Silja & Simo – Lady ja Tättähäärä

Kirjoittaja: Pia Viitanen  |  Kuvat: Pia Viitanen & Anna N.

Reilut neljä vuotta sitten saimme kotiimme kaksi arkaa, pienenpientä, ihanaa uutta perheenjäsentä. Rakkaan Tähti-kissamme nukuttua pois olimme KKY:n sivuja katsellessamme nähneet videon kahden pikkuisen mustavalkoisen karvapallon uteliaasta leikistä Annan ja Ollin ensikodissa. Pennut olivat Parkanon populaation kissoja, jotka KKY oli ottanut hoivaansa kylmän talven jaloista etsimään kotia.

Taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Heti kohta olimme jo Annan ja Ollin luona, jossa vähän rohkeampi Simo käyskenteli jo näkösällä, vaikka vierastikin kosketusta ihmisiin. Silja vielä pysytteli visusti sängyn alla vieraita karttaen. Sovimme, että toven kuluttua nämä sisarukset toivotettaisiin tervetulleeksi uuteen kotiin luoksemme Hervantaan.

Tullessaan Silja ja Simo olivat vielä arkoja pikkuisia. Ensimmäisenä päivänä turvapaikka löytyi pesuhuoneesta pyykkikoneen ja seinän välisestä raosta. Tiesimme, että ensin on saatava aikaa rauhassa haistella ja katsastaa uudet paikat keskenään. Sitten olisikin aika alkaa tehdä tarkempaa tuttavuutta meidän uusien kaksijalkaisten kanssa.

Tuolloin toimin ministerinä ja työpäivät olivat Helsingissä viikolla pitkiä. Harri pääsi onneksi jo varhaisemmin työpäivän jälkeen kotiin. Silti aina kun pystyin, matkustin viikollakin yöksi Tampereelle ja houkuttelin Siljaa ja Simoa tulemaan tykö istumalla eteisen lattialla ja rapsuttelemalla maton alta ”hiirihiirulais” – kutsuja. Pikkukissojen logiikka oli arvattavissa: uteliaisuus lopulta voitti epäluulon ja pelon, ja pikkuhiljaa noin viikon kuluessa askel kerrallaan lähestyttiin maton alla lymyilevää ”hiirulaista”, ja pian jo leikkisästi hiirtä pyydysteltiinkin maton päällä hyppien.

Näin askel askeleelta tultiin tutuiksi. Ensimmäiset silitykset saatiin kokea jo viikon sisään – ja sitten lyötiinkin jo kodiksi; epäluulot voitettiin ja saimme hyväksynnän ja kunnian tulla uudeksi kodiksi ja rapsuttajiksi.

Silja ja Simo kasvoivat näin nopeasti aroista kodittomista löytökissoista ihan ”normaaleiksi” kotikissoiksi (kissat tosin mielestäni aina ovat persoonia isolla P:llä, kaikki ainutlaatuisia, eikä yksikään ole ”normaali”

Vaikka Silja ja Simo nyt ovat jo kooltaan isoja kissoja, tuntuu, että edelleenkin ne ovat mieleltään ”pikkukissoja”. Silja ja Simo ovat syli- ja kainalokavereita ja rakastavat läheisyyttä. Molemmat ovat leikkisiä, uteliaita, touhukkaita, hellyyttä kaipaavia ja kissamaisesti kotiväeltään huomiota vaativia. Yhteiset koodikielet ja tavat ovat vakiintuneet. Kotiin tullessa otetaan syliin, maukaisemalla sopivissa paikoissa edellytetään herkkupalaa ja ”nukkumaankukkumaan” – kutsun kautta mennään yhdessä yöpuulle.

