei halua olla jatkuvasti yksin.

Kissan hankkiakseen ei tarvitse olla upporikas. Ei edes FIV-kissan, mutta on hyvä muistaa, että eläinlääkärikäynnit ovat osa FIV-kissan vuosittaista arkea. (Tosin säännöllisiä tarkastuksia suositellaan kaikille kissoille.) Eläinlääkärikulut ovat vieneet tähän mennessä nelinumeroisen summan. Onnilla ja Oskulla – kuten niin monella FIV-positiivisella kissalla – hampaat ovat olleet huonossa kunnossa. Oskulta suurin osa hampaista on poistettu, Onnilla vielä osa on suussa. Hammaskivenpoistossa on käytävä säännöllisesti, ja se niin tarpeellinen hampaiden kotiharjaus voi olla haasteellista populaatiokissan kanssa. Nyt olemme siinä pisteessä, ettei hammasharjaa juosta enää karkuun, ja sillä saa silitellä huulia suun pysyen vielä visusti kiinni. Kissan karies on kultaa, joten jonkinlaisesta puskurista pankkitilillä ei ainakaan haittaa ole.

Kaiken kaikkiaan FIV-kissa ei kuitenkaan ole mikään rahasyöppö. Ruoan täytyy olla laadukasta ja mielellään viljatonta, mutta se ei maksa maltaita. Omistajasta itsestä on kiinni kuinka paljon rahaa laittaa esimerkiksi leluihin – yleensä ne kalleimmat vekottimet ovat vähiten kiinnostavia ainakin meidän perheessä.

Näin sen piti mennä

Jokapäiväisessä elämässä FIV ei juurikaan näy. Joinain päivinä sen olemassaolon unohtaa täysin. Joinain päivinä sen muistaa, joinain päivinä se puristaa rintaa. Kun pieni ystävä katsoo ja kurnauttaa tervehdyksen, tulee puskemaan kättä, leikkii raivokkaasti leluoravalla ympäri huonetta tai nukkuu kerällä kaverinsa vieressä, tulee mieleen väkisinkin toive: ”Saisimmepa vielä monta yhteistä vuotta. Tai edes vielä yhden joulun.” FIV on oikeastaan suurin ongelma siitä eteenpäin kun kissaan rakastuu.

Minulle, jolle luopumisen tuska on todellakin tuskaa, koittaa ennemmin tai myöhemmin se hetki, jolloin on jätettävä jäähyväiset. Joku voisi kysyä, miksemme hankkineet tervettä kissanpentua, jolla todennäköisemmin olisi pitkä elämä edessä. Tai miksi hankkia lemmikkiä ollenkaan – säästyisi luopumiselta. Toisaalta aivan kaikkien elämä on arpapeliä, eikä huomisesta tiedä kukaan. Emmekä voi varmuudella tietää mikä lopulta koituu Onnin ja Oskun kohtaloksi – onko se FIV, vanhuus vai jokin muu.

Vaikka tiedän, että sydämeni lahoaa kun jäähyväisten aika koittaa, olen varma, että se kestää. Kaikki miljoonat rakkausmuljahdukset tekevät sydämestä niin vahvan, että se tietää, että tämän kaiken piti tapahtua juuri näin – kaikki on ollut sen arvoista.