fbpx

Archives for marraskuu 2019

Avoimet ovet 30.11.

Tule tutustumaan kissoihimme ja ehkä etsimään seuraksesi omaa karvakaveria!

Cafe Kipinässä voit juoda hyvät kahvit itse tehtyjen leivonnaisten kera ja auttaa kissoja myös tekemällä pieniä ostoksia. Sekä ihastella itse Kipinä -kissa neidon touhuja 😀

Liisi osa 2

Kirjoittaja & kuva: Satu Viljanen

Liisi, eli perheen kesken Lissukka, tuli meille hieman yli vuosi sitten. Etsimme kissakaveria Cocolle, jonka sisko Indira oli jouduttu lopettamaan. Coco kaipasi kipeästi kissaseuraa, ja sitten löysimmekin Liisin.

Liisi oli erittäin arka, ja viettikin pari ensimmäistä viikkoa vierashuoneen sohvan alla. Liisillä on ilmeisesti ollut melko rankka menneisyys, eikä ihmisistä ole oikein ollut ainakaan positiivisia kokemuksia. Cocon kanssa Liisi tuli melkeinpä heti toimeen; pari päivää he hieman ihmettelivät toisiaan, mutta eivät sähisseet tai muuten osoittaneet toisilleen mieltä kertaakaan.

Liisi on hiljalleen oppinut sietämään ihmisiäkin ympärillään, mutta ei edelleenkään juuri välitä silityksistä tai kovista äänistä. Olemme antaneet Liisille erityisesti omaa rauhaa ja aikaa; pikkuhiljaa olemme totuttaneet häntä lyhyisiin silityksiin ja erilaisiin leikkeihin. Cocon kanssa he ovat oikeat sydänystävät; he leikkivät toistensa kanssa mielellään ja usein heidät löytääkin nukkumasta vierekkäin.

Liisi on reipastunut vuoden aikana paljon, ja uskaltaa nykyään leikkiä ihmistenkin kanssa. Laserlelu on Liisin ehdoton emppari, ja myös erilaiset pehmopallot ovat erittäin kiinnostavia. Herkut maistuvat liiankin hyvin, ja Liisi on selkeästi hieman perso ruoalle; ylipainoa oli hieman silloin kun hän meille saapui, mutta Cocon kanssa leikkiminen ja herkkujen vähentäminen auttoi nopeasti.

Pientä ahdistusta välillä aiheuttaa muutokset ympäristössä; esimerkiksi kun isäntäväki on poissa pidempään ja kotiin tulee hoitotäti, alkaa Liisi stressaamaan. Kuitenkin nykyään hoitotäditkään eivät ole niin pelottavia, ja heidänkin kanssa uskalletaan jo leikkiä. Liisi katsoo paljon Cocon esimerkkiä, ja varmasti senkin vuoksi on hiljalleen oppinut luottamaan yhä enemmän ihmisiin.

Liisi

 

Kirjoittaja: Eeva Pulkkis  |  Kuva: Maria Kuokkanen

Liisi loukutettiin viime vuoden syyskuun alussa Teiskosta ulkopopulaatiosta.  Se vietiin KKY:n toimitilalle, yhdessä muiden pentukissojen kanssa samaan huoneeseen.  Siksi seuraavan aamun hoitajan hämmästys olikin suuri, kun hiekkalaatikossa oli kolme vastasyntynyttä pentua.

Saman tein Liisi, itsekin pentu, tuli minulle, pentuihin ja synnyttäjiin keskittyvään ensikotiin.  Kovan arkuuden vuoksi sijoitin perheen sauna-pesuhuonetilaan, mutta pian kävi ilmi, ettei Liisi ole lasten kanssa lainkaan.  Oli pakko pienentää tilaa ja sijoittaa perhe isohkoon koiran metallihäkkiin. Pennut yrittivät kaikin voimin imeä. Pentujen painot olivat jo tullessa pienet, ja tuli jopa epäilys, että Liisi oli loukutuspaniikissa synnyttänyt ennenaikaisesti. Painot putosivat, ja aloitin tuttipulloruokinnan.  Maitoa ei edelleenkään alkanut tulla. Liisi muuten kyllä hoiteli pentuja, nuoli ja puhdisti peppuja. Käytiin eläinlääkärissäkin, ja Liisi sai pistoksen maidontuloa heruttamaan ja lääkitystä, jonka söi ruoan seassa hyvin. Ei apua. Pennut oppivat nopeasti, ettei emon imeminen kannata, ja sitä mukaa hiipui Liisin hoitohalu.  Kun lapset alkoivat muutaman viikon päästä olla enemmän liikkeellä ja häkistä piti jo päästä pois, päätin, että Liisi lähtee takaisin toimitilalle.

Ensikotiin ei oikein voinut jäädä, koska olen erikoistunut näihin synnyttäjiin ja aina pitää olla tilaa vielä yhdelle. Sitä tilaa ei ole, jos kaikki emot jäävät tänne. Liisin lapsista huolehti siis mummoikäinen ”sijaisemo”.  Onneksi olin sen ajan kotona, ei töissä, muuten ei olisi onnistunut. Ruokinta piti olla vähintään 3 tunnin välein yötä päivää. Pennuista kaksi oli tyttöjä, raidallisia kaikki. Raitapaitapoika Tikru eli 6 päivää. Kuolema ei johtunut tilanteesta, vaan sille kehittyi perinnöllinen kehityshäiriö nimeltä lattarinta. Ja paha olikin, Tikru menehtyi nopeasti.

Toimitilalla Liisi pääsi huoneeseen, jossa vielä asusteli kaksi samaan populaatioon kuulunutta raitakissaa.  Sopeutuminen sinnekin vei aikansa, sillä Liisi on herkkä tyttö. Jossakin vaiheessa ilmeni stressipissaamista, joka saatiin kuriin kipulääkityksellä.

Liisi on yksi niistä, joita toivoisin, ettei syntyisi. Välinpitämättömyyden seurausta, kun leikkauksista ei huolehdita. Liisi lienee ulos syntynyt, eikä ihmiskontakteja ole aiemmin ollut. Raskaaksi tullut jo teini-ikäisenä. Aina vain elää käsitys, että kissa pärjää luonnossa. Ja pärjäähän osa, varsinkin, jos on jotain suojaa rakennuksista. Mutta sen pärjäämisen seurauksena tulee pentuja, ja eloon jääneet suurentavat porukkaa kovasti. Näin syntyy populaatio.

P.S. Liisin tarina jatkuu vielä. Julkaisemme marraskuun aikana jatkoa 😉