fbpx

Kipinä

Noin puolivuotias Kipinä on neljäs sisarussarjastaan ja porukan kenties rohkein. Ihmiselle viestii edelleen sähinällä mutta ei kuitenkaan malta olla tutkimatta vieraita tai lähtemättä mukaan leikkiin. Hiljattain jopa nameja on tullut hakemaan kädestä. Kipinä on poikakissa ja kokonaan musta lukuun ottamatta muutamia valkoisia karvoja rinnassa.

Kipinä lähtisi mielellään veljensä Tähkän kaverina omaan kotiin, mutta tulee varmasti toimeen myös jonkun muun kissan kanssa. Kipinää ei luovuteta ainoaksi kissaksi.

Kipinä on yhdistyksellä kastroitu, rokotettu, sirutettu ja loishäädetty. Kipinän emo on todettu FIV/FelV-negatiiviseksi.

Hakemuksen voi laittaa sähköpostilla. Kerrothan meille esimerkiksi seuraavista seikoista:

  • Kissa on pitkäaikainen kumppani (jopa 20 vuotta). Oletko varautunut myös taloudellisesti kissan säännöllisiin terveystarkastuksiin sen loppuelämän ajaksi?
  • Kun reissaat tai sairastat, lyhyt- tai pitkäaikaisesti, onko kissalle hoitaja mietittynä?
  • Järjestyykö kodista ikioma paikka, missä kissa saa nukkua ja olla omassa rauhassa?
  • Millainen perhe (ihmiset, toiset eläimet), koti ja elämänrytmi kissaa odottaisi luonanne?

Kipinää ja kavereita pääsee sovitusti tapaamaan Raholaan toimitilalle.

Ota yhteyttä

Jaa tätä mirriä somessa

Facebook
WhatsApp
Twitter
Email

Kaveri mukaan?

Tähkä

Mukaani ottaisin hänet. Tueksi ja turvaksi - oman kaverini. Tutustu kissakaveriini.

Yhteistyössä

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.