Silja ja Simo ovat myös rohkeita kissoja nykyään – mutta arkuutta on molemmilla tietyissä, täysin erilaisissa tilanteissa. Kun vieraita tulee, on Silja arka. Tuskin näyttäytyy tuntemattomien ihmisten parissa, mieluummin vetäytyy piiloon. Simo sen sijaan ei vilkkaana kissana malta näin toimia, vaan hyvin pian uusienkin ihmisten pariin tullaan pyörimään. Mutta se, missä Silja puolestaan on ”rohkeuden kuningatar”, on siivous!?! Aina, kun imuri kaivetaan esiin, pakenee Simo piiloon, mutta Silja on ”elementissään”: pyörii imurin ympärillä maailman rohkeimpana kissana…ota tästä nyt selvää…

Silja ja Simo ovat mitä parhain ja hellyyttävin parivaljakko. Nopeasti katsottuna hyvin samannäköiset mustavalkoiselta väritykseltään, mutta kuitenkin niin erilaisia – niin luonteeltaan kuin ”fyysisestikin”.  Silja on ”naisellisesti” hieman pyöreämpi ja hyvin ”pehmeä”, Simo taas jäntevä ja hieman ”ripakinttuinen” isoine käpälineen. Mainittakoon, että Simolla on suorastaan epätavallisen pitkä häntä. Sen saa sellaisille klassisille kiemuroille, joita yleensä näkee korkeintaan kissa-aiheisessa karikatyyripiirroksissa!

Ja ne luonteet! Silja on hillitympi ”Lady”, perinteisesti ”kissamaisempi” – eli arvostaa lepohetkiä ja rauhassa nukkumista, kun ramasee; fiksu kuningatar. Silja on rauhallinen, mutta päivittäin saa niin ”hellyys” – kuin ”hulluus” – puuskatkin. Hellyyspuuskassa tullaan syliin, kehrätään kovaa ja ”tarritaan”. Harri uskoo, että Silja pitää häntä ”emonaan” kun tulee päivittäin hänen mahansa päälle kehräilemään. Kun hulluuspuuska, ”hepuli”, Siljalle iskee, menee normaalisti haastava Simokin tarkkailuasemiin. Silloin Silja hyppii metrin hyppyjä ilmaan lelujen kanssa ja antaa palaa.

Simo taas on oikea ”tättähäärä”, vilkas ja joskus tuntuu, että hyvin ”epäkissamainen” siinä, että koskaan ei oikein tuntuisi malttavan asettua paikoilleen. Siljan jokaikinen liike pistetään merkille ja nukkua ei malteta, jos vähänkin jossain risahtaa. Itselläni on kokemusta kissoista käytännössä koko elämäni ajalta, ja tuntuu siltä, etten koskaan ole nähnyt kissaa, joka nukkuu niin vähän. Haaste leikkiin niin emännälle ja isännälle, kuin Siljankin suuntaan, on lähes loputon. Joskus mietin, että Simo saattaa ajatella olevansa koira: yksi lempileikki nimittäin on se, että heitän lelun ja Simo hakee sen takaisin – uudestaan ja uudestaan. Vaikka olen elänyt kissojen kanssa aina, on Simo ensimmäinen poika-kissani…siksi mietin, onko tämä ikään kuin ”jätkä-piirre”, vai ihan vaan sitä Simoa…)

Melkoisia persoonia siis. Arvaatte, että tämän kaksikon touhuja ei voi hymyilemättä ja nauramatta katsella. Samaa olen usein jutellut monien ihmisten kanssa: kuinka paljon eläinystävä tuo iloa, lohduttaa elämän ”sadepäivinä” ja tuo lisää niitä aurinkopäiviä.

Olen usein ajatellut, kuinka onnekkaasti kävikään, kun Siljan ja Simon tiet kanssamme kohtasivat. Kuinka sattuikaan, että Anna ja Olli ottivat koriinsa Siljan ja Simon. (Silja kuulemma ensin oli ”Sepi” kunnes paljastui tytöksi).

Näitä onnekkaita kohtaamisia on KKY jo 40 vuoden ajan tehnyt mahdolliseksi. Arvostan sitä sydäntä, mitä KKY:n väeltä löytyy tehdä pyyteetöntä työtä kissaystäviemme hyväksi. Maailma tulee paremmaksi kun välitämme toisistamme ja eläinystävistämme. Kiitos ja onnea.

Terveisin Pia Viitanen ja Harri Sandell sekä Silja Viitanen ja Simo Sandell….tai toisin päin – päivästä riippuen