Tellervo

Tellervo n. 3 vuotias tyttö kissa, tullut 10 kissan populaatiosta ulkoa.

Terveisiä ensikodista 10.4.2021

Tellervo on reipastunut hirveästi. Rakastaa leikkiä kaikilla leluilla. Matot on aina rullalla leikkien jälkeen. Sukkalaatikko kiinnostaa kovasti jonka seurauksen tyhjentää sukat laatikosta jotta mahtuu itse sekaan. Herkkujen avulla saatu lähestymään mutta liian lähelle ei kuitenkaan tule. Päiväsaikaankin voi olla liikkeellä ja ruoka maistuu aina.

Tellervo on kokonaan oranssi kissa. Luonteeltaan utelias ja leikkisä. Liikkeellä yöaikaan ja silloin myös leikkii yksinään. Kovasti tykkää herkuista ja ruuasta myöskin. Syö jo ihmisen läsnä ollessa, mutta liikkeelle ei lähde, tarkkailee ihmisen liikkeitä tiiviisti. Kissakaverina Sylvi ja hyvin tulevat toimeen, joten kotona on hyvä olla jo kaveri kissalle tai sitten lähtee yhteiseen kotiin Sylvin kanssa.

Kissa luovutetaan sirutettuna, rokotettuna, leikattuna, fiv/felv-testattuna (neg.) sekä loishäädettynä. EI ULKOKISSAKSI.

Tiedot

Ota yhteyttä

Kaveri mukaan?

Tellervo lähtisi Sylvin matkaan.