Melba on arviolta pari-vuotias, populaatiotaustainen, pienehkö tyttö joka tykkää toisten kissojen seurasta ja viettää kavereitten kanssa aikaa kiehnäten ja halaillen. Melban mielestä ruokakin maistuu parhaiten hyvässä seurassa, ja syö usein samaan aikaan tai jopa samasta kupista, kuin kaverinsa Jaspi. Melba on utelias, muttei ole vielä uskaltautunut leikkimään ihmisen kanssa vaikka seuraakin vierestä mielenkiinnolla. Hän on peruskiltti mutta kosketus on vielä liian jännittävää. Käsittely on kuitenkin tarvittaessa onnistunut, vaikka sähiseviä vastalauseita on tullut leidiltä palautteena aina, kun häntä piti kopittaa tai muuten jotenkin hoitaa. Kädet eivät itsessään onneksi ole kauhistuttavia vaan Melba suostuu syömään esim. herkkutahnaa lusikalta tarjottuna. Melballe täytyy vain tehdä selväksi, että vieressä häärivä ihminen ei halua tehdä hänelle mitään epämiellyttävää jolloin tytteli istuu silmät killillä vieressä ihmettelemässä.
Hän tykkää katsella maailman menoja ikkunasta ja seuraa myös ihmisten touhuja näkyvältä paikalta, mutta välillä väistää liian lähelle tulevaa ihmistä ja muuta hälinää pesäkoloon. Hyvä kiipeilypuu jossa on kivoja koloja tutkittavaksi olisikin varmasti Melban mieleen. Toiveissa olisi koti, jossa ymmärretään aran kissan tarpeita ja kissa saisi rauhassa opetella ihmisen kanssa yhteiseloa.
Melba on todettu FiV-positiiviseksi, jonka takia häntä ei voida luovuttaa kuin Fiv-kissan kaveriksi. Melba voisikin muuttaa omaan kotiin myös tutun kissakaverin kanssa, joiden kanssa on asunut toimitilalla tai toisen, Fiv-kissan kaveriksi joka on sosiaalinen ja osaa arvostaa halikaveria.
Immuunikatoviruksen riskeihin tutustuminen etukäteen olisi tärkeää kaikilta kotiehdokkailta. Fiv-kissa voi elää hyvin hoidettuna normaalin, hyvän ja pitkänkin elämän kun huolehditaan kissan perus- ja terveydellisistä tarpeista.
Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.