fbpx

Eerikki

Omaa kotia etsii kiltti ja pehmeä, mutta vielä arka Eerikki!

Eerikki on otettu talteen pihapopulaatiosta, on siis jokseenkin tottunut ihmisiin, vaikka onkin yhä arka. Eerikillä on FIV, minkä vuoksi on tavallista herkempi infektioille, ja säännölliset lääkärin tarkastukset ovat tulevaisuudessa tarpeen. Eerikki haluaisi myös kovasti kissakaverin, joka häntä voisi rohkaista ihmisiin tutustumisessa.

Vaikka Eerikki onkin arka, edistymistä ensikodissa on tapahtunut jo huimasti, ja poikaa saa jo silitellä ja rapsutella vaikka millä mitalla. Eerikki myös tulee itse puskemaan ja hakemaan rapsutuksia, mutta yhä ihmiskosketus selvästi jännittää. Leikkiä Eerikki ei ensikotiin tullessaan osannut oikeastaan lainkaan, mutta on nyt pikkuhiljaa opetellut siihenkin. Ihmisen kanssa ei kuitenkaan vielä oikein uskalla leikkiä. Uuden kodin on tärkeää ymmärtää, että vaikka Eerikki toisinaan on hyvinkin paijattava tapaus, täytyy hänen antaa edetä omaa tahtiaan, mutta toisaalta on myös aktiivisesti oltava läsnä ja opetettava ihmisten kanssa elämiseen.

Eerikki luovutetaan leikattuna, sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja Fiv/Felv-testattuna (FIV+). Ei vapaasti ulkoilevaksi!

Eerikkiä pääsee tapaamaan ensikotiin Lukonmäessä ja kissasta saa myös kysellä lisää. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä ensikotiin (iiris_kettu@hotmail.fi). Kerro jo viestissä millainen mahdollinen uusi koti Eerikille olisi tarjolla.

Ota yhteyttä

Jaa tätä mirriä somessa

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email

Yhteistyössä

Auta meitä auttamaan

Ota kissa vain steriloituna tai kastroituna ja vastuullisesta lähteestä. Jokainen kissa ansaitsee hyvän ja turvallisen elämän. Ethän ota kesäkissaa, etkä hylkää kun kiinnostus lopahtaa. Ajattele kun sitoudut – kissat ovat pitkäikäinen hankinta. Uskalla rakastaa.