Janiina on reilun vuoden ikäinen ujo, mutta kiltti ja utelias populaatiotaustainen kissaneiti. Harppauksia ihmiseen luottamisen suhteen on otettu viime viikkoina reilusti, mutta Janiina edelleen pitää etäisyyttä ihmiseen. Herkut kuitenkin maistuvat ja motivoivat tulemaan lähemmäs ja leikkien lomassa neiti uskaltautuu ihmisen viereen huomaamattaan.
Janiina on pienikokoinen, alle 3-kiloinen upean värinen kaunotar ja tulee toimeen erinomaisesti muiden kissojen kanssa. Edes ensikodin oman kollikissan alun sähinät eivät tätä neitiä hetkauttaneet.
Janiinalla todettiin eläinlääkärissä hieman kohonneet munuaisarvot, joita hoidetaan nyt erikoisruokavaliolla. Tällä hetkellä ruokavaliomuutos tuntuu tepsivän, sillä veden juontimäärä on muuttunut normaalimmaksi jo lyhyessä ajassa. Tilannetta kuitenkin seurataan ja seuraava eläinlääkärin kontrollikäynti on loppuvuodesta, jolloin nähdään, onko ruokavalio auttanut vai vaatiiko tilanne myös muuta hoitoa. Tulevan oman kodin onkin hyvä olla varautunut siihen, että Janiinalla voi olla loppuelämän ajan erikoisruokavalio ja/tai lääkitys ja tilannetta on seurattava säännöllisesti.
Kerro hakemuksessasi kissakokemuksestasi sekä vastaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:
Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.